Mitä tunturit ja saaristo ovat minulle antaneet?

Sain aika lailla palautetta Kilpisjärvellä huhtikuussa siitä, etten ole kirjoittanut blogia pitkiin aikoihin. Samalla kun se riipaisi, olen kiitollinen siitä, että lukijoita ja kaipaajia on todellakin olemassa.

Huomaan tekeväni mielessäni jonkinlaista elämän inventaariota ja olen valmis sen tässä jakamaan. Aloitan kertomalla tarinan sukunimestäni, Karhusilta. Halusin vaihtaa sukunimeni ja loin Karhusilta- nimen toipuessani vakavasta masennuksesta. Tuolloin olin voinut huonosti niin pitkään, että pelkäsin etten enää koskaan kykenisi tekemään ansiotyötä tai harrastamaan seksiä. Ajattelin, että tarvitsisin valtavat voimat, karhun voimat, noustakseni masennuksesta. Masentuneen mielen maailmaa olin tarkastellut psykoterapiassa vuosia ja vuosia. Nyt halusin yhteyden eli sillan masentuneen ja "tavallisen" mielen välille. Masennuksessa on paitsi tyhjyyttä, arvottomuuden tunnetta ja pimeyttä, myös siemen luovuuteen, joka avaa ovia moneen suuntaan. Halusin tämän sillan pysyvän auki. Sukunimekseni tuli siis Karhusilta. Nimen vaihdosta on nyt noin viisitoista vuotta aikaa.

Olen luonut työelämästäni osittain omannäköistä, osittain sattuman sanelemaa mallia. Kausiluonteisten töiden välillä minulle on jäänyt riittävästi omaa aikaa palautumiseen. Taloudellisesti olen elänyt niukkaa elämää, mutta muuten sitäkin rikkaampaa. Oli suuri onni päästä opastamaan hiihtoretkiä Kilpisjärven tuntureilla tuore erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinto taskussa. Tunturiluonto, iloiset työtoverit ja asiakkaat sekä fyysisesti vaativa työ vahvistivat minua kausi kaudelta. Muutaman opasvuoden jälkeen halusin lisää koulutusta vaativassa tunturiympäristössä työskentelystä ja hakeuduin Ruotsiin kaksivuotiseen fjälledare- eli tunturiopaskoulutukseen. Samalla sain hyvän ruotsinkielen taidon. Tunsin olevani vahvoilla ja oikeassa paikassa Kilpisjärven oppaana, niin aurinkoisilla keväthangilla kuin värikkäällä ruskallakin. Tätä "kulta-aikaa", kun Kilpisjärven hotellilta lähti pitkä jono hiihtäjiä tai patikoijia tunturiin ja lähes joka ilta oli tarjolla iltaohjelmaa, moni "vanha asiakas" muistelee haikeana minun lailla edelleen. Onneksi muistot ovat ikuisia, kun niitä vaalii vaikkapa juttelemalla tai katselemalla vanhoja kuvia. Sitten ajat muuttuivat - hiihtoretkien taitamattomasti ja tökerösti junailtu alasajo alkoi. Se haavoitti minua niin, että hakeuduin uudelleen psykoterapiaan. Ehkä vahvuuteni on siinä, että olen oppinut hakemaan apua sitä tarvitessani.

Joskus harmittelen herkkyyttäni, mutta sen hyviä puolia en antaisi pois sitten millään. Näen elämässä paljon värisävyjä, vivahteisuutta. Pystyn kokemaan luonnon kauneuden ravitsevana ja innoittavana. Nimenomaan luonnon olen kokenut hoitavana, hyväksyvänä, niin vastaanottavana kuin antavana puolena elämässäni. Myös toiset ihmiset, joiden kanssa olen saanut jakaa luontoliikkumisen kokemuksia, ovat olleet ja ovat edelleen tärkeitä. Yhteinen ilo huikaisevan kauniista päivästä, yhteinen ponnistelu kun lumi tarttuu suksien pohjaan kuin liima tai evästauko kivillä tunturissa ovat elämää tiivistettynä. Toisinaan joku haluaisi säilöä hetken vaikkapa kännykkäkuvaan, mutta toteaa sen jo kuvatessaan mahdottomaksi. Hetki on tässä ja nyt, aistittuna kaikilla aisteilla. Luontorakkauteni on säilynyt elävänä, mutta toki toivoisin löytäväni myös sopivan elämänkumppanin.

