31. joulukuuta 2015

Synttärihumussa ja tonttuilun tohinassa

Ensinnäkin, haluan lausua kauniin kiitoksen kymmenistä postikorteista. Olen niistä jokaisesta otettu ja onnellinen. Olen asetellut kortteja kimppakämpän olohuoneen seinille boordin tavoin kiertämään huonetta.


Varsinainen syntymäpäivä joulunaattona meni työn touhussa oman valintani mukaisesti, mutta päivästä muodostui lämminhenkinen Juhlatyöpäivä. Vedin aamupäivällä ulkomaalaisille vieraille lumikenkäretken Ylläsjärven kauniissa maastossa. Kesken taukoa puhelimeni soi, sisko poikineen puhkesi siellä laulamaan Paljon onnea vaan. Napsautin puhelimen kaiuttimelle ja kerroin ryhmälle miksi minua onnitellaan. Sen jälkeen nämä ennestään tuntemattomat ihmiset kajauttivat siellä lumen keskellä Happy Birthday to you! Kerrottuani täyttäväni sinä päivänä 50 vuotta monet ihmettelivät kuinka annoin juuri heille aikaani tuona erityisenä päivänä.

Aattoiltana vastasin vielä perinteisen joulupäivällisen valmisteluista noin 30 työkaverille. Mieleeni jäi erityisesti se hetki, kun pilkoimme rosolliaineksia työkaverin kanssa punaisten ruusujen tuoksussa. Tontut ja toimiston väki ovat olleet tänä vuonna erityisen kiireisiä, mistä kertoo vaikkapa se, että olen voinut pitää joulukuussa vain kaksi vapaapäivää. Siksi oli erityisen arvokasta, että saatoimme istahtaa aattoiltana yhdessä pitkän pöydän ääreen ja nauttia kodinomaisen jouluaterian. Sain taas lämpimiä onnitteluita ja mieluisia lahjoja.

Voimiani viimeaikoina ovat vieneet paitsi pimeä vuodenaika ja tiivis työnteko, myös suolisto-ongelmat. Suolistoa koetan pitää kunnossa mm. varsin tiukalla ruokavaliolla, mutta siinä on omat haasteensa. Yhtenä päivänä maksoin lounaan hyvässä ruokapaikassa ja vasta sitten aloin tarkastelemaan mitä kaikkea voisin syödä. Jos olisin pysynyt tiukkana, olisin voinut syödä vain keitettyjä perunoita. Silloin ajattelin, että eihän tästä tule mitään ja söin normaalin lounaan. Onneksi vatsa sietää pieniä lipsumisia... Tämä on opettelua.

Haluan vielä kertoa yhdestä erityisestä hetkestä. Tänään lumikenkäretkellä ryhmän kanssa laavun ympärillä kärkkyi viisi uteliasta ja ilmeisen nälkäistä kuukkelia. Ojensin avokämmenelle laitettuja keksin murusia ja kuukkelit kävivät hakemassa siitä ruokaa. Oli jännittävää ja vähän kutittavaakin, kun kuukkeli laskeutui paljaalle kämmenelle. Hieno hetki minulle ja hyvä ohjelmanumero maksaville asiakkaille!

Ylläksen laduille olen ehtinyt ja jaksanut poiketa aika vähän ja lyhyitä lenkkejä kerralla. Tänä vuonna näin, kilometrejä kasassa kuitenkin 230 km. Nyt iloitsen, kun hyvä ystäväni on hiihtämässä kanssani muutaman päivän. Ladut ovat todella hyvässä kunnossa. Tervetuloa Ylläkselle hiihtämään!

