Suorastaan nolottaa, että saadessani olla koko talven hiihtäjän paratiisissa Ylläksellä elämä alkaa tuntua arkiselta. Olen jumissa. Kehoni tuntuu painavan tonnin ja liikkuminen ei maistu. Ajatuskin urheilusta hikoiluttaa. Olenko ylikunnossa? Hoidan itseäni lepäämällä sekä käymällä hieronnassa. Onneksi uni maistuu, se on vanha hyvä lääke. Entinen iloisuus on vaihtunut arjen harmaudeksi, josta onnistun kyllä pyrähtelemään välillä pinnalle vaikkapa monotansseissa tai muissa mukavissa työtilanteissa.
Ihmissuhteissa esiin tullutta pettymystä ei voi ohittaa olan kohautuksella, vaikka sitä toivoisinkin. On vain odotettava, että aika tekee tehtävänsä ja elämä tuo mukanaan uusia asioita. Kukaan ei halua tuskaa osakseen, mutta ajoittain sen seuralaisena on kuljettava jonkin matkaa.
Mieleni ja sisäinen katseeni on jo kohdistunut Kilpisjärven hangille. Haluan nähdä kauas tuntureille, tuntea tunturituulen puhaltavan poskellani, hiihtää alati muuttuvalla hangella tuttujen tai uusien asiakkaiden kanssa. Kokea paksun hangen ihmeellisyyden ja elää - vain tässä ja nyt. Odotan vallattomasti räköttävää aurinkoa, odotan lumimyräkkää. Odotan avoimena, miten Kilpisjärven luonto koskettaa tänä keväänä.
27. maaliskuuta 2014
20. maaliskuuta 2014
Kuohuviiniä suksimisesta
Istun kuohuviinilasin äärellä. On aika juhlistaa 1000 km:n täyttymistä ladulla tälle talvelle. Halusin tehdä tästä juhlaretkestä vähän erikoisen. Olin kuullut juttuja Kesänkitunturin laelle kapuamisesta Pirunkurun kautta. Siinä on kuulemma jotakin, mutta en oikein tiennyt mitä. Sain kuulla, että jokainen itseään kunnioittava Ylläksen hiihtäjä kiipeää ainakin kerran Pirunkurua ylös.
Valitsin teräskanttiset tunturisukset alleni, koska niillä on helpompi laskea tunturia alas ja aioin myös hiihdellä Kesänkitunturin laella aikani. Valinta osui nappiin, sillä ylhäällä lumen pinta oli enimmäkseen jäistä ja välillä eteen osui lumiaallokkoa. Oli ilo laskea vakailla suksilla alas.
Katselin Pirunkurun kourumaista nousua jo Kesänkijärven jäällä hiihdellessäni. Näytti aika jyrkältä. En saanut selvää niin kaukaa, kantoivatko nousijat suksia vai kapusivatko sukset jalassa. Paikan päälle päästyäni katsoin parhaaksi nostaa sukset olalle ja asettaa jalkani entisiin jalan jälkiin. Näin pystyin etenemään nopeammin kuin tellusuksilla karvoineen nousevat tai tavallisilla latusuksilla haarakäyntiä tai poikittain nousevat. Kaikki joutuivat kantamaan suksia osan matkaa. Hiki valui nenän päästä. Aurinko porotti tuulen suojassa kurussa. Kaikkeen sitä ryhtyykin.
Pääsin huipulle hikeä valuvana, sydän jyskytti ja huohotin. Viileä tuuli helpotti oloa. Mahtavaa. Vilkaisin gps:ä kuinka paljon matkaa oli taittunut ja ensin luulin koneen menneen rikki. Sitten tajusin, että tietenkin noustessa matkaa eteenpäin taittuu vain vähän. Puin kaikki vaatteet päälleni ja hiihtelin hissukseen laella pitkään ennen kuin raskin lähteä pitkiin loiviin laskuihin. Viistoon vasemmalle ja oikealle pitkiä laskuja.
