29. joulukuuta 2013

Vielä jaksaa vai jaksaako?

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kuten joulu. Onhan tässä saanutkin viettää joulua kokonaisen kuukauden brittiperheiden kanssa. Kävin juuri hakemassa Kittilän lentoasemalta bussillisen uusia lomalaisia. Se on sitten viimeinen ryhmä ja myönnän olevani helpottunut. Väsymyksen poikasta on ilmassa ja jotenkin vaan joulun jälkeen tonttuilun hohto hiipuu hiljalleen. Silti tämä Uuden vuoden ryhmä tapaa Joulupukin niin kuin muutkin, onhan se yksi loman kohokohdista.

Hiipumisen tunteeseen vaikuttanee myös sää. Vesisade ei vaan kuulu suomalaiseen talveen. Ei varsinkaan lappilaiseen, missä hämärää valoa on vain muutamia tunteja päivässä. Onneksi lumi on pysynyt sentään maassa. Joulunpyhien ajan Ylläksellä ihailtiin lumisia puita, mutta nyt puut nököttävät paljaina. Jalkakäytävät, pihat ja tiet ovat märkiä ja jäisiä. Olen aiemmin ylistänyt Äkäslompolon mahdollisuutta potkukelkkailla ja hiihtää kaduilla, mutta nyt on jouduttu hiekoittamaan runsaalla kädellä.

Kaikki aktiviteetit perustuvat lumeen. Mtäs sitten tapahtuisikaan, jos moottorikelkkailua, poro- tai huskyajelua jouduttaisiin toteuttamaan mustalla maalla? Lumi on upea materiaali monella tapaa, mutta herkkä myös.

Eilen opetin maastohiihdon alkeita singaporelaisille. Sitkeimmät heistä jaksoivat hiihtää kaksi kilometriä kahden tunnin aikana. Näin se usein menee aloittelijoilla. Sain paistatella heidän ihailussaan, kun kerroin hiihtäneeni tänä talvena yli 300 km. "Olet vahva nainen." Joskus aiemmin pari brittiä hiihti seitsemän kilometriä alkeistunnilla. Kehuin heitä ja kerroin sen olevan ennätys. Nuori mies tokaisi: "Sanotko noin kaikille?"

Tulevan lomamestarin työni kunniaksi vein sukset perusteelliseen huoltoon ensimmäisen kerran eläissäni. Äkäslompolon Sportia hioo suksien pohjat koneellisesti ja pohjustaa sukset lämpökäsittelyssä. On jännittävää nähdä tulos. Onko se kuin saisi uudet sukset? Nyt vannon kautta kiven ja kannon, että suojelen näitä suksia naarmuilta. Ihan kihelmöi kehossa ajatus nautinnollisista hiihtolenkeistä. Edessä on pikkupakkasia ja liukkaita latuja.

23. joulukuuta 2013

Tontun joulutervehdys

Ylläksen luminen maisemareitti on kuin suoraan postikortista. Lumen pyöristämät muodot, lumella kuorrutetut kynttiläkuuset, vankat männyt ja lumesta notkuvat koivujen oksat saavat kulkijan huokaisemaan ihastuksesta. Joku kutsuisi sitä lapsuuden Joulumaisemaksi. Joku toinen Talven Ihmemaaksi. Tai Satumaaksi.

Ei ehkä tarvitse mainita erikseen, mutta sanon nyt kuitenkin, että tunnen  olevani oikeassa paikassa. Olen saanut ystäviltäni viestejä muun maan synkästä lumitilanteesta. Mukaellen vanhaa sanontaa: Joulu kaikilla, lumi yksillä (tai Ylläksellä ja muualla Lapissa). Lunta on sadellut mukavasti, noin puolisen metriä tähän mennessä.

Lähes kaikilla tontuilla nenä vuotaa ja köhinä kuuluu. Mutta älkää olko huolissanne, työt hoidetaan. Tulette saamaan lahjanne ajoissa entisten vuosien malliin.

Haluan toivottaa lukijoilleni mukavaa Joulua! Herkkuja, rauhaa, välittämistä, tuoksuja, lepoa ja tunnelmointia. Niistä Tontunkin joulu muodostuu. Iloitsen jokaisesta saamastani joulukortista ja onpa toimistolle ilmestynyt salaperäisesti joku pakettikin. Jännittävää! Saan avata ekan paketin jo aamulla, kun Tontulla sattuu synttärit aattopäivään. Sitten on aika vetää hiihtotunti japanilaisille ja aloittaa jouluaterian valmistelu koko tonttujoukolle yhdessä muiden kanssa.

19. joulukuuta 2013

Yllätyksiä tontun elämässä

Tämän tontun silmät aukenivat työkeikalla Levillä. Työskentelin joulutonttuna pelkästään yhden brittiperheen ilona kolmen päivän ajan. Olisikohan kyseessä semmoinen "Rahalla saa ja hevosella pääsee" -tuote? Tai oli sillä jokin muukin nimi, Sovereign (suvereeni, laadultaan erikoinen). Käytössäni oli auto perheen kuljettamiseksi paikasta toiseen ja puhelin, johon perhe saattoi soittaa koska tahansa. Perhe asui hulppeassa mökissä. Osallistuin heidän kanssaan vain tälle perheelle varatuille aktiviteeteille ja muutenkin olin käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa. Tunnelma on aivan erilainen, kun koiravaljakkoajelulle, moottorikelkkasafarille tai poroajelulle osallistuu vain yksi perhe. Rauhallista, yksilöllistä, sulavaa.

Tutustuimme toisiimme ja ystävystyimme. Perheen äiti kertoi, että neljä ja seitsemän vuotiaiden lasten mielestä parasta lomassa oli lumessa peuhaaminen Tontun kanssa! Niin yksinkertaista se on. Brittilasten kanssa oli lähes yhtä luontevaa temmeltää kuin siskon poikien kanssa. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka äiti hellästi muistutti lapsiaan käyttämään sanoja "thank you" ja "please" tontullekin. Mielestäni hyvät käytöstavat kaunistavat ihmistä ja lisäävät arvokkuutta.

"Tavallisten" ihmisten lomalla Joulupukin luokse jonotetaan ja pukilla on aikaa vain pari minuuttia kullekin perheelle. Tässä hinnakkaammassa mallissa Joulupukki tulee mökille poron kanssa ja viipyy perheen luona parikymmentä minuuttia. Brittiäidin silmät kostuivat liikutuksesta.

Päivät venyivät pitkiksi ja välillä väsytti. Kurkku oli - ja on edelleen kipeä ja olo tukkoinen, mutta jaksoin buranan voimalla. Viimeisenä iltana askartelimme ja maalasimme lasten kanssa. Maalasin perheelle muistoksi sydämen ja kuinka ollakaan seitsemän vuotias tyttö maalasi minulle sydämen. Erotessamme perhe sujautti minulle ihanan kirjeen ja elämäni tipit. Aion käydä hierojalla ja huollattaa sukset! Niistä olen haaveillut.

