27. maaliskuuta 2014

Enemmän innokas kuin älykäs?

Suorastaan nolottaa, että saadessani olla koko talven hiihtäjän paratiisissa Ylläksellä elämä alkaa tuntua arkiselta. Olen jumissa. Kehoni tuntuu painavan tonnin ja liikkuminen ei maistu. Ajatuskin urheilusta hikoiluttaa. Olenko ylikunnossa? Hoidan itseäni lepäämällä sekä käymällä hieronnassa. Onneksi uni maistuu, se on vanha hyvä lääke. Entinen iloisuus on vaihtunut arjen harmaudeksi, josta onnistun kyllä pyrähtelemään välillä pinnalle vaikkapa monotansseissa tai muissa mukavissa työtilanteissa.

Ihmissuhteissa esiin tullutta pettymystä ei voi ohittaa olan kohautuksella, vaikka sitä toivoisinkin. On vain odotettava, että aika tekee tehtävänsä ja elämä tuo mukanaan uusia asioita. Kukaan ei halua tuskaa osakseen, mutta ajoittain sen seuralaisena on kuljettava jonkin matkaa.

Mieleni ja sisäinen katseeni on jo kohdistunut Kilpisjärven hangille. Haluan nähdä kauas tuntureille, tuntea tunturituulen puhaltavan poskellani, hiihtää alati muuttuvalla hangella tuttujen tai uusien asiakkaiden kanssa. Kokea paksun hangen ihmeellisyyden ja elää - vain tässä ja nyt. Odotan vallattomasti räköttävää aurinkoa, odotan lumimyräkkää. Odotan avoimena, miten Kilpisjärven luonto koskettaa tänä keväänä.

20. maaliskuuta 2014

Kuohuviiniä suksimisesta

Istun kuohuviinilasin äärellä. On aika juhlistaa 1000 km:n täyttymistä ladulla tälle talvelle. Halusin tehdä tästä juhlaretkestä vähän erikoisen. Olin kuullut juttuja Kesänkitunturin laelle kapuamisesta Pirunkurun kautta. Siinä on kuulemma jotakin, mutta en oikein tiennyt mitä. Sain kuulla, että jokainen itseään kunnioittava Ylläksen hiihtäjä kiipeää ainakin kerran Pirunkurua ylös.

Valitsin teräskanttiset tunturisukset alleni, koska niillä on helpompi laskea tunturia alas ja aioin myös hiihdellä Kesänkitunturin laella aikani. Valinta osui nappiin, sillä ylhäällä lumen pinta oli enimmäkseen jäistä ja välillä eteen osui lumiaallokkoa. Oli ilo laskea vakailla suksilla alas.

Katselin Pirunkurun kourumaista nousua jo Kesänkijärven jäällä hiihdellessäni. Näytti aika jyrkältä. En saanut selvää niin kaukaa, kantoivatko nousijat suksia vai kapusivatko sukset jalassa. Paikan päälle päästyäni katsoin parhaaksi nostaa sukset olalle ja asettaa jalkani entisiin jalan jälkiin. Näin pystyin etenemään nopeammin kuin tellusuksilla karvoineen nousevat tai tavallisilla latusuksilla haarakäyntiä tai poikittain nousevat. Kaikki joutuivat kantamaan suksia osan matkaa. Hiki valui nenän päästä. Aurinko porotti tuulen suojassa kurussa. Kaikkeen sitä ryhtyykin.

Pääsin huipulle hikeä valuvana, sydän jyskytti ja huohotin. Viileä tuuli helpotti oloa. Mahtavaa. Vilkaisin gps:ä kuinka paljon matkaa oli taittunut ja ensin luulin koneen menneen rikki. Sitten tajusin, että tietenkin noustessa matkaa eteenpäin taittuu vain vähän. Puin kaikki vaatteet päälleni ja hiihtelin hissukseen laella pitkään ennen kuin raskin lähteä pitkiin loiviin laskuihin. Viistoon vasemmalle ja oikealle pitkiä laskuja.