Istahdin Tahkokurun laavulle makkaran paistajien seuraan juomaan lämmintä mehua ja syömään ruisleipää. He kyselivät, minkä tunturin laelle aikoisin seuraavaksi. Kerroin nostavani seuraavaksi maljan ja pitäväni muutamia vapaapäiviä hiihdosta. Mielestäni on arvokkaampaa hiihtää itseään kuunnellen kuin kilometrejä laskien. Mutta kun nyt kuitenkin olen alkanut laskea kilometrejä, sortuen välillä ahnehtimiseenkin, olen ylpeä saavutuksestani.
Valitsin teräskanttiset tunturisukset alleni, koska niillä on helpompi laskea tunturia alas ja aioin myös hiihdellä Kesänkitunturin laella aikani. Valinta osui nappiin, sillä ylhäällä lumen pinta oli enimmäkseen jäistä ja välillä eteen osui lumiaallokkoa. Oli ilo laskea vakailla suksilla alas.
Katselin Pirunkurun kourumaista nousua jo Kesänkijärven jäällä hiihdellessäni. Näytti aika jyrkältä. En saanut selvää niin kaukaa, kantoivatko nousijat suksia vai kapusivatko sukset jalassa. Paikan päälle päästyäni katsoin parhaaksi nostaa sukset olalle ja asettaa jalkani entisiin jalan jälkiin. Näin pystyin etenemään nopeammin kuin tellusuksilla karvoineen nousevat tai tavallisilla latusuksilla haarakäyntiä tai poikittain nousevat. Kaikki joutuivat kantamaan suksia osan matkaa. Hiki valui nenän päästä. Aurinko porotti tuulen suojassa kurussa. Kaikkeen sitä ryhtyykin.
Pääsin huipulle hikeä valuvana, sydän jyskytti ja huohotin. Viileä tuuli helpotti oloa. Mahtavaa. Vilkaisin gps:ä kuinka paljon matkaa oli taittunut ja ensin luulin koneen menneen rikki. Sitten tajusin, että tietenkin noustessa matkaa eteenpäin taittuu vain vähän. Puin kaikki vaatteet päälleni ja hiihtelin hissukseen laella pitkään ennen kuin raskin lähteä pitkiin loiviin laskuihin. Viistoon vasemmalle ja oikealle pitkiä laskuja.
Istahdin Tahkokurun laavulle makkaran paistajien seuraan juomaan lämmintä mehua ja syömään ruisleipää. He kyselivät, minkä tunturin laelle aikoisin seuraavaksi. Kerroin nostavani seuraavaksi maljan ja pitäväni muutamia vapaapäiviä hiihdosta. Mielestäni on arvokkaampaa hiihtää itseään kuunnellen kuin kilometrejä laskien. Mutta kun nyt kuitenkin olen alkanut laskea kilometrejä, sortuen välillä ahnehtimiseenkin, olen ylpeä saavutuksestani.
17. maaliskuuta 2014
Kevättalvi on paras vuodenaika
Aurinkoinen kevättalvi on nyt parhaimmillaan Ylläksellä. Tämä on mielestäni paras vuodenaika ja Lappi juuri se oikea paikka nauttia elämästä! Yöllä pakkanen kirii pariinkymmeneen asteeseen, päivällä aurinko lämmittää ilman ihanteellisesti viiden pakkasasteen paikkeille. Hanki kantaa aika hyvin missä vain, joten enää ei tarvitse välttämättä olla latujen vanki.
330 km:n huolletulta latuverkostolta löytyy kyllä hiljaisiakin osuuksia, kun vain lähtee vähän kauemmas. Sellaistakin tuli kokeiltua ja hiihdettyä puolivahingossa viisikymmentä kilometriä. Törmäsin vuosikymmenten jälkeen lapsuuden ystävään ja kuinka ollakaan selvisi, että hän on suksien huippuvoitelija. Annen laittamilla suksilla innostuin sitten hiihtämään Äkäslompolosta Villen kämpälle, Haavepaloon, Tammituvalle ja Karhunkodalle. Hiihto sujui hyvin, mutta palutuminen vei sen verran aikaa, että yritän jatkossa hillitä hiihtomatkojani. Toisaalta tonnin täyttyminen häämöttää... Minun "pelastukseni" ovat huonot ilmat, silloin maltan pitää tuiki tärkeitä lepopäiviä. Maata vain reporankana ja enintään lukea kirjaa, jos jaksan sitäkään.