Eikä siinä kaikki - sitten minulla on vielä iloisia uutisia! Sain töitä Ylläkseltä Lapland hotellien lomamestarina loppiaisesta maaliskuun loppuun! Tervetuloa lomailemaan Äkäshotellille tai Kaltioon. Lupaan viedä teitä hyvän mielen retkille. Huhtikuuksi menen sitten tuttuun tapaan unelmatyöhön Kilpisjärven hangille vetämään hiihtoretkiä.


11. joulukuuta 2013

Häätontun tarina

Eksoottiset häät Lapissa kodassa tulen loisteessa. Morsian ilmestyy vihkipaikalle isän kanssa porokyydillä. Eikö kuulostakin jännittävältä?

Häätonttu pukeutui lappihenkisesti ja valmistautui huolella ensimmäiseen tapaamiseen tulevan avioparin kanssa. Nuori brittisulhanen kysyi heti kättelyn jälkeen: "Meneeks tässä kauan?" Häätonttu hämillään kyselemään, että onko illaksi varattu muutakin ohjelmaa kuin tulevien häiden suunnittelu. Sulhasen vastaus pääsi yllättämään: "Haluan katsoa jalkapalloa ja juoda olutta." Morsian puhkui intoa kahdenkin edestä.

Kuva: Catalina-Elena Albu

Tonttu nähty hiippailemassa hangessa

Joulutonttuja kurkkii milloin mistäkin. Tässä yksi tonttu ilmestyy puun takaa. Sillä näyttää roikkuvan kuksa ja puulusikka vyöllä. Toivoo kai, että joku älyäisi tarjota kuumaa mehua tai riisipuuroa. Molemmat ovat tonttujen herkkua. Piparit kuulema alkavat jo pursuta korvista ulos...



Jokainen tonttu on erilainen. Tämä tässä, Tonttu vielä nimeltäänkin karkaa aina ladulle kun silmä välttää. Poloiselta taisi unohtua tällä kertaa sukset kotiin, mutta kävipähän hehkuttamassa ladun alkupäässä.













Latukahviloihin Tonttu astelee kuksa ojossa kuuman mehun toivossa. Kyllä kelpaa hiihdellä kahvilasta toiseen.
Tonttu sitoo pauloilla nutukkaat jalkaansa joka aamu. Brittivieraat kuuntelevat uteliaina tarinoita erikoisista karvakengistä. Ja miksi kärki on kippurassa? Vastaus liittyy Tontun lempiharrastukseen. Silloin vanhoina aikoina tontun nuoruudessa sukset pysyivät hyvin jalassa kippuran ansiosta.
Kuvat: Marja Isomäki

3. joulukuuta 2013

Hiihdon hurmaa ja poroajelua

Täällä Ylläksellä ollaan taas aivan onnessaan. Kaksisataa kilometriä hiihtoa takana tälle talvelle! Lentokeli, pakkasta neljä astetta. Ladut kimaltelevat. Hiihdin Äkäslompolosta Velhonkodan kautta Tunturijärvelle ja siitä Lämpöladun ja Isomettän laskun kautta takaisin Äkäslompoloon. Paljon ylämäkeä, mutta päivä alkoi jo hämärtää lähtiessä ja halusin jättää valaistun ladun loppuosuudelle. Ihan näin onnessani en ollut vähän aikaa sitten, kun keho tuntui olevan jumissa äkkinäisestä hiihtohulluudesta. Hieronta, venyttely ja lepo auttoivat. Tänään ladulla olin tunnistavinani, kuinka kunto on päässyt kohoamaan levossa (ja lihakset syödessä).

Lämpötila on vaihdellut rajusti viime päivinä, sillä eilen aamulla pakkasta oli kolmekymmentä astetta! Olimme juuri saaneet ensimmäiset brittiperheet vieraaksemme ja tällainen kylmyys vastassa! Jotkut lapset itkivät kylmyyttä, jotkut perheet jättivät ulko-ohjelman väliin. Suurin osa kuitenkin osallistui lainahaalareissaan ns. "taster-" eli maistiaispäivään. Siellä sai kokeilla moottorikelkka- ja huskyajelua, jotta sen jälkeen löytyisi ostohalukkuutta pidemmille retkille.

Onneksi sää lauhtui illaksi, kun vein bussilastillisen perheitä porotilalle. Pidän poro-ohjelmasta hyvin paljon, koska siitä huokuu aitous ja alkuperäisyys. Normaalisti meluisat britit osasivat käyttäytyä hiljaisesti ja rauhallisesti, kun heille selitettiin, että porot pelkäävät kovia ääniä ja nopeita liikkeitä. Tunnelma oli suorastaan harras. Poroajelu metsässä tehdään ilman lisävaloa. Britit istuvat pareittain reessä pimeässä parin kilometrin lenkin. Lapin miehet taluttavat koulutettuja vetoporoja. Saavat aika hyvää liikuntaa, siis miehet, kun tarpovat siinä lumessa. Silmä tottuu pian hämärään, lumi tuo valoisuutta ja jossakin kohtaa lenkkiä Ylläksen valoisat rinteet näkyvät.

Britit kuuntelivat kiinnostuneina saamelaisasuisen poronaisen kertomusta porojen elämästä. Kysymyksiäkin esitettiin, kuten" miten porovauva pääsee äitinsä mahasta ulos". Lopuksi britit ohjattiin poroaitaukseen, jossa he saivat syöttää jäkälää ahnaille poroille. "Brilliant!" ja muita ylistäviä kommentteja kelpasi kuunnella kotimatkalla. Kerroin omista iltasuunnitelmistani, avannosta ja saunasta. Avantotouhu naurattaa brittejä ja ehkä kiehtookin. Aika moni kysyi minulta seuraavana päivänä kuinka uintini sujui.

28. marraskuuta 2013

Tontut sovittelevat jo asujaan Ylläksellä



Tämä viikko on ollut tonttukoulutusta pian alkavaa työtä varten. Ensiaputaitoja, koiravaljakkoajelua, moottorikelkkailua, tutustumista toisiimme ja käytäntöihin. Tosin minä vanhana tonttuna olen luikahtanut usein ladulle koulun penkin sijaan.

Tänään sain pitää suloista koiran pentua sylissä huskysafarin jälkeen. Taatusti toimiva ohjelmanumero. Tietäisittepä kuinka pehmeltä pennun karva tuntui poskea vasten...





Wild Motionin vetokoirat odottavat malttamattomina ajelulle pääsyä.Toisilla riittää työintoa...






Kuten kelkkakuvasta näkyy, lunta Ylläksellä on paljon. Ja viime päivinä sitä on satanut lisää. Luonnonlunta on 35 cm ja latuja avoinna 120 km. Täydellistä! Kelkkailu kuuluu olennaisena osana safaritoimintaan, mutta ei kuulu minun suurimpiin suosikkeihini. Mitä sitä kelkalla, kun voi hiihtääkin?

Kuvat: Catalina-Elena Albu

Joulukuun ensimmäisenä päivänä sitten olen muiden tonttujen kanssa Kittilän lentokentällä valmiina työhön. Tontuksi puettuna päästä varpaisiin. Kukin tonttu ottaa vastaan bussillisen jännittyneitä brittiperheitä ja huolehtii heistä. Siitä se sitten alkaa ja jatkuu vuoden vaihteen yli. Uusia asiakkaita saapuu kahdesti viikossa. Pääsen myös järjestämään parit arktiset häät häätonttuna. Hääkellojen kilinää...

