Kilpisjärven kuulumisia

Pääsin käymään Kilpisjärvellä pienellä opastuskeikalla. Lähestyessäni Kilpisjärveä tunsin tuntureiden voiman ja tämän ainutlaatuisen luonnon energian. On vaikea kuvailla sanoin niitä tuntemuksia, joita Kilpisjärven avara ja jylhä maisema herättää, mutta tunne ottaa minut syleilyynsä kerta toisensa jälkeen. Miten muut mahtavat kokea? Miksi moni vakiokävijä palaa maisemiin joka vuosi?

Ruska oli loppusuoralla, sää kosteaa ja pilvistä, mutta silti nautin olostani tunturin kosketuksessa, blogini nimen mukaisesti. Opastimme paikallisen oppaan kanssa japanilaisia kahtena päivänä, Saanan rinteillä ja Mallan luonnonpuistossa. Alla olevat kuvat on napattu Mallan retkeltä, Kitsipuouksella virtasi aika paljon vettä ja Siilasjärvellä oli aivan tyyntä.

Ja sitten uutta tietoa ensi kevään hiihtoretkistä Kilpisjärven hotellilla! Ohjelma on uudistumassa, mutta asiakkaiden pyynnöstä ollaan toteuttamassa perinteisiä hiihtoretkiä kahden viikon ajan. Huhtikuussa viikoilla 15 ja 16, ns. Riitan retroviikoilla on mahdollisuus hiihtää vetämilläni retkillä tuttuun tapaan pitkin aurinkoisia tuntureita. Tervetuloa, hotelli ottaa vastaan ilmoittautumisia.

Kökarin kesäparatiisi loppusuoralla

Kökarin kesä on lämmennyt vasta elokuussa, mutta iltaisin on niin viileää, että vain rohkeimmat asiakkaat syövät ulkopöydissä ja hekin käpertyvät mielellään illan mittaan talon turkooseihin viltteihin. Viivyn saarella enää viikon tällä erää. Nautin tästä auringon kyllästämästä olotilasta, valosta ja lämmöstä. Oikein tunnen, kuinka imen aurinkoa itseeni kuin säilöisin sitä talven varalle kuin mansikoita. Tiedän, että tarvitsen tätä voimaa syksyn ja talven mukanaan tuomissa haasteissa ja muutoksissa, joihin en ole voinut vaikuttaa.

Alla olevassa kuvassa rohjotan rantakalliolla levällään, kun ensin olen juoksuttanut paikan päälle kyyrylaukkaa hyvän ystäväni. Eikös joskus kannatakin kiirehtiä, että jää sitten enemmän aikaa laiskotteluun?

Miten kalliot voivat aaltoilla? Minä en ymmärrä, mutta joku geologi voisi kertoa suurella innolla Kökarin kallioista pitkät pätkät.

Makasin lämpimällä kalliolla mahallaan vapaapäivänä ja seurasin kalliokukan keinuntaa tuulessa. Siinähän sitä ohjelmaa olikin.

Kalliota vasten pärskähtäviä tyrskyjä voisi seurata vaikka kuinka pitkään.

Kallioaltaassa kasvava levä loistaa kauniin vihreänä kuin pehmeä matto, jolle tahtoisi laskea paljaan jalkansa.

Kökarin kanervat ovat puhjenneet kukkaan runsaina ja värikkäinä.


Laitanpa tähän loppuun vielä pari vinkkiä Kökarin ystäville.
1. Antiikki & design -lehdessä 6/2015 on artikkeli Källskäristä. Tämä upea artikkeli kuvien kera löytyy otsikolla "Herrasmies katsoo Itämerelle".
2. Kökarista lähtöisin olevan kirjailijan Ulla-Lena Lundbergin haastattelun voi katsoa Yle Areenasta, nimellä Muotokuvassa Ulla-Lena Lundberg. Ohjelman innoittamana luin hänen teoksensa "Jää" uudestaan - ja kannatti! Samalla tajusin, että olen tavannut kirjailijan Kökarissa kesällä.

Kökarin vanhalla kirkkopolulla hyvien ystävien seurassa

Minulla on ollut hieno kesä, puhutaan nyt tämän kesän säistä sitten mitä tahansa. Kökar on lumonnut minut ja saanut aika monta tuttavaani tai ystävääni piipahtamaan - tai viipymään pitempäänkin saarella. Se lämmittää mieltäni, ja sydäntäni. Samalla olen alkanut oivaltaa kuinka arvokas asia ystävyys on elämässä. En olekaan yksin täällä. Lisäksi asiakkaiden kanssa on syntynyt mukavia keskusteluita, yksi rouva totesi eilen sivulauseessa: "kun sinä nyt selvästi olet kaksikielinen...". Se oli hyvä palaute ruotsin kielen taidostani ihmiselle, joka on kuullut ensimmäisen kerran ruotsia vasta peruskoulun yläasteella. Mitenkähän saisin englannin taitoni samalle tasolle?