Elämäni viimeisen viiden vuoden aikana on muodostunut eräänlaiseksi "jutaamiseksi". Talvet tunturissa ja kesät saaristossa -tyyppinen elämä tuntuu tällä hetkellä toimivalta. Sydäntalvella Ylläksellä on riittänyt ulkomaalaisia turisteja opastettavaksi lumikengillä, maastosuksilla sekä vietäväksi husky- ja poroajeluille. Joulukuussa tonttuilen luvan kanssa eli silloin työskentelen joulutontun asuun pukeutuneena brittiperheiden kanssa. Häätonttuna olen auttanut kodassa tai lumikappelissa vihittävien parien häävalmisteluissa. Ylläksen ladut tarjoavat minulle mieluista vapaa-ajan toimintaa. Ylläksellä olen herkistynyt homeelle (tai huonolle sisäilmalle) henkilökunnalle tarkoitetuissa majapaikoissa niin, että nykyään joudun etsimään kissojen ja koirien kanssa minulle sopivaa asuntoa.

Mutta huhtikuussa on päästävä Kilpisjärvelle! Olen ihmeissäni ja kiitollinen siitä, että asiat ovat järjestyneet luontevasti niin, että olen voinut nauttia Suomen ainoasta suurtunturialueesta edelleen. Koira- ja talovahtihomma istuu minulle kuin hansikas käteen. Siinä sitä on kiitollisuuden aihetta yhdelle ihmiselle.

Silloin kun tein töitä vain Kilpisjärvellä, kuulin joidenkin ihmisten kehuvan saariston luontoa kesäaikaan. Haikeana ajattelin, voi kunpa minäkin saisin sen joskus kokea. Nyt olen lähdössä jo viidenneksi kesäksi töihin Ahvenanmaan ulkosaaristoon, Kökariin. Onneksi osaan ruotsia. Kalliot ja meri, auringon valo sekä saariston kasvit kiehtovat. Ja niin se vain on, että paikallisiin ihmisiin tutustuminen, niin Kilpisjärvellä kuin Kökarissakin juurruttaa ihmistä uuteen paikkaan. Kökarissa olen työskennellyt tähän asti kauniissa rantaravintolassa. Kiireinen heinäkuu saaristossa on ollut minulle kuluttavaa, vaikka muuten olen työstä pitänytkin. Viime kesän pitkä hellejakso nuudutti työkyvyttömäksi. Nyt olen iloinen uusista työtehtävistä Kökarin museoalueella.

Lopuksi haluan kehaista yhdellä asialla. Tuntui hienolta saada tuhat hiihtokilometriä täyteen talvikaudelle. Aluksi näytti ettei matkaa kerry, kun lunta ei kuulunut ja sitten pakkanen pakotti sisälle. Huhtikuussa Kilpisjärvellä oivalsin että saattaapa minusta sittenkin tulla vielä tonnin tyttö. Hiihdin niin antaumuksella, että käyttöön jo otettiin ennestään Lapissa tutusta "hillakiimasta" muunnettu sana "hiihtokiima". Ja kyllä kannatti heittäytyä viettien vietäväksi! Nyt kun sukset ovat kesärasvassa, olen heittänyt itselleni kävelyhaasteen. Kävelen sinne ja tänne, lasken kilometrit ja juhlistan jotenkin aina sadan kilometrin jälkeen. Heitän saman haasteen Sinullekin, Hyvä Lukijani!

Tässä hymyilee tonnin tyttö Saarijärven autiotuvan edustalla.