25. marraskuuta 2013

Tunnelmointia Ylläksen laduilla

Ai jai jai näitä Ylläksen latuja! Eikä vain latuja, vaan myös maisemia tuntureineen ja metsineen. Erityisesti ihastelen lumisia siperiankuusia eli kynttiläkuusia. Ohut olemus sopii pohjoisen talveen, painavaa lunta ei tartu niin paljon oksille. Katselin hiihtäessäni kuusia ja mietin niistä muodostuvia mielikuvia. Jotkut kuuset näyttävät todellakin kumpuilevan lumen keskellä törröttäviltä kynttilöiltä. Juhlavaa!

Jokainen kuusi on erilainen. Jotkut näyttävät pitkään hameeseen pukeutuneelta ihmiseltä, joka seisoo kädet tiukasti vartaloon painettuina. Siveästi. Mutta pää uljaasti pystyssä. Yksi ladun vieressä kasvanut kuusi houkutteli kurkkaamaan "hameen" alle, sinne olisi voinut ryömiä suojaan oksien alle. Yksi ystäväni on yöpynyt tällaisessa paikassa. Oli kuulema suojaisa paikka ja ilmakin lämpeni lähelle nollaa astetta, vaikka ulkona tuuli ja pakasti.

Herkuttelen hiihtoretkillä tarkkailemlla lumen rakennetta ja muotoja. Eilen huomioni kiinnittyi lumen pinnan kauneuteen. Sen pehmeyteen ja kumpuilevuuteen. Lumous tuntui poskissa asti. Mietin miltä lumi tuoksuu. Raikkaalta ja kirpeältä. Puhtaalta. Suomalaiselta.

Marras-joulukuussa päivän valoa on vain muutamia tunteja. Pyrin hiihtämään luonnon valossa aina kun mahdollista. Silloin kun aurinko paistaa, se paistaa matalalta. Eilen huomasin auringon säteiden valaisevan ylhäällä olevan valkoisen tunturin, mutta ladulle kuusikkoon säteet eivät yltäneet. Ylläsjärven puolella, etelän puolella on valoisampaa kuin Äkäslompolossa. Laskeutuessani kohti Ylläsjärven puolta, aurinko pilkotti houkuttelevasti kuusen oksien lomassa. Se valo on jotakin ainutlaatuista!

Minäkin olen nyt hiihtänyt pitkiä matkoja Ylläksen toiselle puolelle ja takaisin. Matkaa kertyy silloin kolmekymmentä kilometriä. Ensimmäisellä reissulla hiihtelin menomatkan yhden pariskunnan mukana, jotta malttaisin pitää vauhdin hitaana. Se oli hyvä opetus, enkä tuntenut rasittuvani juuri ollenkaan. Silloin jaksaa pitkiäkin matkoja ilman suorittamisen makua. Tällaisia kaikessa rauhassa hiihtäviä nautiskelijoita näkyy Ylläksellä aika paljon, toki myös kovaa vauhtia ohi kiitäviä trikooasuisia urheilijoita. Mutta tilaa on niin paljon, että kaikki mahtuvat hyvin metsään.

Eilen kotimatkalla seurasin valon muuttumista, kun päivä alkoi hämärtää. Valot syttyivät ladun varrelle. Taivas näyttäytyi ensin vaalean sinisenä tummuen sitten vähitellen. Ensimmäiset tähdet syttyivät. Maisemareitin varrella joitakin näyttäviä keloja ja eläviäkin puita on valaistu. Sieltä tulevaa punertavaa valoa hiipi hangen pintaa pitkin ladulle saakka. Onneksi huomasin kurkata taakseni - näin oranssina hehkuvan iltaruskon taivaalla.

Tulin juuri Yöpuun puulämmitteiseltä rantasaunalta ja avannolta. Jännitti mennä kylmään veteen, uskallankohan. Aluksi vain kastauduin nopeasti, mutta sitten saunomisen lomassa halusin jo uida pienen lenkin. Tämä se vasta on elämää! Niin, ja hiihtokilometrejä on kertynyt 123 km.

19. marraskuuta 2013

Ylläksellä luistavat ladut

Ylläs lunasti heti lupauksensa maastohiihtäjän paratiisina. Ensimmäiset luonnonlumiset ladut ovat kelpo kunnossa. Yllas.fi -sivuston mukaan luonnonlunta on 22 cm ja latuja avoinna 38 km.

Säätiedotuksen mukaan Etelä-Suomessa sataa vettä samaan aikaan, kun minä katselen Äkäslompolossa pakkasmittarin lukemaa -13 astetta. Mietin jo, että onko liian kylmä, mutta sitten muistan, että ylös noustessa lämpötilakin nousee. Puen lämpimästi päälle, monta kerrosta ja lähden hiihtämään Isometsän nousua Lämpöladulle. Keho alkaa keittää. Sidon hupparin lanteille ja jatkan rauhallista nousua ohuessa villapaidassa.

Saanpa siinä juttuseuraakin kaverista, joka on hiihtänyt päivittäin Äkäslompolosta Ylläsjärvelle ja takaisin. Aika pitkä lenkki, kolmekymmentä kilometriä heti alkukaudesta. Mikäs siinä, jos kunto kestää. Minä yritän hillitä uuvuttamasta itseäni ja tyydyn kiertämään useamman kerran Lämpölatua. Siellä lämpömittari näyttää ihanteellisesti -4 astetta. Suksi luistaa, latu on mitä parhaimmassa kunnossa!

Huomaan pipon alta kurkistavien kiharoiden olevan somasti kuurassa. On tämä hienoa! Puen hupparin päälle ennen kuin lähden laskemaan pitkää laskua Äkäslompoloon. Jarruttelen jonkin verran auraamalla,  silti vauhti jännittää. Ladussa on joitakin äkkimutkia, joten lasken mieluummin keskellä vapaasti. Pääsinpäs alas nopeasti! Mahtavaa - ja ei kun sauna lämpenemään.

Näin mieluisasti alkoi ensimmäinen päiväni Ylläksellä tänä vuonna. Tulevien joulutonttujen asunnot vapautuivat hyvissä ajoin, joten päätin lähteä tutkimaan latutilannetta. Itse asiassa tonttukoulutus alkaa vasta lauantaina. Minä en ainakaan myöhästy, sillä olin paikalla jo maanantaina!

Onnistuin saamaan kyydin Rovaniemeltä Leville, missä minun oli määrä odotella koko päivä jatkokyytiä. Hyödynsin ajan huoltamalla sukset ja tutkimalla Levin latutilanteen. Ainoa perinteisen tyylin latu löytyi Rakan suunnalta neljä ja puoli kilometriä suuntaansa. Siellä sauhusi kilpahiihtäjiä jonossa, kuka mistäkin maasta, jopa Kiinasta asti. Vammaishiihtäjätkin menivät todella kovaa. Hiihtämiseen ei tarvita näköjään välttämättä edes jalkoja. Poninhäntäinen nainen istui kelkassa, jossa oli sukset alla ja hän pukkasi itseään sauvoilla rytmikkäästi eteenpäin. Niin ala- kuin ylämäetkin. Kun en pysynyt siinä vauhdissa edes ylämäessä, niin tavoitin itseni jo soimaamasta, että mitä hyötyä minulle on näistä jaloista... Olinpa ajattelematon.