10. joulukuuta 2015

Ylläksen joulukuussa kauniita värejä

Joulutouhut ovat alkaneet Ylläksellä vauhdikkaasti. Punavihreäasuisia tonttuja suihkii menemään edellisvuosia enemmän. Brittiperheet ovat päässeet lumen keskelle viettämään unelmalomaansa huskien, porojen ja moottorikelkkojen ihmemaahan. Tänä vuonna sää on ollut ainakin toistaiseksi hyvä: pirteätä pikkupakkasta, päivällä taivaalla kauniita valon sävyjä ja illalla revontulten tanssia.
Parasta oli, kun uin avannossa revontulten loimutessa ja sitten kiiruhdin puusaunan lämpöön lauteille. Silloin on joka solullaan läsnä tässä hetkessä.
Yhtenä päivänä istuin bussissa oppaan paikalla ja aloin pohtimaan, kuinka suuri lahja on, kun saa tehdä töitä tällaisessa ympäristössä. Ilma väreili, taivaalta löytyi paljon värejä, matkan varrella näimme poroja ja riekkoja. Lumisessa metsässä tapahtuneen koiravaljakkoajelun jälkeen asiakkaat saivat pitää sylissä pehmoisia koiran pentuja. Tyytyväisyys huokui koko bussissa matkalla takaisin hotellille. Tietenkään aina ei mene näin hyvin, mutta on syytä mielessään nostaa esille onnistuneet hetket ja iloita niistä.

Olen ehtinyt hiihtämään harvakseltaan, kun työ on häirinnyt harrastuksia, mutta ei se mitään. Tälle talvelle on kertynyt perinteistä hiihtoa noin 160 km.

Joulu lähestyy - ja samalla joulunaatto, jolloin täytän 50 vuotta. Olen juhlinut aiemmin syksyllä synttäreitäni hyvien ystävien seurassa, nyt joulun seutu menee töissä. Yksi pieni toive minulla kuitenkin on. Pidän todella paljon postin tuomista korteista ja jos hyvä lukijani haluat ilahduttaa minua joulu- tai muulla kortilla, laita postia tulemaan. Alla oleva osoite on voimassa sydäntalven ajan:

Riitta Karhusilta
Sivulantie 10
95970 Äkäslompolo

Haluan toivottaa kaikille lukijoilleni miellyttävää Joulun odotuksen aikaa!

23. marraskuuta 2015

Kiilopään ensilumilla ja avannossa

Marraskuu on kaamoksen aikaa, paljasta, riisuttua. Valo pakenee pois täältä pohjoisesta, kunnes lumi vapauttaa pinteestä lohduttamalla omalla valoisuudellaan. Kävin minilomalla Kiilopään maisemissa ensilumilla ja yllätyin, kun tapasin siellä monta Kilpisjärven ystävää!

Kiilopään ja Saariselän välille oli ajettu ihan kelpo latu. Leveä ja liukas. Silti me retkihiihtäjät jotenkin luiskahdimme yhä uudestaan pois tältä reitiltä, jännitystä ja seikkailua hakien - ja suksia säästelemättä. Onneksi olin varannut mukaan myös ns. katusukseni, jotka eivät säikähdä kivien kolinaa.  Aivan lempireitiksi muodostui Ahopään reunaa myötäilevä maastopyöräreitin pohja. Kuvassa tuuletan Ahopään rinteillä avarassa maisemassa. Hiihtelimme myös Rumakurulle luomulatua pitkin. Talven ensimmäiset hiihtoretket tuntuivat kehossa voimakkaana väsymyksenä, mutta myös onnen ja täyttymyksen tunteena.
Tämä riekko lennähti aivan Kiilopään päärakennuksen seinustan vierelle ja jäi siihen kyyhöttämään suojaväriinsä luottaen. On se vaan kaunis ilmestys! Kuin lumipallo.
Kiilopään savusauna ja avanto on loistava yhdistelmä hiihtäjän kehonhuoltoon. Savusaunan hellässä lämmössä hikoiltuaan on virkistävää pulahtaa puron raikkaaseen veteen. Puljasin edestakaisin monta monituista kertaa: saunaan, avantoon, saunaan... Ja kun Lapin virtaava vesi on juotavaa, uin suu auki ja jano lähti samalla reissulla.