Ylläksellä valmistaudutaan talvikauteen

Olen muuttanut Ylläkselle talvikaudeksi sesonkitöihin. Viime talven jälkeen päätin vakaasti, että seuraavalla kerralla olen viisaampi ja pakkaan vain vähän tavaraa mukaan. Keep it simple! Mutta kuinkas kävikään - melkoinen tavarakuorma oli jälleen raahattavana. Miten voi olla, että osaan pakata koko kesäksi vain rinkallisen tavaraa, mutta talveksi luulen tarvitsevani kymmenen isoa pakkausta... No, näillä mennään. Sain suureksi helpotuksekseni autokyydin kotiovelta tämän hetkiseen majapaikkaani.

Ylläkselle saavuttuani sain kuulla, että työasiat pyörähtävät käyntiin vasta viikon kuluttua. Oho! No, nyt siis on aikaa hiihdellä, käydä joogatunnilla ja avantosaunassa. Oikeastaan töiden aloittaminen pienellä lomailulla onkin loistojuttu!

Kun isossa osassa muuta Suomea sataa vettä, Ylläksellä lumikerros karttuu joka yö. Pakkasta on tällä hetkellä noin viisi astetta ja kylmenevää on luvassa. Lunta on noin puoli metriä. Hyvin hoidetuilla laduilla suihkii jo paljon hiihtäjiä: hiljaisia suomalaisia ja kovaan ääneen tekniikkaohjeita omalle tiimilleen huutelevia Keski-Eurooppalaisia. Olen suunnitellut hiihtäväni ainakin aluksi vain lyhyitä lenkkejä, jotta kunto saa nousta rauhassa ja hiihdossa säilyy into. Tänään tuntui erikoiselta hiihtää, kun poro juoksi edellä hyvän matkaa. Kai se on poronkin kevyempi liikkua ladulla kuin kahlata puolimetrisessä hangessa.

Lumiset kynttiläkuuset ja lumipeite kumpuilevassa maastossa ihastuttavat puhtaanvalkoisina. Tämä on jotakin tavattoman arvokasta, todellinen Talven Ihmemaa, niin kuin mainoslauseissa ulkomaalaisille luvataan. Ilma on raikasta hengittää ja kaikki on niin puhdasta. Pääni kestää paremmin päivän lyhenemisen, kun lumipeite valaisee. Kirkasvalolamppu on ahkerassa käytössä ja  D-vitamiinipurkki napsahtaa auki joka aamu. Tervetuloa talvi ja oppaan tehtävät, odotan innolla teitä!

Postin hakumatka Ylläksen malliin

Hyvä ystäväni huomasi jouluna luonani käydessään kuinka kiihkeästi seuraan postilaatikkoon tipahtavaa postia. Äkäslompolossa elämäni on rauhallista, voisi jopa luonnehtia uinahtelevaksi ja eristäytyneeksikin, kun autottomana en juurikaan pääse liikkumaan. Vaikka saan viestejä ystäviltä sosiaalisen median kautta, se vanha kunnon postin kautta tuleva kortti, kirje tai paketti  ilahduttaa eniten.

Kirjastoauto käy Äkäslompolossa kolmen viikon välein ja välillä lukeminen loppuu. Niinpä ystäväni on laittanut minulle postissa joitakin lehtiä ja muutamia mielenkiintoisia kirjoja tulemaan. Postilaatikkoon mahtuva posti tulee kotini lähelle, mutta isommat lähetykset on noudettava kauempaa. Nyt postista tuli viesti, että paketti on saapunut Ylläsjärven puolelle Eelin kaupalle, noin 15 kilometrin päähän kotoani. Niinpä tein sinne retken. Onneksi toiselle puolelle Yllästunturia pääsee kätevästi suksibussilla, toki olisin päässyt takaisinkin, mutta halusin tehdä paketin noutomatkasta erityisen.

Siis menin bussilla Ylläsjärven puolelle ja ystävällinen bussikuski heitti minut ajan kulukseen Eelin kaupan pihaan. Sovin bussikuskin kanssa, että jos paketti on pieni, laitan sen reppuun ja hiihdän kotiin. Jos taas paketti on suuri, kuljettaja vie sen Äkäslompolon puolelle sovittuun paikkaan ja voin edelleen hiihtää kotiin. Paketti mahtui juuri sopivasti reppuun ja kun se oli hyppysissäni, en tietenkään raskinut jättää sitä muiden haltuun. Mietin myös olisinko avannut paketin saman tien ja jättänyt isot kääreet pois, mutta en raaskinut vielä avata pakettia.