Halusin viedä ystäviäni patikoimaan Kökarissa vanhaa kirkkopolkua pitkin. Polku kulkee vaihtelevassa maastossa rehevistä tervalepiköistä karuille kallioille.

Rauhassa kulkevien ystävien seurassa saattaa huomata asioita, jotka muuten vilahtaisivat ohi. Tämä kohta luonnossa puhutteli vihreän eri sävyjen ja korkeuksien rytmityksellä. Maata lamoava kataja on intensiivisen vihreää ja elinvoimaista.

Tuulisena päivänä kuohuvan meren kohtaaminen pysäyttää. Niin paljon energiaa minun ulkopuolellani... 
















Tuulen suojassa on suloista, aivan erilaista kuin hetki sitten.

Keltaisena loistava jäkälä antaa väriä kallioille.









Tuntuu ihmeelliseltä, kun paljaiden kallioiden välistä yht´äkkiä putkahtaa esiin mitä kauneimpia kasveja. Seuraavan kuvan kasvi on valeriana eli virmajuuri ja sen alapuolella rantakaaali.

Kuvat: Tiina Keinonen ja Riitta Karhusilta

Källskärin kuvasatoa

Kuinka ollakaan, hyppäsin taas Källskäriin uivan veneen kyytiin.

Kävin pulahtamassa Källskärin hiekkarannalla meriveteen. Vesi tuntui varsin kylmältä, tai siis virkistävältä.

Rannalle ajautuneelle sileälle puulle on joku nostellut kiviä. Asetelma?

Källskärin kannun luona olevaa kalliota tekee mieli silittää, kuin ihoa.

Tove Janssonin suunnittelema yksityiskohta katolla. Löytyykö samanlainen Muumilaaksosta?

 "Älä vie nämä kivet merten taa"

Källskärin villiruusu.

Källskärin kesäparatiisissa

Kauniilla ilmalla vapaapäivänä hyppäsin jälleen Källskärin veneeseen. Tällä kertaa meitä oli mukana vain kourallinen matkustajia, joten läksimme matkaan pienellä puuveneellä. Istuin veneen keulassa, kuuntelin veden ääniä, tunsin auringon lämmön iholla ja tarkkailin ympäristöä. Kotimatkalla kuljettaja ohjasi veneen sileiden kallioiden välisestä kapeasta uomasta, huikean kauniista paikasta! Saarelle päästyämme pulahdin pikaisesti virkistävään meriveteen ja jatkoin opastettua saarikierrosta uudessa kauniissa uimapuvussani. Sain lempinimen "Källskärin lady". Kökarissa vierailleet ystäväni heittivät ilmaan osuvan kysymyksen: "Miksi täällä kaikki kukat näyttävät niin kauniilta ja kirkkailta?" Ne tosiaan näyttävät hehkuvan. Ehkä se johtuu valosta. Aurinko paistaa hyvin usein ja vesi heijastaa valoa. No, olkoon kuinka vain, kuvat puhukoot puolestaan siitä, miksi olen niin ihastunut Källskäriin!

Huikea Källskär

Tänään kävin veneretkellä Kökarin lähellä olevalla  Källskärin saarella. Siellä pohdin, että kotoa kannattaa välillä lähteä kauemmas - kokea jotakin uutta ja ainutlaatuista. Silloin tuntee elävänsä! Källskäriin pääsee tutustumaan opastetusti vuorolaivalla  Kökarista sesonkiaikaan päivittäin. Vuonna 1958 saarelle saapui asumaan vapaaherra Göran Åkerhielm, jota Kökarilaiset kutsuivat Kreiviksi. Hän ihastui oitis saareen ja sai luvan rakentaa yhdelle puolelle saarta. Hän loi uskomattoman keitaan Kökarin asukkaiden avustuksella. Kreivillä oli rahaa ja asukkaat kaipasivat töitä. Niinpä sataman kivet nosteltiin joka vuosi uudelleen paikoilleen työtä säästämättä, kun Kreivi ei halunnut käyttää betonia. Kreivi viipyi saarella vuoteen 1983 saakka. Sen jälkeen Ahvenanmaan maakuntahallitus on hallinnoinut Kreivin entistä omaisuutta sarella. Nykyään taiteilijat voivat tulla inspiroitumaan saarelle ja saada mahdollisuuden asua siellä.