15. marraskuuta 2015

Siemennäkkileipä

Aivan mahdottoman hyvänmakuinen ja terveellinen näkkileivän ohje. Olen niin koukussa tähän - ja hyvä niin. Tämä sopii kenelle tahansa, erityisen hyvin retkeilijälle, joka tarvitsee kevyttä ja säilyvää muonaa kannettavaksi maastoon. Helppo valmistaa.

SIEMENNÄKKILEIPÄ
2 dl auringonkukan siemeniä
1 dl kurpitsan siemeniä
1 dl pellavan siemeniä
1 dl seesamin siemeniä
1 tl suolaa
3 dl spelttihiutaleita
4 dl spelttijauhoja
7 dl vettä

Kaikki aineet sekoitetaan. Levitä kahdelle pellille leivinpaperin päälle ohueksi tasaiseksi kerrokseksi. Paista 150 astetta C noin 80 minuuttia. Murretaan palasiksi vähän jäähtyneenä.

Vielä vähän tilannekatsausta Rovaniemen talvesta. Lunta humpsahti sataa reilusti ja minähän tietenkin kaivoin sukset esiin ja hiihtää paarustin kotiovelta ensimmäiset kilometrit tänä talvena. Jihuu! Täysi kymppi - matkan pituutena ja kokemuksena. Minä koen aina suurta helpotuksen tunnetta, kun lumi peittää maan ja valaisee maiseman sielua myöten. Silloin vedän raikasta talvisäätä keuhkot täyteen ja totean: "Nyt tiedän selviäväni tästä kaamoksesta!"

Pian lähden minilomalle Kiilopäälle yhden Kilpisjärven kävijän kanssa. Pakkaamme mukaan sukset ja toivomme, että niille löytyy käyttöä. Mukavaa lähteä pitkästä aikaa Itä-Lappiin, minä kun vietän aikaani enimmäkseen Länsi-Lapissa.

Lukijani, voimia sinne kaamoksen keskelle!

30. lokakuuta 2015

Henkisen kasvun tiellä - prosessissa

Tämän blogin alaotsikossa lukee "Hienoja luontokokemuksia ja henkistä kasvua", nyt seuraa tekstiä siitä jälkimmäisestä.

Elämässä tarvitsee välillä pysähtyä pohtimaan asioita - tai ainakin minä tarvitsen. Tarvitsen kuoria turhaa kuonaa, raaputtaa elämäni historiaa pintaa syvemmältä. Olen pohtinut, voinko kirjoittaa blogissa, että käytän pohdinnassa apuna psykoterapiaa. Nyt tajuan, että paitsi että voin kirjoittaa, saatan tehdä "paljastuksella" palveluksen jollekin lukijalle. Samassa veneessähän tässä lopun perin ollaan. Moni muukin kantaa näkymättömiä taakkoja, jotka nakertavat salaa voimia.

Vaikka luonto parantaa ja rauhoittaa, vaikeita asioita on purettava sanallisesti turvallisessa ympäristössä. Psykoterapiaan lähteminen vaatii rohkeutta, sillä siellä katsotaan silmiin oman elämän kipupisteitä. Ja se sattuu! Mutta niinhän sattuu myös hammaslääkärillä käynti tai leikkaus. Suostun epävarmaan ja raastavaan oloon, kun tiedän kokemuksesta kuinka paljon se aukaisee ovia pitemmän päälle.

Joskus keho kantaa sairauksina asioita, joita ei kykene pohtimaan mielen tasolla. Itseään ei pääse pakoon. Minulla on ollut vatsaongelmia jo pitkään ja nyt kun olo alkaa olla aika voimaton, koetan etsiä vaivaan apua. Juuri nyt en jaksa mennä uimaan joen kylmään veteen tai hypähdellä vesijumpassa muiden mukana, mistä olen nauttinut aiemmin. Olen kuin eksyksissä ruokavalion kanssa. Välillä vaivun epätoivoon, mutta onneksi minulla on kannustavia ja kannattelevia "enkeleitä", joita kutsutaan tavallisesti ystäviksi.