Hiihdin Eelin kaupalta ensin Kahvikeitaan laavulle, jossa onneksi kyti vanha nuotion pohja. Lisäsin puita, paistoin pari makkaraa ja join lämmintä mehua. Sitten jatkoin matkaa Kesängin keidasta kohti tunturireittiä, jossa näin upeita lumisia puita, sain ponnistella mäkiä ylös ja laskea pitkiä laskuja alas. Hahaa, mahtavaa! Kesängin keitaan kahvila oli jo suljettu, joten tyydyin juomaan mehua termarista rakennuksen seinustan luona tuulelta suojassa.

Sitten olikin enää tuttua latua jäljellä Äkäslompoloon. Hiihtoretki oli sikälikin erityinen, että sen aikana täyttyi 500 km hiihtoa tälle talvelle. Matkalla olin koko ajan tietoinen selässä kulkevasta paketista. Se poltteli. Hahmottelin mielessäni, kuinka mahtavan "Marjan pakettimatkan" sain tästä postipaketista. Kotiin tultuani laitoin saunan lämpenemään, aikomuksena testata Jounin kaupasta ostamaani eukalyptusvihtaa. Koivuvihtaa ei ollut myynnissä. Hyökkäsin kirjoittamaan tarinaa blogiin ja en tiedä vielä, missä vaiheessa avaan paketin.  Tämä on niin jännittävää. Osa minusta haluaisi avata paketin saman tien. Osa minusta taas haluaa pitää yllä jännitystä avaamattomasta paketista. Lopetankin tarinani sitten tähän...

Ylläksen tammikuu lomamestarin näkökulmasta

Ihanaa, että eletään jo tammikuun loppua - pimeä aika alkaa taittua ja joinakin päivinä, yhä lisääntyvästi saadaan kaivattuja auringon säteitä. Toimin siis kevään Lapland Hotellilla lomamestarina varsin mukavassa työssä hotellin asukkaiden iloksi. Varsinaisia pakkasrajoja retkillä ei tunneta.Tammikuussa paleltiin kylmässä ilmassa, kun pakkanen asettui 40 asteen tuntumaan useiksi päiviksi. Varsinkin revontuliretkillä Äkäslompolojärven jäällä kylmä tunki luihin ja ytimiin. Kotona palelin pitkään peiton alla ja tuntui, etten lämpene enää lainkaan. Sitten hoksasin hengittää kuivauskaapin lämmintä ilmaa, sain keuhkot jälleen lämpimiksi ja pystyin nukkumaan. Minulla on ollut vähän huonoa tuuria revontulten suhteen, sillä järjestän jo kolmatta talvea revontuliretkiä, emmekä ole kertaakaan onnistuneet näkenään taivaanvalkeita. Onhan niitä muina iltoina ollut, kiusallaan kai.

Tammikuun upeimpia retkiä ovat olleet lumikengillä kiipeäminen Kellostapulin huipulle. Paljon pehmeää lunta on taannut minulle hyvän treenin, kun olen edellä tallannut polkua. Joka kerta ihastun uudestaan siihen, kuinka lumi ja puut muuttuvat ylös noustessa. Alhaalla hoikkina ja pitkinä kasvavat kynttiläkuuset vaihtuvat ylhäällä salaperäisiksi pyöreiksi tykkylumen piilottamiksi olioiksi.