Vanhojen kilpatasoisten sauvojeni lenksut hajosivat. Koetin vaihdattaa Levillä uudet, mutta sopivia vaihto-osia ei löytynyt. Minua aivan kiukutti, kun yritettiin myydä uusia. En pidä kertakäyttökulttuurista. Ylläksellä onnistuin vaihdattamaan, tosin samalla piti vaihtaa koko kahva. Varaosille hintaa kertyi saman verran kuin Levin tarjoussauvoille, pöh!

Sisko kysäisi puhelimessa, asunko jossakin homekämpässä. Vastasin, että en suinkaan. Asun kartanossa, joka tosin on naamioitu rivitalon ulkoiseen olemukseen. Kartanossa minä asun. Jostakin syystä näitä rakennuksia kutsutaan Kriston kartanoksi. Ottaen huomioon Ylläksen hankalan asuntotilanteen, olen varsin tyytyväinen majoitukseen.

14. marraskuuta 2013

Hiihdon mallailua ja kehonhuoltoa

Tänään auringon paiste kiskaisi minut ulos. Ehdin sentään naksauttaa sukset jalkaan ja siinä sitten paarustin 17 km pikkupakkasessa. Tiedän, että lunta ei ole riittävästi hiihtämiseen, mutta minkäs teet! Lunta oli täällä Rovaniemellä aiemmin jo mukiin menevästi, mutta sitten lämmin sää pehmitti ja sulatti osan valkoisesta unelmasta. Suurin osa reitistäni kotiovelta Mäntyvaaran ohi oli jäistä ja rosoista ulkoilureittiä. Koiran ulkoiluttajia kierteli ja kaarteli uralla, mutta olihan siellä sentään joku toinenkin hörhöilemässä sukset jalassa.

Aukeilla paikoilla on tasainen lumikerros, jos alueella ei ole kävelty tai aurattu. Sellaisen löysin Mäntyvaaran raviradan jalkapallokentältä, viiden kilometrin päästä kotoa. Matalat auringon säteet tavoittivat kasvoni - ja sain arvostamaani valohoitoa, luomuna. Marraskuun aurinko on harvinaista herkkua.

Hiihdän tässä vaiheessa huonoilla suksillani, jotka olen nimittänyt katusuksiksi erotuksena parempiin latusuksiin. Katu- eli raasusuksia ei tarvitse säästellä, vaan niillä voi vaikkapa ylittää hiekoitettuja teitä surutta. Eiväthän ne tietenkään luista kovin hyvin naarmujen vuoksi, mutta mitä siitä. Minulla on aikaa edetä hitaasti.

Tämä vuodenaika on minulle perinteisesti väsyttävää aikaa. Tarvitsen selvitymiskeinoja jaksaakseni arjessa. Harmaina päivinä en oikein saa mitää aikaiseksi, mutta lumi tuo helpotusta. Hiihtäminen on minulle paitsi mieluisa harrastus ja luontainen tapa liikkua, lisäksi ilmainen keino selviytyä työttömän arjesta. Kunto ja mieliala paranevat. Päivä rytmittyy luonnollisesti, kun ulkoilen valoisaan aikaan. Luonnon tarkkailu herättelee elämään vahvasti tätä hetkeä, olemaan tietoisesti läsnä. Hiihtäessä saa vetää keuhkot täyteen raikasta ulkoilmaa. Ja saa liikkua omaan tahtiin, itseä kuunnellen. Tai saisi, jos älyäisi kääntyä ajoissa takaisin, eikä hiihtäisi ensin yhteen suuntaan niin kauan kuin jaksaa.

Tänä syksynä olen panostanut kehonhuoltoon ohjatusti kaksi kertaa viikossa. Tiistaisin olen käynyt Urheiluopiston kehonhuoltotunnilla venyttelemässä lihaksia tunnin verran - ja keho kiittää hyvällä ololla. Monikäyttöinen nystyräpallo ja nauha ovat olleet ahkerassa käytössä. Torstaisin olen tutustunut minulle aivan uuteen tapaan hoitaa kehoa kansalaisopiston Feldenkrais-kurssilla. Käytännössä makaamme tunnin verran alustalla ja teemme helponoloisia rauhallisia liikkeitä, aina välillä leväten. Ohjaaja tiputtelee sanallisia ohjeitaan verkkaiseen tahtiin tuolilla istuen. Koko ajan keskitytään kehon tuntemuksiin, vertaillaan oloa ennen ja jälkeen pikkuharjoituksia. Tunnin jälkeen on helpompi hengittää ja kehossa vapautuneempi olo. Aluksi koko homma tuntui vähän hassulta, mutta nyt kun olen saanut juonesta kiinni, Feldenkrais tuntuu omalta lajilta. 

9. marraskuuta 2013

Tunturitunnelmaa kotona

Tämä tyttö pääsee tunturiluontoon - tai ainakin tunnelmaan vaikka migreeni pakottaisi jäämään kotiin. Vanhaa suomalaista sananlaskua muuntaen ... jos ei lepo, lääke ja lasagne auta, on pysyttävä peiton alla. Elämä voitti ja haahuilin kotona kamera kädessä.







Kilpisjärven monitoimitalon jokakeväisestä ja -syksyisestä taidenäyttelystä voi tehdä löytöjä. Eero Hynysen maalauksessa on maisema Tsahkalputouksen partaalta kohti Kilpisjärven kylää ja Tuipalia Ruotsin puolella.



Mirja Laurilan taulussa kuvastuu talvinen maisema Kilpisjärven rannasta katsottuna Mallan luonnonpuiston ja Norjalle kuuluvan Paraksen suuntaan. Näiden taulujen kautta sukellan sielunmaisemaani suoraan aamupalapöydästä.



Toisesta lempiasiastani, hiihdosta kaivoin esille pari kiehtovaa lastenkirjaa omasta kirjahyllystä.


Elsa Beskowin luontoaiheiset sadut kiehtovat minua, tässä kansikuva
kirjasta Ollin hiihtoretki.









Eläydyn täysin Suuren tonttukirjan sanoihin.







Viime joulun mieluisin joulu- ja synttärikortti oli ehdottomasti silloisen ekaluokkalaisen Niilon piirtämä kortti "Riitta hiihtää". Piirros on löytänyt paikkansa jääkaapin ovesta, kunnia paikalta.




 

Joitakin vuosia sitten harrastin uuden elämän antamista kirpputorinukeille. Ostin nukenrähjiä ja puin ne uudelleen omalla tavallani. Tämä nukke, Hiihtäjätyttö on saanut päälleen perinteisen Telemark-asun. Pienen villapaidan ja -pipon kudoin coctailtikuilla, olivat sopivan kokoiset puikot!