Palaan vielä syntymäpäiväjuhlaani. Siellä pyysin ystäviäni kertomaan kaikkien kuullen jonkin ystävyyteemme liittyvän hetken. Kierroksesta tuli hyvin hoitava, avoin ja rehellinen. Kerron yhden esimerkin: "Hätä yhdistää lujemmin kuin hyvinvointi." Illalla saunoimme vihdantuoksuisessa hämärässä rantasaunassa ja vilvoittelimme järvivedessä. Tajuntaani jäi voimakkaasti hetki, jonka merkitystä en silloin heti tajunnut. Seisoin yhden ystäväni kanssa kylmässä rantavedessä varpaat hiekassa. Järven pinta oli peilityyni. Hän alkoi puhella: "Miten sinulle Riitta onkin osunut tiellesi noin monta enkeliystävää?" Myöhemmin rauhoittuessani levolle tajusin onnekkuuteni tässä asiassa. Kiitollisuus on hyvä peitto unelle.

19. lokakuuta 2015

Elämänlanka eli pieni tarina elämästäni

Kursin kasaan elämästäni pienen tarinan kuvien kera. Näyttely oli esillä synttärijuhlissani. Olkaa hyvä!

Synnyin joulunaattona 1965 Nilsiän Aholansaaressa. Äiti synnytti minut kotona saaressa.

Lasten kouluun menon lähestyessä muutimme asumaan mantereelle Nilsiässä. Vanhempani työskentelivät maanviljelijöinä - ja he elävät edelleen. Syntyi neljä sisarusta, joista kuvassa vasemmalla Jukka, Seija ja minä sukulaistädin sylissä. Suvi syntyi myöhemmin. Punainen villapaita oli lempivaatteeni.

Kävin pientä Sänkimäen kyläkoulua. Opettaja Jouko Ruuskanen oli minulle tärkeä ja hän on tänä päivänä Facebookkaverini!

Opiskelin Helsingissä kasvatustieteen maisteriksi, kotitalousopettajaksi. Sain Helsingistä hyvän viran kotitalouden lehtorina, mutta sitten... Sairastuin vakavaan masennukseen ja siitä toipuminen on ollut pitkä ja työläs prosessi, vuosikymmenen kestävä tai ehkä koko elämän jatkuva juttu mun elämässä.

Masentunut, paha olo purkautui aluksi maalauksina, kun sanoja ei löytynyt. Järjestin teoksistani myöhemmin taidenäyttelyn ja se oli hyvin puhdistava kokemus!

 Taulu: Äitisuhde, 1998.

 "Siellä se Kukka-koira varmaan juoksentelee iloisena maan alaisissa käytävissä", kummityttöni pohdiskeli käydessämme haudalla. Kukka toi elämääni paljon iloa, liikuntaa ja uusia ystäviä.

Läksin opiskelemaan uutta ammattia ja valmistuin erä-ja luonto-oppaaksi 2005. Tutustuin toiseen synttärisankariin, Marjaan asuessamme Forssassa kimppakämpässä järven rannalla.

Kilpisjärven karun kauniit tunturimaisemat lumosivat minut ja tarjosivat tuoreelle oppaalle töitä.

Opastin asiakkaita keväthangilla hiihtäen välillä vaativissakin olosuhteissa - tai ruskan räiskyvissä väreissä patikoiden. Kymmenen vuoden opasuran aikana monista asiakkaista on tullut ystäviä.

Olen kävellyt osan Espanjassa sijaitsevasta pyhiinvaellusreitistä Camino de Satiago. Haaveilen patikoivani jonakin vuonna koko reitin.

Retkeily on tuonut paljon hyvää elämääni. Tässä fyysisesti vaativalla Jotunheimenin retkellä Norjassa.