Seuraavat kuvat on otettu Lomamestarin hiihtoretkeltä, suunnittelin brittiasiakkaalle alamäkivoittoisen reitin. Ajoimme ensin bussilla ylös tunturiin, josta hiihdimme Tunturijärvelle. Siellä syötin laavulla kuukkeleille leipää kämmeneltä ja asiakkaani oli paikasta aivan haltioissaan. Sitten jatkoimme hiihtoa Velhonkodalle makkaran paistoon. Sieltä hiihdimme Äkäshotellille, matkaa kertyi mukavasti 17 km. Minullekin teki hyvää viipyillä ja ihastella kaikkea matkan varrella. Suomalaisena sitä saattaa valmiilla ladulla vain hiihtää porskuttaa eteenpäin kiinnittämättä huomiota moniin kauniisiin yksityiskohtiin.

Ylläksen joulukuussa kauniita värejä

Joulutouhut ovat alkaneet Ylläksellä vauhdikkaasti. Punavihreäasuisia tonttuja suihkii menemään edellisvuosia enemmän. Brittiperheet ovat päässeet lumen keskelle viettämään unelmalomaansa huskien, porojen ja moottorikelkkojen ihmemaahan. Tänä vuonna sää on ollut ainakin toistaiseksi hyvä: pirteätä pikkupakkasta, päivällä taivaalla kauniita valon sävyjä ja illalla revontulten tanssia.

Parasta oli, kun uin avannossa revontulten loimutessa ja sitten kiiruhdin puusaunan lämpöön lauteille. Silloin on joka solullaan läsnä tässä hetkessä.

Yhtenä päivänä istuin bussissa oppaan paikalla ja aloin pohtimaan, kuinka suuri lahja on, kun saa tehdä töitä tällaisessa ympäristössä. Ilma väreili, taivaalta löytyi paljon värejä, matkan varrella näimme poroja ja riekkoja. Lumisessa metsässä tapahtuneen koiravaljakkoajelun jälkeen asiakkaat saivat pitää sylissä pehmoisia koiran pentuja. Tyytyväisyys huokui koko bussissa matkalla takaisin hotellille. Tietenkään aina ei mene näin hyvin, mutta on syytä mielessään nostaa esille onnistuneet hetket ja iloita niistä.

Olen ehtinyt hiihtämään harvakseltaan, kun työ on häirinnyt harrastuksia, mutta ei se mitään. Tälle talvelle on kertynyt perinteistä hiihtoa noin 160 km.

Joulu lähestyy - ja samalla joulunaatto, jolloin täytän 50 vuotta. Olen juhlinut aiemmin syksyllä synttäreitäni hyvien ystävien seurassa, nyt joulun seutu menee töissä. Yksi pieni toive minulla kuitenkin on. Pidän todella paljon postin tuomista korteista ja jos hyvä lukijani haluat ilahduttaa minua joulu- tai muulla kortilla, laita postia tulemaan. Alla oleva osoite on voimassa sydäntalven ajan:

Riitta Karhusilta
Sivulantie 10
95970 Äkäslompolo

Haluan toivottaa kaikille lukijoilleni miellyttävää Joulun odotuksen aikaa!

Ylläksen tuntureilla lumikengillä ja hiihtäen

Olen tässä käynyt kolmella K:lla alkavan tunturin laella Ylläksellä. Kävelin Kuer-tunturin päälle lumikenkäreittiä pitkin. Kovaa pohjaa voi vallan mainiosti kävellä ilman lumikenkiäkin, niin kuin minä tein. Ylhäällä tuulla töhelsi lunta hangen pintaa pitkin. Maagista.

Teimme työkavereiden kanssa retken Kellostapulin huipulle lumikengillä. Rinnemiehet varoittelivat  voimakkaasta tuulesta, mutta jokaisen mieli teki ylös ja hyvin selvittiin. Tunsimme itsemme sankareiksi, kun tarvoimme pehmeässä lumessa aivan oman reitin ylös. Vahvan vinkan vuoksi jouduin nojaamaan eteenpäin pysyäkseni pystyssä huipun kivikasan päällä. Alhaalla Varkaankurun laavulla paistoimme makkaraa nuotion loimussa ja olimme rinta rottingilla huiputettuamme tunturin tuulelta!

Tämä lumikasa onkin tarkemmin katsottuna mänty Kukaksen huipulle noustessa. Jalanjäljet kertovat jonkun kokeilleen puun suojaan menoa. Oiva pesä tuulelta suojassa - tai sitten tuulitunneli takana olevan aukon vuoksi.