8. marraskuuta 2013

Joulukalenteri omin käsin tehtynä


Sain tehtäväksi loihtia joulukalenterin siskon pojille. Valmiina oli kaksi Angry Birds-pussukkaa, joihin joulutonttu sitten öisin sujauttaa pikkulahjan, kummallekin pojalle omaan pussukkaansa. Muutoin sain vapaat kädet. Onneksi tehtävän tilaus tuli kännyyn kesken ensimmäistä hiihtolenkkiäni, joten asia sai hautua ilman tietoista ponnistelua.

Siinä omia latuja avatessa sikin sokin puiston nurmella ohikulkija huikkasi iloisesti: "Vapaa on vain umpihanki!" Sitä umpihankea olikin kertynyt ihan kunnioitettavasti minun ensimmäiseksi hiihtolenkiksi, 15-20 cm. Olen tainnut joskus puuskuttaa ensihöyryjä suunnilleen kuuraisella nurmikolla. Nautin hiihtolenkistä ja sen lapsenomaisuudesta. Kaulassa roikkuneeseen gps:än kertyi 6 km, vaikka olin koko ajan alle puolen kilometrin päässä kotoa.

Alkaessani ajatella joulukalenterin valmistusta illalla, minulle oli päivänselvää millaista olen tekemässä. Ihmeellinen alitajunta vai mitä se on? Tarvikkeet löytyivät kotoa, omasta tai siskon, ei kun toimeksi. Vanhojen joulukorttien hyödyntämisessä on ideaa. Ystävät ja sukulaiset tulevat mukaan joulunodotukseen, kun heidän lähettämänsä kortit kehystävät kalenteria. Laitan ohjeen alle, jos joku muukin innostuu.

Tämän ekologisen ja yksilöllisen joulukalenterin askarteluohjetta on helppo soveltaa. Kalenterin koko on 63*81 cm. Kokoa voi helposti pienentää merkitsemällä saman tiilen kohdalle kaksi tai kolme päivää.

Tarvikkeet:
Paksua pahvia 42*59 cm (tai 63*81 cm)
Punatiili -tapettia 42*59 cm
Tapettiliisteriä, pensseli
Vanhoja joulukortteja (8 pystykorttia, 9-10 vaakakorttia)
Teippiä tai kontaktimuovia
Rei'itin, narua
Pikku pussukka (tai useampi, jos lapsia on monta)
Nastoja

1. Liisteröi tapetti pahviin.
2. Teippaa neljä pystykorttia kummallekin sivulle.
3. Teippaa vaakakortteja ylä- ja ala-laitaan. Leikkaa tarpeen mukaan yhtä korttia pienemmäksi.
4. Piirrä huopakynällä kuhunkin tiileen numero 1-24.
5. Kiinnitä pussukka nastalla oikean päivän kohdalle.
6. Tee rei'ittäjällä reikä puoleen väliin yläreunaa. Pujota naru ja kiinnitä kalenteri sen avulla seinäkoukkuun.


Olin niin tyytyväinen askarteluuni, että tuijotin vielä yöllä sängystä pitkän aikaa kalenteria ennen kuin maltoin sammuttaa valot. Luomisen ja oivaltamisen ilo tekee hyvää aivoille! Jälkiviisaana kalenteri olisi kannattanut peitellä yöksi maton alle, jotta se olisi pysynyt aivan suorana kuivuessaan.

Haaveilin vielä hevosaiheisesta kalenterista hevoshullulle kummitytölleni. Siinä kaikki joulukortit olisivat hevosaiheisia ja lahjapussukka ommeltu säkkikankaasta! Harmi, että kummityttöni asuu niin kaukana. Hän on kyllä jo niin iso, että osaisi askarrella tällä ohjeella itsekin!

5. marraskuuta 2013

Fiilistelyä Kilpisjärven kuvilla

Selailin muutaman vuoden takaisia kuvia hiihtoretkistä keväthangilla Kilpisjärven ympäristössä - ja voi, voi kuinka alkoi kuumottaa. Kai se on minun paratiisini, josta haaveilen muun ajan vuodesta. Kuinka onnekas olenkaan, kun olen saanut toimia siellä oppaana hiihtoretkillä vuodesta 2005 alkaen. 

Tällä hetkellä olen kotona Rovaniemellä. Maa on kyllä valkoisena, mutta lumi on sohjoista ensilunta. Ounasvaaran säilölumiladulla voi kuulema jo hiihtää ja latu on hyvässä kunnossa. Laitan siellä huomenna sukset jalkaan ensimmäistä kertaa tänä talvena, kun osallistun Reijo Jylhän vetämälle hiihtotekniikkakurssille. 

Alla muutama kuva lempipaikoistani Kipisjärven hiihtoretkillä.

Ruotsin puolelta Tuipalilta näkymä Saanan suuntaan.
Tällaista se on: hanki kantaa ja tilaa riittää.

Tässähän hiihdetään Saivaaraa kohti Haltin maisemissa.

Evästauolla pälvellä Norjan puolella. Maisema avautuu Kilpisjärven suuntaan.
Temppelikuru tekee vaikutuksen.

4. marraskuuta 2013

Ounasvaaran luontopolulla Rovaniemellä

Lähiretkeilyyni on löytynyt uutta kipinää. Tällä kertaa retkeilin ystäväni Marjatan kanssa Ounasvaaran kupeilla mutkittelevalla luontopolulla. Jälleen patikkareissu kotiovelta alkaen, vaikka aika pitkä matka tulikin. Marjatta asuu kätevästi Ounasvaaran juurella ja hän tarjosi retken jälkeen aurinkoisen kolmen ruokalajin lounaan asiaankuuluvine juomineen. Sydämellinen kiitos. Sillä jaksoin kävellä vielä kotiinkin, ja kevyesti.


Niinpä metsään pakkasimme mukaan ainoastaan lämmintä juotavaa ja omenat. Luontopolun lähtöpaikalla on pieni puukatos. Sen jälkeen seurataan käpymerkkejä tolpissa, joko vajaan tai runsaan neljän kilometrin rengasreittiä, oman valinnan mukaan. Suurimmaksi osaksi polku on helppokulkuista, mutta välillä varoimme liukastumista jäisillä kallioilla ja kivikossa. Osittain samaa reittiä on ohjeistettu toinenkin reitti, talvikävelyreitti.




Pian köpsöttelimme pitkospuita pitkin paikkaan, jota Marjatta kutsuu Peikkometsäksi.
Kaatuneita puita sikin sokin juuret peikkomaisesti törröttäen. Opastaulun mukaan Mauri-myrsky on tehnyt alueella tuhojaan 22.9.1982. Enpä olisi halunnut olla silloin paikalla.

Tämänkin luontopolun varrella on kaksi lähdettä, niin kuin Korkalovaarassa. Ensimmäisestä lähteestä ei tee mieli juoda. Niin paljon luonnon roskaa, neulasia ym. veden pinnalla kelluu. Lähteen lähellä kasvaa mehevä sammalikko, josta olin innoissani. Mielestäni rahkasammalesta olisi voinut olla infotaulu. Tietoa siitä, kuinka rahkasammal imee itseensä paljon vettä ja kuinka sitä voi
antiseptisten ominaisuuksiensa ansiosta hyödyntää retkeilyssä. Siis
haavan puhdistamisessa, nyrjähtäneen nilkan viilentämisessä, vessapaperin tilalla jne. Helsingin orkideanäyttelyssä joidenkin kukkien juurelle oli aseteltu rahkasammalta somisteeksi ja hyvältä näytti.