Siskon poikien tapaaminen pitkästä aikaa oli todella mukavaa. Pojat pöristelivät innoissaan lasten moottorikelkalla, kävimme laskettelemassa ja hiihtämässä. Onneksi olin juuri ottanut rinteessä alkeistunteja, niin selvisin poikien kanssa laskemisesta. Pojat pitivät yötä päivää tarkkaa lukua siitä, kuinka paljon saivat viettää kanssani kahdenkeskistä aikaa. Kotiin lähdön koittaessa neljä vuotias Aaapo ilmoitti, että hän ei sitten aio lähteä kotiin, vaan jää luokseni. Suloista. Mutta arvatkaa oliko täti väsynyt vieraiden lähdettyä.
Lomamestarin työhön kuuluu monenlaista ohjelmaa, kuten hiihto-, lumikenkä- ja potkukelkkaretkiä. Aluksi minulle aiheutti päänvaivaa ja sydämen tykytystä monotansseihin osallistuminen. Ohjelmassa lukee, että lomamestari antaa tanssitauolla vinkkejä tanssimiseen. Kuinka minä siitä selviän, kun hädin tuskin osaan tanssia ravintolatansseja? Sitten keksin järjestää tietokilpailun ja sehän toimii vallan mainiosti.
Pikku hiljaa olen voittanut jännitykseni ja arkuuteni tanssimiseen. Sehän on hauskaa! Naureskelenkin tanssikavereilleni, että mitäs tykkäät työstäni. Saan tanssia ja hiihtää työajalla. Joku totesikin, että ei kai siitä sentään paljoa makseta. No ei sentään, ei kaikkia hyviä puolia voi mahduttaa yhteen työhön. Yksi työhön liittyvä mukava puoli on mahdollisuus mennä katsomaan bändejä. Olen käynyt fanittamassa etuvin tyttönä Juha Tapiota, Suvi Teräsniskaa ja Laura Närhiä.
330 km:n huolletulta latuverkostolta löytyy kyllä hiljaisiakin osuuksia, kun vain lähtee vähän kauemmas. Sellaistakin tuli kokeiltua ja hiihdettyä puolivahingossa viisikymmentä kilometriä. Törmäsin vuosikymmenten jälkeen lapsuuden ystävään ja kuinka ollakaan selvisi, että hän on suksien huippuvoitelija. Annen laittamilla suksilla innostuin sitten hiihtämään Äkäslompolosta Villen kämpälle, Haavepaloon, Tammituvalle ja Karhunkodalle. Hiihto sujui hyvin, mutta palutuminen vei sen verran aikaa, että yritän jatkossa hillitä hiihtomatkojani. Toisaalta tonnin täyttyminen häämöttää... Minun "pelastukseni" ovat huonot ilmat, silloin maltan pitää tuiki tärkeitä lepopäiviä. Maata vain reporankana ja enintään lukea kirjaa, jos jaksan sitäkään.
Siskon poikien tapaaminen pitkästä aikaa oli todella mukavaa. Pojat pöristelivät innoissaan lasten moottorikelkalla, kävimme laskettelemassa ja hiihtämässä. Onneksi olin juuri ottanut rinteessä alkeistunteja, niin selvisin poikien kanssa laskemisesta. Pojat pitivät yötä päivää tarkkaa lukua siitä, kuinka paljon saivat viettää kanssani kahdenkeskistä aikaa. Kotiin lähdön koittaessa neljä vuotias Aaapo ilmoitti, että hän ei sitten aio lähteä kotiin, vaan jää luokseni. Suloista. Mutta arvatkaa oliko täti väsynyt vieraiden lähdettyä.
Lomamestarin työhön kuuluu monenlaista ohjelmaa, kuten hiihto-, lumikenkä- ja potkukelkkaretkiä. Aluksi minulle aiheutti päänvaivaa ja sydämen tykytystä monotansseihin osallistuminen. Ohjelmassa lukee, että lomamestari antaa tanssitauolla vinkkejä tanssimiseen. Kuinka minä siitä selviän, kun hädin tuskin osaan tanssia ravintolatansseja? Sitten keksin järjestää tietokilpailun ja sehän toimii vallan mainiosti.