Istahdin Tahkokurun laavulle makkaran paistajien seuraan juomaan lämmintä mehua ja syömään ruisleipää. He kyselivät, minkä tunturin laelle aikoisin seuraavaksi. Kerroin nostavani seuraavaksi maljan ja pitäväni muutamia vapaapäiviä hiihdosta. Mielestäni on arvokkaampaa hiihtää itseään kuunnellen kuin kilometrejä laskien. Mutta kun nyt kuitenkin olen alkanut laskea kilometrejä, sortuen välillä ahnehtimiseenkin, olen ylpeä saavutuksestani.

17. maaliskuuta 2014

Kevättalvi on paras vuodenaika

Aurinkoinen kevättalvi on nyt parhaimmillaan Ylläksellä. Tämä on mielestäni paras vuodenaika ja Lappi juuri se oikea paikka nauttia elämästä! Yöllä pakkanen kirii pariinkymmeneen asteeseen, päivällä aurinko lämmittää ilman ihanteellisesti viiden pakkasasteen paikkeille. Hanki kantaa aika hyvin missä vain, joten enää ei tarvitse välttämättä olla latujen vanki.

330 km:n huolletulta latuverkostolta löytyy kyllä hiljaisiakin osuuksia, kun vain lähtee vähän kauemmas. Sellaistakin tuli kokeiltua ja hiihdettyä puolivahingossa viisikymmentä kilometriä. Törmäsin vuosikymmenten jälkeen lapsuuden ystävään ja kuinka ollakaan selvisi, että hän on suksien huippuvoitelija. Annen laittamilla suksilla innostuin sitten hiihtämään Äkäslompolosta Villen kämpälle, Haavepaloon, Tammituvalle ja Karhunkodalle. Hiihto sujui hyvin, mutta palutuminen vei sen verran aikaa, että yritän jatkossa hillitä hiihtomatkojani. Toisaalta tonnin täyttyminen häämöttää... Minun "pelastukseni" ovat huonot ilmat, silloin maltan pitää tuiki tärkeitä lepopäiviä. Maata vain reporankana ja enintään lukea kirjaa, jos jaksan sitäkään.

Siskon poikien tapaaminen pitkästä aikaa oli todella mukavaa. Pojat pöristelivät innoissaan lasten moottorikelkalla, kävimme laskettelemassa ja hiihtämässä. Onneksi olin juuri ottanut rinteessä alkeistunteja, niin selvisin poikien kanssa laskemisesta. Pojat pitivät yötä päivää tarkkaa lukua siitä, kuinka paljon saivat viettää kanssani kahdenkeskistä aikaa. Kotiin lähdön koittaessa neljä vuotias Aaapo ilmoitti, että hän ei sitten aio lähteä kotiin, vaan jää luokseni. Suloista. Mutta arvatkaa oliko täti väsynyt vieraiden lähdettyä.

Lomamestarin työhön kuuluu monenlaista ohjelmaa, kuten hiihto-, lumikenkä- ja potkukelkkaretkiä. Aluksi minulle aiheutti päänvaivaa ja sydämen tykytystä monotansseihin osallistuminen. Ohjelmassa lukee, että lomamestari antaa tanssitauolla vinkkejä tanssimiseen. Kuinka minä siitä selviän, kun hädin tuskin osaan tanssia ravintolatansseja? Sitten keksin järjestää tietokilpailun ja sehän toimii vallan mainiosti.

Pikku hiljaa olen voittanut jännitykseni ja arkuuteni tanssimiseen. Sehän on hauskaa! Naureskelenkin tanssikavereilleni, että mitäs tykkäät työstäni. Saan tanssia ja hiihtää työajalla. Joku totesikin, että ei kai siitä sentään paljoa makseta. No ei sentään, ei kaikkia hyviä puolia voi mahduttaa yhteen työhön. Yksi työhön liittyvä mukava puoli on mahdollisuus mennä katsomaan bändejä. Olen käynyt fanittamassa etuvin tyttönä Juha Tapiota, Suvi Teräsniskaa ja Laura Närhiä.