Tunnelmointia Ylläksen laduilla

Ai jai jai näitä Ylläksen latuja! Eikä vain latuja, vaan myös maisemia tuntureineen ja metsineen. Erityisesti ihastelen lumisia siperiankuusia eli kynttiläkuusia. Ohut olemus sopii pohjoisen talveen, painavaa lunta ei tartu niin paljon oksille. Katselin hiihtäessäni kuusia ja mietin niistä muodostuvia mielikuvia. Jotkut kuuset näyttävät todellakin kumpuilevan lumen keskellä törröttäviltä kynttilöiltä. Juhlavaa!

Jokainen kuusi on erilainen. Jotkut näyttävät pitkään hameeseen pukeutuneelta ihmiseltä, joka seisoo kädet tiukasti vartaloon painettuina. Siveästi. Mutta pää uljaasti pystyssä. Yksi ladun vieressä kasvanut kuusi houkutteli kurkkaamaan "hameen" alle, sinne olisi voinut ryömiä suojaan oksien alle. Yksi ystäväni on yöpynyt tällaisessa paikassa. Oli kuulema suojaisa paikka ja ilmakin lämpeni lähelle nollaa astetta, vaikka ulkona tuuli ja pakasti.

Herkuttelen hiihtoretkillä tarkkailemlla lumen rakennetta ja muotoja. Eilen huomioni kiinnittyi lumen pinnan kauneuteen. Sen pehmeyteen ja kumpuilevuuteen. Lumous tuntui poskissa asti. Mietin miltä lumi tuoksuu. Raikkaalta ja kirpeältä. Puhtaalta. Suomalaiselta.

Marras-joulukuussa päivän valoa on vain muutamia tunteja. Pyrin hiihtämään luonnon valossa aina kun mahdollista. Silloin kun aurinko paistaa, se paistaa matalalta. Eilen huomasin auringon säteiden valaisevan ylhäällä olevan valkoisen tunturin, mutta ladulle kuusikkoon säteet eivät yltäneet. Ylläsjärven puolella, etelän puolella on valoisampaa kuin Äkäslompolossa. Laskeutuessani kohti Ylläsjärven puolta, aurinko pilkotti houkuttelevasti kuusen oksien lomassa. Se valo on jotakin ainutlaatuista!

Minäkin olen nyt hiihtänyt pitkiä matkoja Ylläksen toiselle puolelle ja takaisin. Matkaa kertyy silloin kolmekymmentä kilometriä. Ensimmäisellä reissulla hiihtelin menomatkan yhden pariskunnan mukana, jotta malttaisin pitää vauhdin hitaana. Se oli hyvä opetus, enkä tuntenut rasittuvani juuri ollenkaan. Silloin jaksaa pitkiäkin matkoja ilman suorittamisen makua. Tällaisia kaikessa rauhassa hiihtäviä nautiskelijoita näkyy Ylläksellä aika paljon, toki myös kovaa vauhtia ohi kiitäviä trikooasuisia urheilijoita. Mutta tilaa on niin paljon, että kaikki mahtuvat hyvin metsään.

Eilen kotimatkalla seurasin valon muuttumista, kun päivä alkoi hämärtää. Valot syttyivät ladun varrelle. Taivas näyttäytyi ensin vaalean sinisenä tummuen sitten vähitellen. Ensimmäiset tähdet syttyivät. Maisemareitin varrella joitakin näyttäviä keloja ja eläviäkin puita on valaistu. Sieltä tulevaa punertavaa valoa hiipi hangen pintaa pitkin ladulle saakka. Onneksi huomasin kurkata taakseni - näin oranssina hehkuvan iltaruskon taivaalla.

Tulin juuri Yöpuun puulämmitteiseltä rantasaunalta ja avannolta. Jännitti mennä kylmään veteen, uskallankohan. Aluksi vain kastauduin nopeasti, mutta sitten saunomisen lomassa halusin jo uida pienen lenkin. Tämä se vasta on elämää! Niin, ja hiihtokilometrejä on kertynyt 123 km.