Pikku hiljaa olen voittanut jännitykseni ja arkuuteni tanssimiseen. Sehän on hauskaa! Naureskelenkin tanssikavereilleni, että mitäs tykkäät työstäni. Saan tanssia ja hiihtää työajalla. Joku totesikin, että ei kai siitä sentään paljoa makseta. No ei sentään, ei kaikkia hyviä puolia voi mahduttaa yhteen työhön. Yksi työhön liittyvä mukava puoli on mahdollisuus mennä katsomaan bändejä. Olen käynyt fanittamassa etuvin tyttönä Juha Tapiota, Suvi Teräsniskaa ja Laura Närhiä.
27. helmikuuta 2014
Hiihtoloman riemua Ylläksellä
Eletään hiihtolomien aikaa. Äkäslompolon kylä uinahteli alkuvuoden hiljaiselossa, mutta nyt kaduilla ja laduilla kulkee ihmisiä jonossa. Tai ainakin hetkittäin muodostuu jonon poikasta. Lapland Hotellien lomamestarin ohjelma on sorvattu lapsiperheille sopivaksi. Ja kuinka lasten silmät loistavatkaan, kun he saavat ajaa oikeaa moottorikelkkaa, pientä sellaista. Eikä se haittaa pätkääkään, että siinä on ruohonleikkurin moottori. Ajoreitti rajoittuu lumivallin rajaamalle alueelle ja vaikka lapsi painaisi kaasun pohjaan, vauhti pysyy rauhallisena. Turvallisuus on tärkeä asia. Koko perhe saa vielä paistaa lättyjä omatoimisesti kodassa avotulella. "Moottorikelkkakoulu ja lättykestit" on suosittu ohjelmanumero.
Ensi viikolla saan mieluisia vieraita, kun sisko tulee kahden poikansa kanssa Ylläkselle lomailemaan. Kuulemma iltasadun sijaan pojat ovat viime aikoina halunneet katsoa netistä tulevaa majapaikkaamme. Kahdeksan vuotias Niilo on soittanut tädille jo monta kertaa asiasta ja pohtinut mm. nukkumisjärjestelyitä. Pojat aikovat nukkua vuorotellen minun ja äitinsä vieressä.
Aion viedä Niilon hiihtoretkelle Navettagallerian latukahvilaan ja tarjota hänelle siellä herkkuhetken. Rovaniemellä poika on kavereidensa lumoissa, mutta nyt ehkä onnistun järjestämään kahdenkeskistä laatuaikaa. Neljä vuotias pikkuveli osaa kyllä ottaa osansa, omalla hurmaavalla tavallaan. En tiedä kumpi osapuoli odottaa tapaamista enemmän, pojat vai täti.
Tässä vielä kuva upeasta lumiveistoksesta Lapland Hotel Ylläskaltion pihassa. Taiteilija on syystäkin ylpeä luomuksestaan. Kissan takana näkyy puumuotit, joiden avulla tiivistetystä pakkaslumesta saadaan aihio lumiveistokselle. Valitettavasti vesisade ja lämmin ilma tuhosivat tämän taideteoksen. Mutta uutta pukkaa, jos vain tekijöitä löytyy.
4. helmikuuta 2014
Valon juhlaa Ylläksellä
Pääsin tänään käymään taivaassa. Ymmärtäisitte, jos olisitte hiihtäneet kanssani Ylläksellä Kukastunturin laelle. Kevättalven keli kukkeimmillaan, pari astetta pakkasta ja se kauan kaivattu aurinko paistoi! Lopultakin, ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella auringon säteet ulottuivat kasvoille asti.
Olin hurmoksessa - ja helpottunut siitä, että pitkä pimeä kausi on taittunut tai ainakin taittumassa. Minulle hiihtoretki oli samalla Valon juhla. Olihan siinä hommaa hiihtää latua ylös huipulle, mutta valon määrän lisääntyminen ja luonnon aina vain kaunistuminen ylös noustessa kiskoi minut mukanaan huipulle. Lumiset puut näyttivät sitä kauniimmilta mitä ylempänä olin. Kukastunturin laella tykkylumisten muumioiden ytimenä olevaa puuta ei näkynyt enää lainkaan lumen alta. Avarat maisemat näkyivät vaikka kuinka kauas.