Kolmen valtakunnan rajan lähellä Barraksen huipulta aukeaa hulppeat maisemat. Muutamia muita retkikohteitani: Urho Kekkosen kansallispuisto, Hetta-Pallas, Halti, Pältsa, Pohjois-Ruotsin tunturialue. Retkeilen yhtä mieluusti yksin, kaksin tai porukalla.

Tein rohkean siirron elämässäni yli nelikymppisenä. Läksin Ruotsiin kahdeksi vuodeksi opiskelemaan tunturioppaaksi (fjälledare). Siellä aloin kirjoittamaan blogia. Lisäksi olen kirjoitellut ulkoiluaiheisia artikkeleita lehtiin.

Ruotsin opaskoulutukseen kuului paljon minulle uusia asioita, kuten jäätikkövaellus ja pitkissä luolissa ryömiminen.

Tänä päivänä lähipiiriini arjessa kuuluvat siskoni Seija poikineen, Niilo ja Aapo. Vietän heidän kanssaan paljon aikaa, silloin kun olen kotona Rovaniemellä. Niilo onkin todennut osuvasti: "Riitta on sellainen Nuuskamuikkunen. Hän pakkaa välillä tavaransa ja lähtee reissuun."

Kesän 2015 vietin Ahvenanmaan saaristossa Kökarissa upeissa maisemissa. Tervetuloa sinne kylään ensi kesänä!

13. lokakuuta 2015

Luontoteemainen syntymäpäiväjuhla

Lennän pian Lapista Nuuksioon viettämään yhteissyntymäpäiviä retkikaverin kanssa. Lentokoneessa mukanani kulkee lasti itse leivottuja karjalanpiirakoita. Hulppea mökki on vuokrattu järven rannalta ja ohjelmassa on mm. koivuvihdan tuoksuista saunomista ja uintia, ken uskaltaa. Pönötys on kielletty, sen sijaan villasukat puolestaan sallittu. Olen toivonut vieraiden miettivän jonkin ystävyyteemme liittyvän hetken yhdessä muisteltavaksi.

Synttärivalmisteluiden ohella mieleeni nousee muutakin pohdittavaa. Millaista on viettää syntymäpäiviään kunnolla vasta kun täyttää 50 vuotta? Miksi syntymäpäivät on sivuutettu aiemmin? Miksi syntymäpäiviä yleensäkään juhlitaan?

Synnyin joulunaattona 1965 Aholansaaressa Nilsiässä. Synnyin siis kotona saaressa, vaikka tuohon aikaan useimmat synnytykset hoidettiin sairaalassa. Juuri tuo ajankohta, joulunaatto, on jättänyt minun syntymäjuhlani sivuun. Perheessä on ollut niin paljon vaivannäköä ja kiirettä joulun valmisteluissa muun arjen pyörittämisen ohessa, että yhdet syntymäpäivät ovat olleet liikaa siihen kuvioon. Olin perheessä hiljainen, kiltti ja näkymätön tyttölapsi, jolle yritettiin pudottaa varhain rooli äidin apurista loputtomissa maalaistalon töissä.

Pikku Riitta odotti syntymäpäiviään niin kuin jokainen lapsi tekee. Silloin minut huomataan, silloin minusta pidetään ja silloin saan lahjoja! Joulu saapui joka vuosi, mutta syntymäpäivät eivät. Väsyneen äidin lausahdus syntymäpäiväkakun perään kyselevälle lapselle kuului: "On niin paljon jouluherkkuja, ettei kakkua leivota. Onhan kinkkua!" Odotin saavani aamulla syntymäpäivälahjan ja illalla joululahjan. Minulle sanottiin: "Joululahjat ovat samalla syntymäpäivälahjoja ja ne jaetaan illalla niin kuin muillekin." Halusin kutsua kavereita syntymäpäivilleni, jotta niistä tulisi oikeat juhlat. "Ei joulunaattona ole tapana käydä kylässä. Kaikki haluavat olla kotona."