Yksi saaren kiehtovimmista nähtävyyksistä on sileäpintainen kivimuodostelma, Källskärin kannu. Tässä voi kyllä nähdä paljonkin symboliikkaa, jos haluaa. Näin sileät kivet ovat harvinaisia poikkeuksia tällä alueella. Oppaamme kertoi, että aikoinaan tässä kohdassa on virrannut vesiputous, joka on siloittanut kallion.

Upealla paikalla ylhäällä kallion päällä maskuliininen Hermes-patsas kurottaa kohti avaraa taivasta. Hermestä pidettiin kreikkalaisessa mytologiassa jumalten sanansaattaja, kaupan, tieteen ja lääkäreiden jumalana sekä matkustajien suojelijana.

Kreivi loihti muuten karulle saarelle paratiisimaisen puutarhan kallioiden väliin suojaisaan paikkaan. Reima Pietilän suunnittelemaan asuinrakennukseen pääsee vapaasti tutustumaan. Tove Jansson kuului Kreivin ystäväpiiriin. Talossa onkin kunniapaikalla Janssonin maalaama Muumi-aiheinen taulu.

Kökarin kesässä

Kökarissa ensimmäiset työpäivät ja vapaapäivät ovat takana. Työ vaihtuikin viime hetkellä aika upean rantaravintolan tarjoilijaksi. Siinä minulla on paljon opittavaa ja muistettavaa - ja jalkojen tulee olla vikkelät. Samalla tämä on paluu muistoihin noin neljännesvuosisata sitten, kun nuorena ja nättinä tyttönä tarjoilin Maarianhaminassa useana kesänä. Uusi työ ja ympäristö tuntuu mahassa jännityksenä, mutta ruotsin kieli tuntuu olevan hallussa aika hyvin. Suomeakin olen päässyt puhumaan yllättävän monen asiakkaan kanssa, samoin englanti on käytössä työkielenä. Jos vain on aikaa, haluan "praatata" työn lomassa mahdollisimman paljon asiakkaiden kanssa. Siinä voi ilo pulpahdella pintaan, molemmin puolin.

Kökarin saari on juuri sopivan kokoinen pyörällä liikkumiseen ja autoliikennettä on aika vähän verrattuna Ahvenanmaan pääsaareen. Ensimmäiseksi pyöräilin etsimään niitä kuuluisia kallioita ja tutustumaan nähtävyyksiin. Kallioita kyllä löytyy, mutta hyvät uimapaikat ovat vähissä. Kalliot ovat hankalakulkuisia ja veden alla kasvillisuudesta liukkaita, saaren ainoa hiekkaranta löytyy Sandvikin leirintäalueelta. Tämä kuva on Kökarin sisäjärvestä, Oppsjönistä, josta otetaan paikallinen juomavesi. Niinpä uinti ei ole siellä sallittua.

Veneily, venevajat ja -satamat ovat olennainen osa Kökaria. Paikalliset ovat ylpeitä siitä, että Kökar on Skandinavian aurinkovarmin paikka. Pääsin tänään kokemaan ihan omakohtaisesti, että aurinko polttaa herkästi ihoa, jos unohtaa suojakertoimet. Koska minä viisastun? Lämpötila on pysytellyt noin 15 asteen paikkeilla ja lähes aina tuulee. Ruoaksi on joka paikassa tarjolla kalaa ja Ahvenanmaalaista pannukakkua.

Ahvenanmaalainen juhannussalko koristeltiin puiden lehdillä, mikä näprääminen, ja nostettiin pystyyn näkyvälle paikalle kalliolla. Valitettavasti en päässyt itse paikalle juhlahetkeen. Ylhäällä liehuu Ahvenanmaan lipun lisäksi Suomen lippu. Hieno perinne!

Upea, vahvan värinen verikurjenpolvi kukkii juuri nyt runsaana. Se on Kökarin nimikkokukka ja pistää todella silmään tienvarsilla.

Suomenruotsalainen ystävällisyys ja sosiaalisuus tuntuvat hyvältä. Yksi vanha konkari, pappa tuli halaamaan toista kertaa nähdessämme. Hän totesi: "Muista Riitta, hellyyttä ei ole elämässä koskaan liikaa." Matkailijoiden suhteen ollaan vielä odottavalla kannalla. Ehkä hyvä niin, että saan harjoitella rauhassa.