Kuinka maailma voikaan olla kaunis! Tapailin herkistyneenä tilanteeseen sopivaa laulua, mutta muistin vain kolme sanaa: "Soi kunniaksi Luojan ..." Sitten huomasinkin hyräileväni Suvivirren sävelmää. Mietin, että tällainen huikea luonnon kauneuden kokemus muistuttaa uskonnollista hurmosta. Ainakin kokemus ravisuttaa henkisesti ja ravitsee sielua. Liikuntasuoritus jää ikään kuin toissijaiseksi seikaksi. Vaikka tietenkin mahtava luisto ja loistavassa kunnossa olevat ladut auttoivat asiaa. Tahtoisin niin suoda tämän kokemuksen muillekin. En sitten tiedä voiko tällaista kokemusta jakaa muuten kuin kokemalla sen itse. Tervetuloa Ylläkselle hiihtämään.
Olin hurmoksessa - ja helpottunut siitä, että pitkä pimeä kausi on taittunut tai ainakin taittumassa. Minulle hiihtoretki oli samalla Valon juhla. Olihan siinä hommaa hiihtää latua ylös huipulle, mutta valon määrän lisääntyminen ja luonnon aina vain kaunistuminen ylös noustessa kiskoi minut mukanaan huipulle. Lumiset puut näyttivät sitä kauniimmilta mitä ylempänä olin. Kukastunturin laella tykkylumisten muumioiden ytimenä olevaa puuta ei näkynyt enää lainkaan lumen alta. Avarat maisemat näkyivät vaikka kuinka kauas.
Kuinka maailma voikaan olla kaunis! Tapailin herkistyneenä tilanteeseen sopivaa laulua, mutta muistin vain kolme sanaa: "Soi kunniaksi Luojan ..." Sitten huomasinkin hyräileväni Suvivirren sävelmää. Mietin, että tällainen huikea luonnon kauneuden kokemus muistuttaa uskonnollista hurmosta. Ainakin kokemus ravisuttaa henkisesti ja ravitsee sielua. Liikuntasuoritus jää ikään kuin toissijaiseksi seikaksi. Vaikka tietenkin mahtava luisto ja loistavassa kunnossa olevat ladut auttoivat asiaa. Tahtoisin niin suoda tämän kokemuksen muillekin. En sitten tiedä voiko tällaista kokemusta jakaa muuten kuin kokemalla sen itse. Tervetuloa Ylläkselle hiihtämään.
28. tammikuuta 2014
Oman mukavuusalueen ulkopuolelle sukelluksia
Kolmenkymmenen asteen pakkasten hellitettyä Ylläksen ilma on tuntunut lähes tulkoon rantakeliltä. Kyllä vain - kävin uimassa. Avannossa, saunasta käsin. Tosin oli aika pikaisia pulahduksia, mutta sitten jäin ihmettelemään ulos yhdeksän pakkasasteen "lämpimyyttä". Ulkomaiset turistit eivät oikein tajua pakkasen eroa, jos sitä on muutama aste tai kolmekymmentä astetta. Ihmettelevät vain, miksi se suomalaisia niin kiinnostaa.
Äkäslompolon koululaisilla pakkasraja ulkoiluun on -20 astetta, kun etelässä se on -15 astetta. Kuiva Lapin ilma on miellyttävämpää. Kävin yhtenä päivänä 65 oppilaan koulun pihalla matkailijoiden kanssa ja oli kiva katsella nutukkaat jalassa leikkiviä oppilaita. Kunnon varusteet, kaikilla pipot tai karvahatut ja rukkaset käytössä. Tietysti.
Tänään on juhlapäivä. 500 km hiihtoa ylittyi tälle talvelle! Juuri sopivasti kämppiksen kanssa leivottu hillatuorejuustokakku on hyytymässä. Kirjoitan tätä vesi kielellä. Juhlahiihtolenkin tauolla yllätyin, kun lapintiainen laskeutui päälaelle. Olin juuri pysähtynyt ja säikähdin, kun lintu lensi suoraan kohti. Ensin väistin hätäännyksissäni, mutta sitten annoin tiaisen laskeutua pipon laelle. Lintukruunu!