Tätä kirjoittaessani pala tarttuu kurkkuun ja posket punoittavat. Vatsassa painaa suru. Nimitetäänkö tällaista asiaa traumaksi? Ehkä niitä on meillä kaikilla ja ne ovat niitä elämämme kipupisteitä, joissa piilee kasvun mahdollisuus. Olisinhan voinut nuorena ja myöhemmin aikuisena itse järjestää juhlani, mutta en siihen kyennyt, henkisesti. Tajuan nyt, miksi minä en oikein muista muiden syntymäpäiviä enkä osaa niitä huomioida niin kuin haluaisin. Nyt tiedän miksi juuri nyt on aika juhlia 50-vuotissynttäreitäni. Tullakseni enemmän minuksi ja jakaakseni sen ilon ystävieni kanssa.

En pohdi näitä asioita syyttääkseni ketään. Sen aika on ollut - ja onneksi mennyt. Sen sijaan haluan vapautua kantamastani taakasta ja sisältä päin nakertavan tunteen sijaan kokea aitoa iloa olemassa olostani täällä muiden kaltaisteni joukossa.

21. syyskuuta 2015

Kilpisjärven kuulumisia

Pääsin käymään Kilpisjärvellä pienellä opastuskeikalla. Lähestyessäni Kilpisjärveä tunsin tuntureiden voiman ja tämän ainutlaatuisen luonnon energian. On vaikea kuvailla sanoin niitä tuntemuksia, joita Kilpisjärven avara ja jylhä maisema herättää, mutta tunne ottaa minut syleilyynsä kerta toisensa jälkeen. Miten muut mahtavat kokea? Miksi moni vakiokävijä palaa maisemiin joka vuosi?

Ruska oli loppusuoralla, sää kosteaa ja pilvistä, mutta silti nautin olostani tunturin kosketuksessa, blogini nimen mukaisesti. Opastimme paikallisen oppaan kanssa japanilaisia kahtena päivänä, Saanan rinteillä ja Mallan luonnonpuistossa. Alla olevat kuvat on napattu Mallan retkeltä, Kitsipuouksella virtasi aika paljon vettä ja Siilasjärvellä oli aivan tyyntä.




Ja sitten uutta tietoa ensi kevään hiihtoretkistä Kilpisjärven hotellilla! Ohjelma on uudistumassa, mutta asiakkaiden pyynnöstä ollaan toteuttamassa perinteisiä hiihtoretkiä kahden viikon ajan. Huhtikuussa viikoilla 15 ja 16, ns. Riitan retroviikoilla on mahdollisuus hiihtää vetämilläni retkillä tuttuun tapaan pitkin aurinkoisia tuntureita. Tervetuloa, hotelli ottaa vastaan ilmoittautumisia.

14. elokuuta 2015

Kökarin kesäparatiisi loppusuoralla

Kökarin kesä on lämmennyt vasta elokuussa, mutta iltaisin on niin viileää, että vain rohkeimmat asiakkaat syövät ulkopöydissä ja hekin käpertyvät mielellään illan mittaan talon turkooseihin viltteihin. Viivyn saarella enää viikon tällä erää. Nautin tästä auringon kyllästämästä olotilasta, valosta ja lämmöstä. Oikein tunnen, kuinka imen aurinkoa itseeni kuin säilöisin sitä talven varalle kuin mansikoita. Tiedän, että tarvitsen tätä voimaa syksyn ja talven mukanaan tuomissa haasteissa ja muutoksissa, joihin en ole voinut vaikuttaa.

