26. lokakuuta 2013

Helsingin herkkuja orkideanäyttelyssä, Talvipuutarhassa ja Sipoonkorvessa

Helsingin vierailustani muodostui luontopainotteinen, kuinka ollakaan. Siksiköhän minulla on niin onnellinen olo viikon reissusta, toinen syy tyytyväisyyteen löytynee ystävien tapaamisesta. Tapaan pitkäaikaisia ystäviäni liian harvoin, vain muutamia kertoja vuodessa. Tapaamiset ovatkin sitten henkistä ilotulitusta.

Tulin juuri orkideanäyttelystä harmaan ja sateisen Helsingin keskustasta. Kuinka voi olla jotakin niin kaunista? Niin paljon värejä, muotoja, elämänhalua ja raikkautta! Hyviä tuoksuja. Kaikki se jäi minuun, ainakin vähäksi aikaa. Ihana kokemus, jota haluan vaalia. Helsinki on mahdollisuuksien kaupunki, jossa on tehtävä valintoja löytääkseen itselle sopivia asioita ja suojattava itseään taas toisilta asioilta.

Yhtenä päivänä minulla oli tapaaminen Itäkeskuksessa. Siellä koin oloni  turvattomaksi tai ainakin varuillaan olevaksi monenlaisen kulkijan keskellä, vaikka minkäänlaista vaaratilannetta ei ollutkaan. Monet ihmiset ovat ihmetelleet kuinka uskallan retkeillä yksin. Eikö pelota? Ei minua luonnon keskellä pelota, mutta sen sijaan Helsingissä joissakin paikoissa jännittää.

Asun Rovaniemellä kerrostalossa. Kaupungin työntekijät hoitavat olohuoneen ikkunan alta avautuvaa puistoa kukkapenkkeineen ja huoltomiehet hoitavat pihaa. Yhtenä aamuna heräsin kotona lehtipuhaltimien pörinään ja olin jo ärsyyntymäisilläni melusta. Sitten oivalsin kuinka huolettomasti kaikki hoitui minun kannaltani. Tällä reissulla Helsingissä laitoin yöpaikkani kauniin puutarhan talvikuntoon. Leikkasin pensaita, haravoin, säkitin nuutuneita kukkavarsia ja puista irronneita lehtiä. Ei minun tarvinnut tehdä näitä hommia, mutta halusin. Siinä näkee kättensä jäljen ja saa luoda kauneutta ympärilleen. Siinä sivussa vielä yksi vanhus tuli syvästi onnelliseksi. Sain nähdä kuinka vanhuus pakottaa luopumaan paljosta voimien vähetessä ja kuinka arvostettua apu voi silloin olla.

Vierailin yhdessä Helsingin ilmaisista helmistä, Talvipuutarhassa Töölönlahden päässä. Erityisesti lokakuun harmaudessa on helpotus pujahtaa ylellisen kasvihuoneen vihreyteen, asettua johonkin istumaan eksoottisten kasvien keskelle. Syödä eväitä ja katsella. Kyselin kuinka lasikaapissa kasvavilla lihansyöjäkasveilla riittää ravintoa. Pitääkö hyönteisiä kasvattaa tai pyydystää erikseen? Meillähän olisi niitä Lapissa yli oman tarpeen räkkäaikaan! Luonto kuulema hoitaa asian heilläkin. Nyt kasvit olivat lepotilassa, kesällä raatomainen haju houkuttelee hyönteisiä.

Sipoonkorven kansallispuisto on perustettu vasta muutama vuosi sitten, 2011. Teimme ystäväni Marjan kanssa sinne päiväretken Fiskträsk-järven ympäri. Merkittyjä polkuja on niukasti, on suunnistettava kartan avulla omatoimisesti. Helppoahan minulla oli, kun kävelin oppaan perässä. Retki oli vain pieni pintaraapaisu Sipoonkorvesta, joten en tässä vaiheessa osaa kummempia kirjoitella. Kohokohta oli, kun löysimme jäätyneitä suppilovahveroita, ensin muutamia ja lopulta sammaleiselta kalliorinteeltä vaikka kuinka paljon. No, Karhusilta oli taas onnensa kukkuloilla! Nyt minulla on pussillinen kuivattuja suppiksia talven iloksi.

9 kommenttia:

  1. Haa, hieno tarina lapsuuteni ja nuoruuteni kaupungista! Toteat ihan oikein, että kyllä Helsingistä ja ympäristöstä löytyy luontoihmisillekin koettavaa. On osattava tehdä oikeita valintoja. Muistan joskus pikkupoikana laskeneeni isäni ja pikkusiskoni kanssa suksilla Talvipuutarhan viereistä mäkeä. Silloin tällöin kävimme kyllä sisällä kasvejakin ihmettelemässsä. Muistaakseni jossain lammikossa oli punertavia melko isoja kultakajoja, jotka ihastuttivat kovasti. Kaivelin wikipediasta tietoa tuosta maksuttomuudesta, kun muistelin, että sen pitää jatkossakin olla aina maksuton. "Talvipuutarhan rakennus rakennettiin alun perin kenraalimajuri Jakob Julius af Lindforsille, joka lahjoitti sen Suomen puutarhayhdistykselle. Talvipuutarha on avattu yleisölle 1893 ja Helsingin kaupunki osti sen vuonna 1907. Lahjoittajan toivomuksen mukaisesti pääsy kokoelmiin on alusta lähtien ollut maksuton."

