29. maaliskuuta 2015

Kilpisjärven kauneudessa

Saapuessani Kilpisjärvelle tunsin, jälleen kerran, saapuneeni aivan omaan maailmaansa. Ne maisemat! Sellaisia vaan ei ole missään muualla Suomessa. Sää on esittänyt omat oikkunsa ja vähät välittänyt sääennusteista. Tällä hetkellä ulkona tuuli paiskoo lunta 14 m/s:ssa. Yhteiselle hiihtoretkelle ei löytynyt innokkaita lähtijöitä...

Ensimmäinen viikkoni oli oikea oppaan unelmaviikko, kun sain talloa latua Imatran ja Lappeenrannan suunnalta tulleelle hyväntuuliselle porukalle. Oli mukava kuulla heidän huomanneen, kuinka paljon pidän tunturioppaan työstäni ja kuinka he arvostivat tapaani opastaa. Tulevaisuus näyttää kuitenkin epävarmalta tässä työssä. Sitä miettiessä yöunet kärsivät.

Ensimmäisenä päivänä oli varsin huono näkyvyys hiihtäessämme Saanajärveltä Jehkaksen rinteitä pitkin Haltin reitille. Sain todella käyttää taitojani pystyäkseni suunnistamaan pienten näkövihjeiden varassa. Maisema oli valkoista, auringon sijainti auttoi pysymään suunnassa, kompassia en tarvinnut vaivata. Minusta on jännittävää opastaa erilaisissa säissä. Maisema muuttuu niin täysin.

Mallan luonnonpuistoon suuntautuvalla hiihtoretkellä poljimme latua neitseelliseen maisemaan. Hanki kantoi hyvin, mutta sen päällä oleva reilu kerros pehmeää lunta takasi oppaille työtä ladun aukaisijana. Kiipesimme Mallajärven päässä olevalle rajakyltille saakka ja kotimatkalla koukkasimme vielä kurkkaamaan jäätynyttä Kitsiputousta, Mallan kyyneleitä.

Yhtenä päivänä odottaessamme huonoa säätä (tulikin tietysti kaunis päivä), poljimme ladun Ruotsin puolella olevaan Temppelikuruun. Sää oli silloin, niin kuin koko viikon, pakkasen puolella. Helppo keli voidella. Ajattelin, että tämä on kaikkein arvokkainta, saada olla ensimmäinen laduntekijä. Vaikka toisaalta säästyyhän siinä voimia, jos saa hiihdellä valmiita latuja. Vapaa on kuitenkin vain umpihanki!

Viikon kauneimman päivän retkellä hiihdimme Kuonjarjohkalta Kilpisjärvelle meille tehtyä latua pitkin - ja vielä alamäkeä suurimmaksi osaksi. Maisema kohti Ruotsin ja Norjan tuntureita mykisti meidät kauneudellaan. Sitä tunnetta ei voi selittää, se on saatava kokea.



















Saimaan Ladun kanssa hiihdimme viimeisenä päivänä kunnon myräkässä kolmen valtakunnan rajapyykille, tasan kuukausi ennen Veteraanipäivän juhlia. Siinä koeteltiin itse kunkin voimia... Seuraavana päivänä sää oli mitä kaunein - vein apuoppaani Lauran Ruotsin puolelle Tuipalille iltahiihdolle. Auringon laskiessa taivaalle nousi samoja värejä kuin kaamoksen aikaan. Toinen kuva on otettu Tuipalille noustessa Ailakkavaaran suuntaan. Ja kolmas kuva Tuipalin päältä vastakkaiseen suuntaan. 




















Kuvat: Laura Tokola