Alla olevassa kuvassa rohjotan rantakalliolla levällään, kun ensin olen juoksuttanut paikan päälle kyyrylaukkaa hyvän ystäväni. Eikös joskus kannatakin kiirehtiä, että jää sitten enemmän aikaa laiskotteluun?
Miten kalliot voivat aaltoilla? Minä en ymmärrä, mutta joku geologi voisi kertoa suurella innolla Kökarin kallioista pitkät pätkät.
Makasin lämpimällä kalliolla mahallaan vapaapäivänä ja seurasin kalliokukan keinuntaa tuulessa. Siinähän sitä ohjelmaa olikin.
Kalliota vasten pärskähtäviä tyrskyjä voisi seurata vaikka kuinka pitkään.
Kallioaltaassa kasvava levä loistaa kauniin vihreänä kuin pehmeä matto, jolle tahtoisi laskea paljaan jalkansa.
Kökarin kanervat ovat puhjenneet kukkaan runsaina ja värikkäinä.


Laitanpa tähän loppuun vielä pari vinkkiä Kökarin ystäville.
1. Antiikki & design -lehdessä 6/2015 on artikkeli Källskäristä. Tämä upea artikkeli kuvien kera löytyy otsikolla "Herrasmies katsoo Itämerelle".
2. Kökarista lähtöisin olevan kirjailijan Ulla-Lena Lundbergin haastattelun voi katsoa Yle Areenasta, nimellä Muotokuvassa Ulla-Lena Lundberg. Ohjelman innoittamana luin hänen teoksensa "Jää" uudestaan - ja kannatti! Samalla tajusin, että olen tavannut kirjailijan Kökarissa kesällä.

24. heinäkuuta 2015

Kökarin vanhalla kirkkopolulla hyvien ystävien seurassa

Minulla on ollut hieno kesä, puhutaan nyt tämän kesän säistä sitten mitä tahansa. Kökar on lumonnut minut ja saanut aika monta tuttavaani tai ystävääni piipahtamaan - tai viipymään pitempäänkin saarella. Se lämmittää mieltäni, ja sydäntäni. Samalla olen alkanut oivaltaa kuinka arvokas asia ystävyys on elämässä. En olekaan yksin täällä. Lisäksi asiakkaiden kanssa on syntynyt mukavia keskusteluita, yksi rouva totesi eilen sivulauseessa: "kun sinä nyt selvästi olet kaksikielinen...". Se oli hyvä palaute ruotsin kielen taidostani ihmiselle, joka on kuullut ensimmäisen kerran ruotsia vasta peruskoulun yläasteella. Mitenkähän saisin englannin taitoni samalle tasolle?

Halusin viedä ystäviäni patikoimaan Kökarissa vanhaa kirkkopolkua pitkin. Polku kulkee vaihtelevassa maastossa rehevistä tervalepiköistä karuille kallioille.
Rauhassa kulkevien ystävien seurassa saattaa huomata asioita, jotka muuten vilahtaisivat ohi. Tämä kohta luonnossa puhutteli vihreän eri sävyjen ja korkeuksien rytmityksellä. Maata lamoava kataja on intensiivisen vihreää ja elinvoimaista.

Tuulisena päivänä kuohuvan meren kohtaaminen pysäyttää. Niin paljon energiaa minun ulkopuolellani... 
















Tuulen suojassa on suloista, aivan erilaista kuin hetki sitten.
Keltaisena loistava jäkälä antaa väriä kallioille.









Tuntuu ihmeelliseltä, kun paljaiden kallioiden välistä yht´äkkiä putkahtaa esiin mitä kauneimpia kasveja. Seuraavan kuvan kasvi on valeriana eli virmajuuri ja sen alapuolella rantakaaali.
Kuvat: Tiina Keinonen ja Riitta Karhusilta

13. heinäkuuta 2015

Källskärin kuvasatoa

Kuinka ollakaan, hyppäsin taas Källskäriin uivan veneen kyytiin.
Kävin pulahtamassa Källskärin hiekkarannalla meriveteen. Vesi tuntui varsin kylmältä, tai siis virkistävältä.
Rannalle ajautuneelle sileälle puulle on joku nostellut kiviä. Asetelma?
Källskärin kannun luona olevaa kalliota tekee mieli silittää, kuin ihoa.
Tove Janssonin suunnittelema yksityiskohta katolla. Löytyykö samanlainen Muumilaaksosta?
 "Älä vie nämä kivet merten taa"
Källskärin villiruusu.