    Sipoonkorvesta minun tarinani alkoi! Meinaan luonnossa liikkumiseni. Tai ei sitä vielä 1960-luvulla sanottu Sipoonkorveksi. Sipoon metsiksi ja korviksi kyllä. Kävimme (pakko)sienessä ja (pakko)marjassa vanhempieni kanssa ja myöhemmin nuorukaisena ajelin yksikseni pitkin Sipoon metsä- ja hiekkateitä polkupyörällä (vapaaehtois)lenkkejä. Tunsin ne metsät kuin omat pienet taskuni.

    Mukavia kirjoituksia sinulla ja onnea uudelle blogillesi! Toivottavasti kaikki vanhat ja monet uudetkin lukijat löytävät tänne..

    VastaaPoista
  2. Siinä Talvipuutarhan vieressä on varmaan ollut hyvä laskea mäkeä suksilla :) Olen muuten minäkin kerran hiihtänyt Eteä-Haagasta Linnanmäen kupeelle 1990-luvulla silloiselle työpaikalle, ihan kokeilumielessä. Talvipuutarhan kultakalalampi on edelleen olemassa, sen sijaan vielä kymmenkunta vuotta sitten olleita undulaatteja ei enää ole. Ja kuulema pääsiäisen aikaan yleisöä ilahduttaneista elävistä tipuista on luovuttu.
    Sipoonkorpeen pitää vielä palata!
    Kiitos, on ihana jatkaa kirjoittelua tässä uudistuneessa blogissa.

    VastaaPoista
  3. Hups, kirjoitin pitkän kommentin, mutta se katosi. En ymmärtänyt tuota tilijutskaa...Nyt siis kokeilen, tuleeko tämä teksti perille.
    Mie

    VastaaPoista
  4. Hei Riitta,
    Minusta on tosi mukavaa, että jatkoit blogin kirjoittamista!
    Nautin kovasti näistäkin jutuista, joissa annat jouluyllätyksiä, touhuat ystäväsi puutarhassa ja retkeilet eteläisessä Suomessa.
    Itsekin yritän löytää iloja läheltä, silloin kun kauemmas ei pääse.
    Mukavaa alkutalvea!
    Katariina

    VastaaPoista
  5. Mie: No, nyt kun homma luistaa, odotan innolla pitkää kommenttiasi! Se tilijutska on kieltämättä hämmentävä, mutta vaihdettuani asetuksia se hyväksyy myös kohdan Anonyymi.

    Katariina: Onpa mukava kuulla, että nautit kirjoituksistani ja aiot lukea niitä jatkossakin! Olen muuten huomannut, että kirjoittaessani kokemuksistani löydän usein asioihin positiivisemman näkökulman kuin aidossa tilanteessa. Kirjoittaessa olen läsnä uudelleen tapahtumissa. Muutoin tapahtumat saattavat jotenkin valua vain pois, kadottaen merkityksensä.

    VastaaPoista
  6. Moikka Riitta!
    Testaan, että pääsenköl läpi, äsken en..

    VastaaPoista
  7. Hyvä Sari, tästä se kommentointi alkaa. Alku aina hankalaa...

    VastaaPoista
  8. Hei, satelee niin kovasti että suppiksia putkahtelee Sipoonkorvessa. Kävimme U:n kanssa poimimassa. Paljon on siellä vielä kulkemattomia polkuja, salaperäisiä "saunoja", maahisia ja keijuja. Next time!
    Mieli metsään tekee, mutta ne maitohapot jaloissa. Kahvilaretket Töölönlahdella sopivat nyt paremmin. Sen kuuden markan kahvin saa Huvilan kahvilasta ja lisäksi sydämellisen palvelun. Tästä sinulle kerroin, mutta harmi, kun oli lomalla silloin.
    Lunta ja latuja odotellessa,
    Tanssikeiju

    VastaaPoista
  9. Voi, lähtisin niin mielellään uudestaan jahtaamaan suppiksia Sipoonkorpeen. Se etsimisen jännittävyys ja löytämisen ilo - ja pään sekaisin meneminen, kun suppiksia kasvaa ryppäänä. Siinä unohtuu kaikki muu!
    Katselin tänään Rovaniemen soilla karpaloita, mutta ohut lumipeite kätki suon herkut alleen. Olen siis myöhässä. Ei auta kuin syödä sitä iänikuista hillaa aina vaan :)
    Kiitos muuten Lappiaiheisesta kirjavinkistäsi (Mooses Mentula: Isän kanssa kahden). Kirja upposi siskoonkin kuin kuuma veitsi voihin.
    Seuraavalla kerralla siis Huvilaan kahville, tahdon!

    VastaaPoista