Nyt uskon, että myös britti voi hallita maastohiihdon. Ja hyvin. Lomamestarin "rauhalliselle koko päivän hiihtoretkelle" ilmoittautui lihaksikas mies. Hän kertoi kuuluvansa Lontoon maastohiihtoklubiin ja hiihtävänsä säännöllisesti rullasuksilla puistossa. Lisäksi porukka tekee yhteisiä hiihtomatkoja Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Tällä kertaa hän matkusti yksin. Sätkin menemään neljä tuntia minkä kintuista irti sain, jotta en olisi ollut pahasti hidasteena. Uusi lumi jäätyi vähän suksen pohjaan, suksi nuljusi ladulla ja vatsassa poltteli. Ajattelin, että jos tästä vain jotenkin selviän... Loppujen lopuksi kovan päivän jälkeen kehossa tuntui euforisen hyvältä. Olin ylittänyt oman mukavuusalueeni - ja todellakin pistänyt parastani.
Nyt toivon, että minulla olisi kuva seuraavaan tarinaan. Se kertoisi enemmän kuin tuhat sanaa. Yritän nyt kuitenkin. Olimme jälleen lumikenkäretkellä Kellostapulin laelle. Oli pilvistä tai sumuista, eipä siis toivoa maisemien näkemisestä. Mutta sitten aivan huipulle päästyämme kiljuimme riemusta. Pallaksen suuntaan tunturiketju näkyi auringon paisteessa kuin kohdevalaistuna vaikka muualla kaikki oli pilven peitossa! Uskomaton näky! Mystistä, salaperäistä, lumoavaa!
Työkaverini Sanna sai houkuteltua minut Ylläksen huipulle laskettelusukset jalassa. Maisemia katsomaan, vaikka niitä tällä kertaa ei näkynytkään. Teki hyvää voittaa pelkoni ja harmistukseni siitä, että en osaa lasketella. Jälleen virkistävä kokemus oman mukavuusalueen ulkopuolella käväisemisestä.
Äkäslompolon koululaisilla pakkasraja ulkoiluun on -20 astetta, kun etelässä se on -15 astetta. Kuiva Lapin ilma on miellyttävämpää. Kävin yhtenä päivänä 65 oppilaan koulun pihalla matkailijoiden kanssa ja oli kiva katsella nutukkaat jalassa leikkiviä oppilaita. Kunnon varusteet, kaikilla pipot tai karvahatut ja rukkaset käytössä. Tietysti.
Tänään on juhlapäivä. 500 km hiihtoa ylittyi tälle talvelle! Juuri sopivasti kämppiksen kanssa leivottu hillatuorejuustokakku on hyytymässä. Kirjoitan tätä vesi kielellä. Juhlahiihtolenkin tauolla yllätyin, kun lapintiainen laskeutui päälaelle. Olin juuri pysähtynyt ja säikähdin, kun lintu lensi suoraan kohti. Ensin väistin hätäännyksissäni, mutta sitten annoin tiaisen laskeutua pipon laelle. Lintukruunu!
Nyt uskon, että myös britti voi hallita maastohiihdon. Ja hyvin. Lomamestarin "rauhalliselle koko päivän hiihtoretkelle" ilmoittautui lihaksikas mies. Hän kertoi kuuluvansa Lontoon maastohiihtoklubiin ja hiihtävänsä säännöllisesti rullasuksilla puistossa. Lisäksi porukka tekee yhteisiä hiihtomatkoja Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Tällä kertaa hän matkusti yksin. Sätkin menemään neljä tuntia minkä kintuista irti sain, jotta en olisi ollut pahasti hidasteena. Uusi lumi jäätyi vähän suksen pohjaan, suksi nuljusi ladulla ja vatsassa poltteli. Ajattelin, että jos tästä vain jotenkin selviän... Loppujen lopuksi kovan päivän jälkeen kehossa tuntui euforisen hyvältä. Olin ylittänyt oman mukavuusalueeni - ja todellakin pistänyt parastani.
Nyt toivon, että minulla olisi kuva seuraavaan tarinaan. Se kertoisi enemmän kuin tuhat sanaa. Yritän nyt kuitenkin. Olimme jälleen lumikenkäretkellä Kellostapulin laelle. Oli pilvistä tai sumuista, eipä siis toivoa maisemien näkemisestä. Mutta sitten aivan huipulle päästyämme kiljuimme riemusta. Pallaksen suuntaan tunturiketju näkyi auringon paisteessa kuin kohdevalaistuna vaikka muualla kaikki oli pilven peitossa! Uskomaton näky! Mystistä, salaperäistä, lumoavaa!