Toinen lähde on pieni, mutta puhdasvetinen. Olin moittinut matkan varrella opastaulujen tylsää ilmettä, liian pientä tekstiä ja liioiteltua asiatietoon uppoutumista. Tämän opastaulun tekstistä kuitenkin innostuin.


Ihmeellisiä vesiä ovat Lapin kaltiot, pienet kuohuvat hetteet ja lähteet tunturien ja tievojen juurilla. Niissä on kirkas ja hohtava saivovesi, joka iänkaiken, kuin aina uudesti syntyneenä, iloisesti pulpahtelee maanalaisista pimennoista ylös kirkkaaseen päivään...
Saivovesi imee itseensä maan salaisia voimia, niin että kaltioiden saivovesi on kaikkia muita maan vesiä merkillisempää ja voimallisempaa.
Samuli Paulaharju 1922


Laavun näkeminen oli pieni pettymys. Vaatimaton tulistelupaikka oli roskainen ja sottainen. Laavulle oli jätetty mm. tyhjiä oluttölkkejä. Otin käyttöön itsekasvatusohjelmani, jossa tilanteen voivottelun lisäksi teen jonkin pienen konkreettisen teon asian korjaamiseksi. Pakkasin tyhjät tölkit reppuuni. Onneksi emme aikoneetkaan tulistella täällä. Pääsin taas aiheeseen helposti saavutettavista kohteista...

Reitin kaunein näköala avautuu kalliolta, josta voi ihailla avaraa maisemaa kahdelle joelle, Ounas- ja Kemijoelle. Tärkeitä jokia silloin kun puhutaan Rovaniemen ympäristöstä. Tällaista siis Oukulla, niin kuin Ounasvaara täällä lyhennetään.
 



Kuvat: Marjatta Byckling

Kuvia Korkalovaaran luontopolulta




Vanhat, ajan patinoimat kyltit ovat tunnelmallisia, pala historiaa. Ainoana huonona puolena ne maastoutuvat vähän turhankin huomaamattomiksi metsän syliin. 







Hellyyttävä kylttipari. Luontopolkua voi kävellä kumpaan suuntaan vain. Edestakaisin on mentävä.







"Joskus veden purkautuminen on niin voimakasta, että lähteestä alkaa puro tai noro, kuten tässä lähteessä on. Lähde muodostuu sellaiseen paikkaan, jossa pohjavesi purkautuu avoimesti maanpintaan." 
Teksti opastetaulusta.




  




Hiekkapohjainen lähde on kuin suoraan sadusta. Siitä kelpaa ottaa juomavettä.








Pitkospuulenkin risteyskohdasta löytyy puupenkki, opastetaulu ketusta ja kartta sijainnista.




  Ylitetäänkö siltaa pitkin puro vai noro?
"Puro on kapea ja mutkitteleva virtaavan veden uoma, jossa kalan liikkuminen on mahdollista. Noro on puroa kapeampi vedenjuoksu-uoma, jossa viratus on vähäistä. Noroissa vedenjuoksu-uoma voi olla paikoin katkonainen ja näkymätön, jolloin vesi virtaa salapurona maan sisällä. Tällaisissa salapuroissa veden lorina kuuluu, mutta veden virtausta ei näy."





Jäätymisen luomaa taidetta siinä purossa tai norossa.








Tulistelupaikalla on kaksi laavua vastakkain.







Retken kohokohta. Tuli räiskyy nuotiossa ja nokipannukahvi tuoksuu.








 Pakkasukko huurrutti puut ja varvut hopeisiksi - vai valkoisiksi?





Kotimatkalla kiipesimme Lapinrinteen mäen päälle katsomaan avointa maisemaa.




Kuvat: Petronella Kauhanen

31. lokakuuta 2013

Korkalovaaran luontopolulla Rovaniemellä

Tänään aurinko paistoi pitkästä aikaa. Päätin, että monen päivän vätystely eli vädersjuk-olo saa nyt luvan olla ohi. Onneksi vielä ystäväni Petronella ehdotti yhteistä ulkoilua. Niinpä pakkasimme reppuun vähän evästä ja läksimme tallustelemaan suoraan kotiovelta lähiretkelle Korkalovaaran luontopolulle. Petronella ei ollut siellä koskaan käynyt, joten minä sain kunnian neuvoa reitin. Ja kun minä saan opastaa kotini lähellä, silloin seikkaillaan pieniä metsäpolkuja pitkin aina kuin mahdollista. Pienet polut ovat niin suloisia, kaikkine mutkineen, kivineen ja juurineen.

Ilma oli muutaman asteen pakkasen puolella, kirpeä ja raikas. Maassa oli paikoitellen ohut kerros jalan alla kuuluvasti narskuvaa lunta, paikoitellen oli kuljettava kieli keskellä suuta jäisyyden takia. Varsinkin liukkailla pitkospuilla! Varsinainen luontopolku on vain muutaman kilometrin mittainen, mutta kotoa käsin kaikkine mutkineen matkaa kertyi kymmenisen kilometriä. En tiedä matkaa tarkkaan, seuraavalla kerralla otan mukaani gps:n, ihan uteliaisuudesta.

Korkalovaarassa on ylhäällä Karinrakassa valoisaa mäntymetsää, mutta alhaalla pohjoisrinteessä luontopolulla kuusivaltaista metsää. Valitettavasti sinne pohjoisrinteeseen aurinko ei paista, muutoin reitti on viehättävä. Mielestäni huippukohta on kaunis hiekkapohjainen lähde, joka pulppuaa monesta kohtaa. Veden pinta on kuitenkin tyyni. Hihkaisin Petronellalle: "Tule katsomaan tänne lähemmäs, täällä on vaikka kuinka monta pulputinta." Joskus olen ajatellut, että lähteestä olisi mukava viedä kotiin tuliaisia. Vähän matkan päässä on toinenkin lähde, mutta siinä ei erotu pulputusta.

Ja kun luontopolulla ollaan, matkan varrella on opastetauluja alueen luonnosta, eläimistä ja kasvistosta. Oli viehättävää lukea lähteistä ja mukavan kuuloisista termeistä puro ja noro. Sen sijaan vaikkapa marjoista ja ketusta en jaksa enää innostua lukemaan.

Luontopolun varrella olevassa laavussa on tavallaan kaksi laavua vastakkain, joiden väliin sytytetään nuotio. Muuten hyvä, mutta oleskelupaikka jää aika pimeäksi, vaikka aurinko yritti heittää säteitään suon laidalta. Pilkoimme syttyjä puukon avulla, kirvestä ei liiteristä löytynyt - ja niin Petronella sai pian tulet roihuamaan. Hän oli kantanut mukanaan nokipannun ja kahvinporoja! Kuumaa vahvaa kahvia, lämmintä mustikkakeittoa ja paistettua makkaraa, ai jai. Sitten tulikin kiire kotiin, sillä olin luvannut hakea siskon pojan päiväkodista. Johdattelin nyt eri reittiä, puuskutimme Lapinrinnettä ylös ja ihailimme ylhäältä avautuvaa maisemaa.