6. heinäkuuta 2015

Källskärin kesäparatiisissa

Kauniilla ilmalla vapaapäivänä hyppäsin jälleen Källskärin veneeseen. Tällä kertaa meitä oli mukana vain kourallinen matkustajia, joten läksimme matkaan pienellä puuveneellä. Istuin veneen keulassa, kuuntelin veden ääniä, tunsin auringon lämmön iholla ja tarkkailin ympäristöä. Kotimatkalla kuljettaja ohjasi veneen sileiden kallioiden välisestä kapeasta uomasta, huikean kauniista paikasta! Saarelle päästyämme pulahdin pikaisesti virkistävään meriveteen ja jatkoin opastettua saarikierrosta uudessa kauniissa uimapuvussani. Sain lempinimen "Källskärin lady". Kökarissa vierailleet ystäväni heittivät ilmaan osuvan kysymyksen: "Miksi täällä kaikki kukat näyttävät niin kauniilta ja kirkkailta?" Ne tosiaan näyttävät hehkuvan. Ehkä se johtuu valosta. Aurinko paistaa hyvin usein ja vesi heijastaa valoa. No, olkoon kuinka vain, kuvat puhukoot puolestaan siitä, miksi olen niin ihastunut Källskäriin!





29. kesäkuuta 2015

Huikea Källskär

Tänään kävin veneretkellä Kökarin lähellä olevalla  Källskärin saarella. Siellä pohdin, että kotoa kannattaa välillä lähteä kauemmas - kokea jotakin uutta ja ainutlaatuista. Silloin tuntee elävänsä! Källskäriin pääsee tutustumaan opastetusti vuorolaivalla  Kökarista sesonkiaikaan päivittäin. Vuonna 1958 saarelle saapui asumaan vapaaherra Göran Åkerhielm, jota Kökarilaiset kutsuivat Kreiviksi. Hän ihastui oitis saareen ja sai luvan rakentaa yhdelle puolelle saarta. Hän loi uskomattoman keitaan Kökarin asukkaiden avustuksella. Kreivillä oli rahaa ja asukkaat kaipasivat töitä. Niinpä sataman kivet nosteltiin joka vuosi uudelleen paikoilleen työtä säästämättä, kun Kreivi ei halunnut käyttää betonia. Kreivi viipyi saarella vuoteen 1983 saakka. Sen jälkeen Ahvenanmaan maakuntahallitus on hallinnoinut Kreivin entistä omaisuutta sarella. Nykyään taiteilijat voivat tulla inspiroitumaan saarelle ja saada mahdollisuuden asua siellä.

Yksi saaren kiehtovimmista nähtävyyksistä on sileäpintainen kivimuodostelma, Källskärin kannu. Tässä voi kyllä nähdä paljonkin symboliikkaa, jos haluaa. Näin sileät kivet ovat harvinaisia poikkeuksia tällä alueella. Oppaamme kertoi, että aikoinaan tässä kohdassa on virrannut vesiputous, joka on siloittanut kallion.

Upealla paikalla ylhäällä kallion päällä maskuliininen Hermes-patsas kurottaa kohti avaraa taivasta. Hermestä pidettiin kreikkalaisessa mytologiassa jumalten sanansaattaja, kaupan, tieteen ja lääkäreiden jumalana sekä matkustajien suojelijana.

Kreivi loihti muuten karulle saarelle paratiisimaisen puutarhan kallioiden väliin suojaisaan paikkaan. Reima Pietilän suunnittelemaan asuinrakennukseen pääsee vapaasti tutustumaan. Tove Jansson kuului Kreivin ystäväpiiriin. Talossa onkin kunniapaikalla Janssonin maalaama Muumi-aiheinen taulu.