31. lokakuuta 2013

Korkalovaaran luontopolulla Rovaniemellä

Tänään aurinko paistoi pitkästä aikaa. Päätin, että monen päivän vätystely eli vädersjuk-olo saa nyt luvan olla ohi. Onneksi vielä ystäväni Petronella ehdotti yhteistä ulkoilua. Niinpä pakkasimme reppuun vähän evästä ja läksimme tallustelemaan suoraan kotiovelta lähiretkelle Korkalovaaran luontopolulle. Petronella ei ollut siellä koskaan käynyt, joten minä sain kunnian neuvoa reitin. Ja kun minä saan opastaa kotini lähellä, silloin seikkaillaan pieniä metsäpolkuja pitkin aina kuin mahdollista. Pienet polut ovat niin suloisia, kaikkine mutkineen, kivineen ja juurineen.

Ilma oli muutaman asteen pakkasen puolella, kirpeä ja raikas. Maassa oli paikoitellen ohut kerros jalan alla kuuluvasti narskuvaa lunta, paikoitellen oli kuljettava kieli keskellä suuta jäisyyden takia. Varsinkin liukkailla pitkospuilla! Varsinainen luontopolku on vain muutaman kilometrin mittainen, mutta kotoa käsin kaikkine mutkineen matkaa kertyi kymmenisen kilometriä. En tiedä matkaa tarkkaan, seuraavalla kerralla otan mukaani gps:n, ihan uteliaisuudesta.

Korkalovaarassa on ylhäällä Karinrakassa valoisaa mäntymetsää, mutta alhaalla pohjoisrinteessä luontopolulla kuusivaltaista metsää. Valitettavasti sinne pohjoisrinteeseen aurinko ei paista, muutoin reitti on viehättävä. Mielestäni huippukohta on kaunis hiekkapohjainen lähde, joka pulppuaa monesta kohtaa. Veden pinta on kuitenkin tyyni. Hihkaisin Petronellalle: "Tule katsomaan tänne lähemmäs, täällä on vaikka kuinka monta pulputinta." Joskus olen ajatellut, että lähteestä olisi mukava viedä kotiin tuliaisia. Vähän matkan päässä on toinenkin lähde, mutta siinä ei erotu pulputusta.

Ja kun luontopolulla ollaan, matkan varrella on opastetauluja alueen luonnosta, eläimistä ja kasvistosta. Oli viehättävää lukea lähteistä ja mukavan kuuloisista termeistä puro ja noro. Sen sijaan vaikkapa marjoista ja ketusta en jaksa enää innostua lukemaan.

Luontopolun varrella olevassa laavussa on tavallaan kaksi laavua vastakkain, joiden väliin sytytetään nuotio. Muuten hyvä, mutta oleskelupaikka jää aika pimeäksi, vaikka aurinko yritti heittää säteitään suon laidalta. Pilkoimme syttyjä puukon avulla, kirvestä ei liiteristä löytynyt - ja niin Petronella sai pian tulet roihuamaan. Hän oli kantanut mukanaan nokipannun ja kahvinporoja! Kuumaa vahvaa kahvia, lämmintä mustikkakeittoa ja paistettua makkaraa, ai jai. Sitten tulikin kiire kotiin, sillä olin luvannut hakea siskon pojan päiväkodista. Johdattelin nyt eri reittiä, puuskutimme Lapinrinnettä ylös ja ihailimme ylhäältä avautuvaa maisemaa.

Sain ajatuksen, että voisihan sitä kirjoittaa lähiretkeilystäkin, Rovaniemen ympäristöstä. Virallisilla sivuilla on aika niukasti tietoa näistä retkikohteista. Voi kuinka monta paikkaa minulla onkaan käymättä, ihan kotinurkilla!

2 kommenttia:

  1. Lähiretkeilystä kannattaa kirjoittaa. Monikaan ei välttämättä tule ajatelleeksi, että aivan kotinurkilta voisi löytyä ties kuinka kiinnostavia retkeilymaastoja.

    VastaaPoista
  2. Taidanpa kuulua juuri niihin, jotka tuntevat huonosti lähialueensa retkeilymaastot. Tai kyllä minä jotakin tunnen - ja retkeilemällä tutustun lisää. Joo, lähiretkeilyhän on vähän niin kuin lähiruoka, ekologista.

    VastaaPoista