Sain ajatuksen, että voisihan sitä kirjoittaa lähiretkeilystäkin, Rovaniemen ympäristöstä. Virallisilla sivuilla on aika niukasti tietoa näistä retkikohteista. Voi kuinka monta paikkaa minulla onkaan käymättä, ihan kotinurkilla!

Kommentointiin teknisiä vinkkejä

Kommenttien laitto tähän uuteen blogiin tapahtuu teknisesti vähän eri tavalla kuin vanhassa. Koetan tähän luoda ohjeen, jolla kovapäisempikin netinkäyttäjä onnistuu!

1. Klikkaa kohtaa Ei kommentteja (tai 2 kommenttia)
2. Kohtaan Lisää kommenttisi... kirjoittelet sitten tietenkin sen, mitä haluat ilmaista.
3. Mene kohtaan Kommentti nimellä ja avaa Valitse profiili. Valitse kohta Nimi/URL-osoite. Riittää, että kirjoitat sen nimen, jonka haluat näkyvän kaikille. Jatka.
4. Halutessasi voit esikatsella kirjoitustasi ja muokata vielä tekstiä. Siirry kohtaan Julkaise.
5. Nyt olet tehnyt voitavasi, kun ruutuun ilmestyy teksti: "Kommentti näytetään hyväksynnän jälkeen". Ja minähän hyväksyn kaikki asialliset kommentit ja olen niistä kiitollinen.

29. lokakuuta 2013

Ulkoiluilmoja odotellessa

Kuva on otettu viime talvena Salmivaaralle suuntautuneella lumikenkäretkellä, Kilpisjärven mahtava Saana taustalla.Tuollaisia ulkoiluilmoja odotellessa...

Tällä hetkellä Rovaniemellä on mielestäni kurja ilma: vesitihkua ilmassa, maassa liukasta loskaa. Hain siskon pojan päiväkodista - hänestä oli jännittävää liukastella jäällä ja lampsia kumisaappailla rapakoissa. Ensimmäiset Rovaniemen hiihtokelit menivät minulta sivu suun Helsingissä hurvitellessa. No, pääsen varmasti hiihtämään vielä monta kertaa. Hirvenmetsästäjä tuttavani on aivan tohkeissaan, nyt on kuulema paras mahdollinen ilma - hirvenkaatoon. On virkistävää huomata asioihin olevan monta näkökulmaa.
.

26. lokakuuta 2013

Helsingin herkkuja orkideanäyttelyssä, Talvipuutarhassa ja Sipoonkorvessa

Helsingin vierailustani muodostui luontopainotteinen, kuinka ollakaan. Siksiköhän minulla on niin onnellinen olo viikon reissusta, toinen syy tyytyväisyyteen löytynee ystävien tapaamisesta. Tapaan pitkäaikaisia ystäviäni liian harvoin, vain muutamia kertoja vuodessa. Tapaamiset ovatkin sitten henkistä ilotulitusta.

Tulin juuri orkideanäyttelystä harmaan ja sateisen Helsingin keskustasta. Kuinka voi olla jotakin niin kaunista? Niin paljon värejä, muotoja, elämänhalua ja raikkautta! Hyviä tuoksuja. Kaikki se jäi minuun, ainakin vähäksi aikaa. Ihana kokemus, jota haluan vaalia. Helsinki on mahdollisuuksien kaupunki, jossa on tehtävä valintoja löytääkseen itselle sopivia asioita ja suojattava itseään taas toisilta asioilta.

Yhtenä päivänä minulla oli tapaaminen Itäkeskuksessa. Siellä koin oloni  turvattomaksi tai ainakin varuillaan olevaksi monenlaisen kulkijan keskellä, vaikka minkäänlaista vaaratilannetta ei ollutkaan. Monet ihmiset ovat ihmetelleet kuinka uskallan retkeillä yksin. Eikö pelota? Ei minua luonnon keskellä pelota, mutta sen sijaan Helsingissä joissakin paikoissa jännittää.

Asun Rovaniemellä kerrostalossa. Kaupungin työntekijät hoitavat olohuoneen ikkunan alta avautuvaa puistoa kukkapenkkeineen ja huoltomiehet hoitavat pihaa. Yhtenä aamuna heräsin kotona lehtipuhaltimien pörinään ja olin jo ärsyyntymäisilläni melusta. Sitten oivalsin kuinka huolettomasti kaikki hoitui minun kannaltani. Tällä reissulla Helsingissä laitoin yöpaikkani kauniin puutarhan talvikuntoon. Leikkasin pensaita, haravoin, säkitin nuutuneita kukkavarsia ja puista irronneita lehtiä. Ei minun tarvinnut tehdä näitä hommia, mutta halusin. Siinä näkee kättensä jäljen ja saa luoda kauneutta ympärilleen. Siinä sivussa vielä yksi vanhus tuli syvästi onnelliseksi. Sain nähdä kuinka vanhuus pakottaa luopumaan paljosta voimien vähetessä ja kuinka arvostettua apu voi silloin olla.

Vierailin yhdessä Helsingin ilmaisista helmistä, Talvipuutarhassa Töölönlahden päässä. Erityisesti lokakuun harmaudessa on helpotus pujahtaa ylellisen kasvihuoneen vihreyteen, asettua johonkin istumaan eksoottisten kasvien keskelle. Syödä eväitä ja katsella. Kyselin kuinka lasikaapissa kasvavilla lihansyöjäkasveilla riittää ravintoa. Pitääkö hyönteisiä kasvattaa tai pyydystää erikseen? Meillähän olisi niitä Lapissa yli oman tarpeen räkkäaikaan! Luonto kuulema hoitaa asian heilläkin. Nyt kasvit olivat lepotilassa, kesällä raatomainen haju houkuttelee hyönteisiä.

Sipoonkorven kansallispuisto on perustettu vasta muutama vuosi sitten, 2011. Teimme ystäväni Marjan kanssa sinne päiväretken Fiskträsk-järven ympäri. Merkittyjä polkuja on niukasti, on suunnistettava kartan avulla omatoimisesti. Helppoahan minulla oli, kun kävelin oppaan perässä. Retki oli vain pieni pintaraapaisu Sipoonkorvesta, joten en tässä vaiheessa osaa kummempia kirjoitella. Kohokohta oli, kun löysimme jäätyneitä suppilovahveroita, ensin muutamia ja lopulta sammaleiselta kalliorinteeltä vaikka kuinka paljon. No, Karhusilta oli taas onnensa kukkuloilla! Nyt minulla on pussillinen kuivattuja suppiksia talven iloksi.

Arkisto 2008-2013 valmiina

Vanhat postaukseni ovat tallessa osoitteessa:

www.karhusilta.fi/blogi2008

Siellä on tekstejä aika paljon ja ehkä hankala löytää haluamaansa asiaa. Niinpä lukijan iloksi suunnitteilla on jonkinlainen hakemisto. Katsotaan mitä saadaan aikaan...
Kokeilkaapa kommentoida tätä uutta blogiani, vaihdoin vähän asetuksia.

