23. marraskuuta 2016

Ylläksellä valmistaudutaan talvikauteen

Olen muuttanut Ylläkselle talvikaudeksi sesonkitöihin. Viime talven jälkeen päätin vakaasti, että seuraavalla kerralla olen viisaampi ja pakkaan vain vähän tavaraa mukaan. Keep it simple! Mutta kuinkas kävikään - melkoinen tavarakuorma oli jälleen raahattavana. Miten voi olla, että osaan pakata koko kesäksi vain rinkallisen tavaraa, mutta talveksi luulen tarvitsevani kymmenen isoa pakkausta... No, näillä mennään. Sain suureksi helpotuksekseni autokyydin kotiovelta tämän hetkiseen majapaikkaani.

Ylläkselle saavuttuani sain kuulla, että työasiat pyörähtävät käyntiin vasta viikon kuluttua. Oho! No, nyt siis on aikaa hiihdellä, käydä joogatunnilla ja avantosaunassa. Oikeastaan töiden aloittaminen pienellä lomailulla onkin loistojuttu!
Kun isossa osassa muuta Suomea sataa vettä, Ylläksellä lumikerros karttuu joka yö. Pakkasta on tällä hetkellä noin viisi astetta ja kylmenevää on luvassa. Lunta on noin puoli metriä. Hyvin hoidetuilla laduilla suihkii jo paljon hiihtäjiä: hiljaisia suomalaisia ja kovaan ääneen tekniikkaohjeita omalle tiimilleen huutelevia Keski-Eurooppalaisia. Olen suunnitellut hiihtäväni ainakin aluksi vain lyhyitä lenkkejä, jotta kunto saa nousta rauhassa ja hiihdossa säilyy into. Tänään tuntui erikoiselta hiihtää, kun poro juoksi edellä hyvän matkaa. Kai se on poronkin kevyempi liikkua ladulla kuin kahlata puolimetrisessä hangessa.









Lumiset kynttiläkuuset ja lumipeite kumpuilevassa maastossa ihastuttavat puhtaanvalkoisina. Tämä on jotakin tavattoman arvokasta, todellinen Talven Ihmemaa, niin kuin mainoslauseissa ulkomaalaisille luvataan. Ilma on raikasta hengittää ja kaikki on niin puhdasta. Pääni kestää paremmin päivän lyhenemisen, kun lumipeite valaisee. Kirkasvalolamppu on ahkerassa käytössä ja  D-vitamiinipurkki napsahtaa auki joka aamu. Tervetuloa talvi ja oppaan tehtävät, odotan innolla teitä!

4 kommenttia:

  1. Moikka!
    Siellä on aivan valtavan kaunista! Kelpaa Sinun siellä olla ja töiden lomassa hiihdellä, satumetsän keskellä! :)
    Täällä oli se eka talvi, tuli syksy takaisin. Sain pihatöitäkin vähän tehtyä, flunssasta toivuttuani. Nyt on ollut vuoroin lunta ja paljasta maata. Eilen illalla satoi lunta, muuttui vedeksi. Aamulla oli hirmu liukasta, onneksi oli kengissä nastat.
    Onkos ollut paljon turisteja liikkeellä? Ainakin telkussa on kerrottu, että lentoja tulee tänä sesonkina paljon.
    Mitenkäs sinun asuntotilanne, saitko saman kämpän kuin viime talvena? (Onko sama osoite?) Joudutko yleensä itse järjestämään vai tuleeko työn puolesta? Joskushan on ollut aika homeisiskin paikkoja, mitä kirjoituksistasi muistan.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Ylläksellä tosiaan on satumaisen kaunista juuri nyt. Kaikki mainosten ylistyssanat ovat totta. Turisteja tulee ja menee koko ajan,ennätysmäärä tänä talvena. Lentoyhteydet Kittilään ovat parantuneet. Meillä opastöissä on selvästi enemmän työntekijöitä kuin aiempina vuosina. Vielä muutama vuosi sitten joulutontut olivat suomalaisia, nyt minulla on työkavereita Brasiliasta, Pakistanista, Hong Kongist a jne. Postiosoitteeni on sama kuin viime talvena, vaikka asunkin nyt eri paikassa. Eikä ole hometta,mutta sen sijaan on kaikki nykyajan mukavuudet. Tosin joudun muuttamaan talven mittaan jonnekin muualle, työnantajan järjestämään majoitukseen. Onneksi työnantaja auttaa majoituksen järjestelyssä, sillä turistihinnoilla ei olisi varaa asua. Itsenäisyyspäiväni meni töissä: porosafarilla, huskysafarilla ja kynttilälyhtyjä kadun varteen sytytellessä (työtehtävä sekin).

    VastaaPoista
  3. Kansainvälistä elämää Ylläksellä. Sinun ei tarvitse lähteä maapalloa kiertämään, kun pallo pyörähtää sinne lumimaahan sinun luoksesi. Opetatko kavereita suksille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marja!
      Tosiaan, näin voi sanoa, että Ylläkselle ropsahtaa maapallon eri puolilta väkeä. Nykyajan nuoret ovat niin rohkeita liikkeissään. Ajattelen esimerkiksi Australiasta saakka tullutta tonttuystävääni. Ja toisaalta kun itse keräsin aikoinaan kaiken rohkeuteni ja muutin Ruotsiin opiskelemaan muutamaksi vuodeksi. Tunsin ottaneeni silloin suuren harppauksen elämässä. Tietenkin mainostan maastohiihdon autuutta kaikille, kun työntekijöillä on mahdollisuus lainata talon suksia. Tekee hyvää aivoille käyttää vieraita kieliä työssä niin asiakkaiden kuin työtovereiden kanssa. Englantia puhun jatkuvasti ja ruotsia saan puhua yhden kollegan kanssa.

      Poista