Nalle on
saanut paljon huomiota osakseen - rakkaalle lapselle on satanut kasapäin
nimiehdotuksia. On aika julkaista voittaja. On aika kertoa nallen nimi
tästä eteenpäin. Tai kertokoon hän itse...
"Minä en ole mikä tahansa nalle, vaan olen tarkemmin määriteltynä
tunturinalle. Minut luonut henkilö ja omistajani ovat tavanneet
tunturiretkillä Kilpisjärven avarissa maisemissa. Ilman tuntureita minua
ei siis olisi.
Mutta tunturinalle ei ole varsinainen nimeni. Se on Unni Ustit.
Saamenkielinen nimeni tarkoittaa Pientä ystävää. Kilpisjärven seudun
tuntureiden nimet ovat saamenkielisiä, joidenkin mielestä päänvaivaksi asti.
Emäntäni joutuu tarkistamaan kartasta yhä uudelleen joidenkin
tuntureiden nimiä, kun ne eivät jää mieleen. Minunkin nimeäni emäntä
aina salaa tarkistaa uudelleen - niin kuin minä en sitä huomaisi! Niin,
koettakoon nyt sitten muistaa: Unni Ustit!
Kiitos kaikille nimeäni pohtineille. Ja onnea nimikilpailun
voittajalle Sirpa K:lle. Palkinnoksi voitosta otamme sopivan tilaisuuden
tullen yhteiskuvan blogiin, joko sinun ja minun tai upeiden koiriesi
kanssa.
Tekijäni kertoi silloin luovutustilanteessa, että hän voi tarvittaessa
järjestää myös nimenantotilaisuuden. Katsotaanpa vuoden päästä
tavatessamme mitä silloin tapahtuu.
Terveisin Tunturinalle Unni Ustit"
Kerron tässä vielä voinnistani. Kilpisjärvellä minuun iski kesken kauden ärhäkkä keuhkoputkentulehdus ja sitä olen potenut ihan näihin päiviin asti, reilu kolme viikkoa. Olen lähinnä lepäillyt ja kuunnellut oloa. On ollut jotenkin tyhjä olo, kaikin puolin. Onneksi siskon pojat tempaisevat elämäänsä mukaan, täynnä intoa tädin paluusta arkeen.