25. lokakuuta 2013

Haltioissani Suomen luontokeskus Haltiasta

Pääsin vierailemaan uudenkarheassa Suomen luontokeskus Haltiassa "etelänmatkallani". Siitä lisää kohta. Syysloman aikoihin tuttavani matkustivat etelään kuka minnekin, Turkkiin tai jonnekin. Minun budjetillani, kymmenen euron junalipulla pääsi Rovaniemeltä Helsinkiin. Matka kesti kunnioitettavasti kellon ympäri, joten kaukana kotoa oltiin ilman muuta. Uutta nähtävää ja koettavaa riitti - ja mikä parasta, vanhassa kotikaupungissani pääsin tapaamaan ystäviäni.

Ennen lähtöäni tonttuilin Rovaniemellä lomalaisten kodissa. Joulu on pian tulossa ja koskaan ei ole liian aikaista tai myöhäistä antaa joululahjaa! Tätä "puhtauslahjaa" valmistellessani pesin sohvanpäälliset, imuroin sohvan, kuurasin jääkaapin, tein kylppäriin perusteellisen siivouksen äklöttävää likakaivoa myöten, pyöritin pyykkikorillisen puhtaaksi sun muuta.

No niin, mennäänpä jo sinne Haltiaan! Odotukseni Suomen luontokeskuksesta olivat korkealla, kuinkahan ne täyttyisivät? Toukokuussa 2013 avattu luontokeskus esittelee suomalaisen luonnon upeutta monella tasolla. Lappi on erittäin hyvin edustettuna. Jo luontokeskuksen ympäristö Nuuksion Pitkäjärven rannalla on vaikuttava, samoin ekologinen puurakennus ja sen arkkitehtuuri. Pääasia minulle oli kuitenkin näyttelyn sisältö ja se, kuinka kaikki on tuotu esille. Hämmästyin, että monen tunnin tutustumisen jälkeen tunsin oloni edelleen virkeäksi. Ei infoähkyä, ei uuvuttavia tekstejä. Onneksi kierrokselle kuitenkin sai mukaan pienen tietopaketin eri näyttelypisteistä.

Näyttelyn sisäänkäynti lumikanjonin kautta lumosi minut täysin. Tämä perinteinen tapa esitellä luontoa eläindioraaman avulla kertoo lajistomme sopeutumisesta pohjolan talveen. Täytetyt eläimet ovat saalistamassa ravintoa, näin mielessä muodostuu talvisia tarinoita. Kauniisti toteutettu sukellus talveen.

Sitten alkoikin nykytekniikka vaihtuvine kuvineen. Olin odottanut innolla Suomen luontokohteiden esittelyä, saisin varmaan uusia vinkkejä retkeilyyn. Vierailija kävelee Suomen kartan päällä, ideana on päästä katsomaan ympärillä olevista monitoreista kuvia ja karttaa haluamastaan retkikohteesta. Tekninen toteutus kompasteli kuitenkin turhaan monimutkaisuuteen ja kuulinkin, että toteutusta aiotaan jatkossa selkeyttää. Syytä on! Näytettävät kuvat ovat asiakkaiden lähettämiä tavallisia retkikuvia. Kunkin retkialueen karttaa olisin tahtonut tutkia pitempään, ehkä jatkossa toteutettava kosketusnäyttö mahdollistaa sen. Varsinaista tietoa tässä ei ollut paljoa tarjolla, mutta sitähän löytyy vaikkapa Metäshallituksen nettisivuilta.

Viisi vuodenaikaa -videoseinällä maisemat ja vuodenajat vaihtuvat kuuluisien luontokuvaajien ottamilla kuvilla. Hienoja sielunmaisemia eri puolilta Suomea, aika monta minullekin tuttua paikkaa.

Haltiassa nostetaan esille maailman syntyteoria Kalevalan mukaan, jolloin sotkanmuna on keskeisessä asemassa. Koko Haltiarakennus on kuin suuri sotka hautomassa munaa - ja Haltian sotkanmunaan pääsee sisälle katsomaan taideteosta kahden joutsenen lautapelistä.

Pesässä on hyvä olla, kuivaa ja lämmintä. Tästä saa omakohtaisen kokemuksen ns. Karhunpesäsalissa. Siinä vierailija saa ryömiä eri eläinten pesään ja katsoa videokuvan avulla pesästä avautuvia maisemia ja tapahtumia. Aika suloista odottaa vaikkapa emotiaisen tuovan ruokaa tai silittää aidon oloista karhua. Tämä toimii aikuisillekin, ainakin minulle.

Autiotuvan vierailu on toteutettu toimivalla yhdistelmällä aitoa tupaa ja nykytekniikkaa. Ikkunan takana vaihtuvat maisemat. Puupöydän pintaan on upotettu kosketusnäyttö, jonka avulla pääsee tutustumaan autiotupien historiaan, tarinoihin ja vieraskirjamerkintöihin. Monta tuttua tupaahan sieltä löytyi. Aitoon vieraskirjaan saa jättää omat merkintänsä ja kamiinasta kuuluu tulen humina. Oli pakko kurkata, puuta täynnä näytti olevan, mutta ei sentään tulta.

Viherkehänäyttelyssä pääsee tutustumaan pääkaupunkiseudun luontokohteisiin ja suunnittelemaan retkiä monikosketusnäytön karttojen avulla. Lisäksi vierailijaa hellitään vaikuttavilla kuvasarjoilla. Siinä ahmiessani vaihtuvia kuvia kiersin kehoa moneen suuntaan ja yht'äkkiä tajusin lukossa olleen kehoni avautuneen, yes!

Vaihtuvan näyttelyn osastolla kädentaitajat esittelevät inspiraation lähteitään Suomen luonnosta ja aikaansaannoksiaan kuten koruja, käsilaukkuja, puukkoja ja veneenveistoa. Kaiken kaikkiaan Haltian vierailun jälkeen aloin katsella ympäröivää luontoa entistäkin kunnioittavammin ja ihailevammin. Mikä aarreaitta meillä onkaan ympärillämme! Haltian puurakennuksessa on hyvä tuoksu ja raikas ilma hengittää. Minulle jäi tunne kuin olisin lapsena päässyt karkkikauppaan maistelemaan monenlaisia herkkuja.
      

19. lokakuuta 2013

Blogini Tunturin kosketus/ karhusilta.blogit.fi jatkuu tässä osoitteessa

Muutoksia on tosiaankin ilmassa...

Vanha blogini sulkeutuu lokakuun lopussa, kun blogit.fi-sivusto lopettaa toimintansa. Jatkan kirjoittelua tässä osoitteessa. Hienoa, kun löysit uusille sivuilleni. Nyt vain työtä minulta ja kärsivällisyyttä teiltä lukijani, että saan uudet sivut entistä toimivammiksi. Juttuja on siis luvassa entiseen tapaan - ja teiltä toivon kirjoittajan palkkioksi kommentteja.

Vanhan blogini arkisto siirtyy aikanaan kaikkien luettavaksi, kerron siitä myöhemmin lisää. Pääasia on kai tässä vaiheessa, että viiden vuoden työ ja lukijoiden kommentit saadaan talteen.