Työkaverini Sanna sai houkuteltua minut Ylläksen huipulle laskettelusukset jalassa. Maisemia katsomaan, vaikka niitä tällä kertaa ei näkynytkään. Teki hyvää voittaa pelkoni ja harmistukseni siitä, että en osaa lasketella. Jälleen virkistävä kokemus oman mukavuusalueen ulkopuolella käväisemisestä.
20. tammikuuta 2014
Muurahaispesän sohaisua ja muuta
Kurkista Blogiarkistoon 2008-2013! Nyt pääset lukemaan Uusi Rovaniemi - lehteen kirjoittamiani kolumneja. Nehän on julkaistu 2011-12, mutta aiheeni ovat enimmäkseen ajattomia. Luonnon tarkkailua ja pienten ilojen löytämistä elämässä. Mutta on muutakin!
Jotkut kolumnit herättivät keskustelua lehdessä tai saivat aikaan muita reaktioita. Peruskoulun opettajan sijaisena toimimisesta kertovan kolumnin "Vedätyksen korkeakoulu" jälkeen minua ei enää pyydetty sijaiseksi siihen kouluun. Muutamat opettajat kiittivät kuitenkin minua rehellisestä arjen kuvauksesta koulumaailmassa.
Kolumni "Joulutonttukin tarvitsee vessatauon" kirvoitti kommentteja lehteen niin sesonkityöntekijän kuin työnantajankin näkökulmasta. Sohaisin kai muurahaispesää... Kolumni "Siistit japanilaiset, sottaiset britit" julkaisun jälkeen seuraavaan lehteen tuli hyvin kohtelias oikaisu koskien japanilaisten hengityssuojaimia. Syynä hengityssuojien käyttöön onkin kohteliaisuus muita ihmisiä kohtaan, ettei flunssa vaan tarttuisi toisiin.
Mukavia lukuhetkiä! Tietysti voit lukea myös vanhoja blogitekstejäni. Se käy näppärästi Aihehakemiston kautta, jolloin pääset suoraan juuri sinua kiinnostaviin juttuihin. Kuten Kilpisjärven hangille, hiihtoon tai vaikkapa lasten kanssa touhuiluun. Arkistoon ei voi jättää kommentteja, mutta nehän voi rustata tähän elävän blogin puolelle! Kiitokset Jyväskylään Sepolle ahkeroinnista arkiston parissa, yksin en olisi saanut sitä tehtyä.
Jotkut kolumnit herättivät keskustelua lehdessä tai saivat aikaan muita reaktioita. Peruskoulun opettajan sijaisena toimimisesta kertovan kolumnin "Vedätyksen korkeakoulu" jälkeen minua ei enää pyydetty sijaiseksi siihen kouluun. Muutamat opettajat kiittivät kuitenkin minua rehellisestä arjen kuvauksesta koulumaailmassa.
Kolumni "Joulutonttukin tarvitsee vessatauon" kirvoitti kommentteja lehteen niin sesonkityöntekijän kuin työnantajankin näkökulmasta. Sohaisin kai muurahaispesää... Kolumni "Siistit japanilaiset, sottaiset britit" julkaisun jälkeen seuraavaan lehteen tuli hyvin kohtelias oikaisu koskien japanilaisten hengityssuojaimia. Syynä hengityssuojien käyttöön onkin kohteliaisuus muita ihmisiä kohtaan, ettei flunssa vaan tarttuisi toisiin.
Mukavia lukuhetkiä! Tietysti voit lukea myös vanhoja blogitekstejäni. Se käy näppärästi Aihehakemiston kautta, jolloin pääset suoraan juuri sinua kiinnostaviin juttuihin. Kuten Kilpisjärven hangille, hiihtoon tai vaikkapa lasten kanssa touhuiluun. Arkistoon ei voi jättää kommentteja, mutta nehän voi rustata tähän elävän blogin puolelle! Kiitokset Jyväskylään Sepolle ahkeroinnista arkiston parissa, yksin en olisi saanut sitä tehtyä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)