Huikea Källskär

Tänään kävin veneretkellä Kökarin lähellä olevalla  Källskärin saarella. Siellä pohdin, että kotoa kannattaa välillä lähteä kauemmas - kokea jotakin uutta ja ainutlaatuista. Silloin tuntee elävänsä! Källskäriin pääsee tutustumaan opastetusti vuorolaivalla  Kökarista sesonkiaikaan päivittäin. Vuonna 1958 saarelle saapui asumaan vapaaherra Göran Åkerhielm, jota Kökarilaiset kutsuivat Kreiviksi. Hän ihastui oitis saareen ja sai luvan rakentaa yhdelle puolelle saarta. Hän loi uskomattoman keitaan Kökarin asukkaiden avustuksella. Kreivillä oli rahaa ja asukkaat kaipasivat töitä. Niinpä sataman kivet nosteltiin joka vuosi uudelleen paikoilleen työtä säästämättä, kun Kreivi ei halunnut käyttää betonia. Kreivi viipyi saarella vuoteen 1983 saakka. Sen jälkeen Ahvenanmaan maakuntahallitus on hallinnoinut Kreivin entistä omaisuutta sarella. Nykyään taiteilijat voivat tulla inspiroitumaan saarelle ja saada mahdollisuuden asua siellä.

Yksi saaren kiehtovimmista nähtävyyksistä on sileäpintainen kivimuodostelma, Källskärin kannu. Tässä voi kyllä nähdä paljonkin symboliikkaa, jos haluaa. Näin sileät kivet ovat harvinaisia poikkeuksia tällä alueella. Oppaamme kertoi, että aikoinaan tässä kohdassa on virrannut vesiputous, joka on siloittanut kallion.

Upealla paikalla ylhäällä kallion päällä maskuliininen Hermes-patsas kurottaa kohti avaraa taivasta. Hermestä pidettiin kreikkalaisessa mytologiassa jumalten sanansaattaja, kaupan, tieteen ja lääkäreiden jumalana sekä matkustajien suojelijana.

Kreivi loihti muuten karulle saarelle paratiisimaisen puutarhan kallioiden väliin suojaisaan paikkaan. Reima Pietilän suunnittelemaan asuinrakennukseen pääsee vapaasti tutustumaan. Tove Jansson kuului Kreivin ystäväpiiriin. Talossa onkin kunniapaikalla Janssonin maalaama Muumi-aiheinen taulu.

Kökarin kesässä

Kökarissa ensimmäiset työpäivät ja vapaapäivät ovat takana. Työ vaihtuikin viime hetkellä aika upean rantaravintolan tarjoilijaksi. Siinä minulla on paljon opittavaa ja muistettavaa - ja jalkojen tulee olla vikkelät. Samalla tämä on paluu muistoihin noin neljännesvuosisata sitten, kun nuorena ja nättinä tyttönä tarjoilin Maarianhaminassa useana kesänä. Uusi työ ja ympäristö tuntuu mahassa jännityksenä, mutta ruotsin kieli tuntuu olevan hallussa aika hyvin. Suomeakin olen päässyt puhumaan yllättävän monen asiakkaan kanssa, samoin englanti on käytössä työkielenä. Jos vain on aikaa, haluan "praatata" työn lomassa mahdollisimman paljon asiakkaiden kanssa. Siinä voi ilo pulpahdella pintaan, molemmin puolin.

Kökarin saari on juuri sopivan kokoinen pyörällä liikkumiseen ja autoliikennettä on aika vähän verrattuna Ahvenanmaan pääsaareen. Ensimmäiseksi pyöräilin etsimään niitä kuuluisia kallioita ja tutustumaan nähtävyyksiin. Kallioita kyllä löytyy, mutta hyvät uimapaikat ovat vähissä. Kalliot ovat hankalakulkuisia ja veden alla kasvillisuudesta liukkaita, saaren ainoa hiekkaranta löytyy Sandvikin leirintäalueelta. Tämä kuva on Kökarin sisäjärvestä, Oppsjönistä, josta otetaan paikallinen juomavesi. Niinpä uinti ei ole siellä sallittua.

Veneily, venevajat ja -satamat ovat olennainen osa Kökaria. Paikalliset ovat ylpeitä siitä, että Kökar on Skandinavian aurinkovarmin paikka. Pääsin tänään kokemaan ihan omakohtaisesti, että aurinko polttaa herkästi ihoa, jos unohtaa suojakertoimet. Koska minä viisastun? Lämpötila on pysytellyt noin 15 asteen paikkeilla ja lähes aina tuulee. Ruoaksi on joka paikassa tarjolla kalaa ja Ahvenanmaalaista pannukakkua.

Ahvenanmaalainen juhannussalko koristeltiin puiden lehdillä, mikä näprääminen, ja nostettiin pystyyn näkyvälle paikalle kalliolla. Valitettavasti en päässyt itse paikalle juhlahetkeen. Ylhäällä liehuu Ahvenanmaan lipun lisäksi Suomen lippu. Hieno perinne!

Upea, vahvan värinen verikurjenpolvi kukkii juuri nyt runsaana. Se on Kökarin nimikkokukka ja pistää todella silmään tienvarsilla.

Suomenruotsalainen ystävällisyys ja sosiaalisuus tuntuvat hyvältä. Yksi vanha konkari, pappa tuli halaamaan toista kertaa nähdessämme. Hän totesi: "Muista Riitta, hellyyttä ei ole elämässä koskaan liikaa." Matkailijoiden suhteen ollaan vielä odottavalla kannalla. Ehkä hyvä niin, että saan harjoitella rauhassa.

Alkukesän elämää Rovaniemellä

Siskon kanssa innostuttiin keräämään ja säilömään ravitsevaa nokkosta. Ensin poimin lehtiä hansikkaat kädessä, sitten ryöppäsin niitä suolavedessä minuutin tai pari ja sitten puristelin vedet pois. Tässä vaiheessa ihastelin vahvaa väriä ja nokkosmassan muovailtavuutta. Kokeilin "nokkoslumipalloja" ja sitten kuvassa näkyvää "nokkosjalkapallokenttää". No, lopulta pussitin pilkottua nokkosmassaa pieniin muovipusseihin pakastettavaksi. Tuttujen nokkoslettujen lisäksi kokeilin yksinkertaista kastiketta, jossa paistinpannulle laitetaan nokkosen lisäksi vain fetajuustoa. Todella hyvää paistetun lohen päällä uusien perunoiden kanssa! Niin, ja kai myös ravintoarvo on kohdallaan.

Lapissa mustikka kukkii tällä hetkellä ennätysmäisen runsaana. Saapas nähdä kuinka muut asiat (kuten pölytys) loksahtavat kohdalleen, saadaanko vielä poimia mustikoita pakastimet täyteen. Minä poimin kesän ensimmäisen luonnonkukkakimppuni lähimetsästä mustikanvarvuista. Mielestäni kukkiva mustikkakimppu on herkän kaunis heleänvihreine lehtineen ja vaatimattomine kukkineen.

Vähän myöhemmin poimin kotini läheltä muutaman kulleron pariksi keittiön kulleroverholle. Katkoin kulleroita kovin säästeliäästi, jotta näistä Lapin kukista olisi muillekin mahdollisimman paljon iloa. Parin päivän kuluttua koko kulleropaikka oli kuitenkin tuhoutunut työmaan alle.



Pian matkustan Lapista Kökariin Ahvenanmaalle. Kirjoittelen sitten seuraavaksi sieltä kuulumisia.