Ylläkseltä löytyy monta vaativaa laskua latureitistön varrelta. Kukakselta alas laskenut tietää, että varoitusmerkki on syystä paikalla. Vaikka laduilla on nyt hiihtolomien aikaan muuten ruuhkaa, mustalla karttaan merkitty Kukaksen reitti oli rauhallinen.

Sydäntalven pakkasterveiset Ylläkseltä

Pakkanen on kiristellyt hampaitaan Ylläksellä kunnolla, eikä se ole enää lasten leikkiä. Kävin testaamassa 34 asteen pakkasella, millaista on pulahtaa avantoon. Vesihän on silloin paljon lämpimämpää kuin ilma. Kyllä, avantoon oli helpohko mennä, mutta ylös noustua tossuja sai kiskoa kulkuväylältä irti.

Pitkä pimeä aika, kaamos on häviämässä taistelunsa valoa vastaan. Viime päivinä olen nähnyt auringon säteiden yltävän vasta puun latvoihin, mutta eilen osuin hiihtolenkillä asiakkaiden kanssa kohtaan, jossa auringon säteet kirivät kasvoille saakka. Pienen hetken verran koko pitkällä lenkillä. Se oli juhlaa. Oli lausuttava ääneen: "Tervetuloa aurinko! Olen kaivannut sinua." Tunturijärven laavulla pysähdyimme juomaan lämmintä mehua ja tarjotessani lapintiaiselle muruja, se laskeutui kämmenelleni. Pyörähteli siinä aikansa ja lennähti pois myslipatukan palanen nokassaan. Muita lintuhavaintoja Ylläksellä tänä talvena ovat olleet koskikarat Kesänkijoessa, kuukkelit Y1:n lähellä sekä joutsenet Äkäsjoessa.

Olin jo heittämässä lakastuvia amarylliksen kukkia roskiin, kun keksin, kuinka saan niistä iloa koko pakkasjakson ajaksi. Laskin pesuvatiin vettä ja asettelin kukinnot veteen. Annoin pakkasen hoitaa loput työt.

Siskonpoika oli pohtinut tätinsä elämää: "Riitta on kuin Nuuskamuikkunen. Pakkaa aina välillä tavaransa ja matkustaa pois. Sitten se palaa." Voisiko elämäntapaani paremmin kuvailla?

Lomamestari lähettää sydäntalven punaposkisia terveisiä kaikille lukijoille. Jos haluat hiihtämään loistavasti hoidetuille laduille, osaan antaa hyvän vinkin. Tervetuloa Ylläkselle! 

Joulun taika toimii Ylläksellä lumen keskellä

Brittiperheitä saapui koko jolulukuun ajan eri puolille Lappia elämään joulun satua. Minä olin loihtimassa joulun taikaa Ylläksellä. Jo pelkkä luminen puhdas maisema lentokentältä hotellille mennessä sai haukkomaan henkeä ja vakuutti asiakkaat hyvästä valinnasta. Ohjelma on tarkkaan hiottu poro-, husky- ja moottorikelkka-ajeluineen. Joulupukin tapaaminen kruunasi loman. Aika monta kertaa päästiin ihailemaan vielä upeita revontulia! Mutta hyvistä suunnitelmista huolimatta eteen tupsahti monenlaisia yllätyksiä, joiden ratkominen toi pikantin mausteen tontun arkeen.

Työskentelin Tonttu-nimisenä tonttuna monessa eri tehtävässä: bussitonttuna, häätonttuna ja yhden perheen tonttuna.Töitä riitti välillä jopa väsymykseen asti. Yhtenä iltana kävi niin, että istuessani kotisohvalla yöpuku päällä puhelin soi. Ja niin riensin viiden minuutin kuluttua tonttuasussa brittilapsia viihdyttämään.

Ehkä suurin kommellus minulle tapahtui häätonttuna. Brittimorsian ja -sulhanen odottivat valmiina juhlavaatteissaan eri hotellihuoneissa, että hakisin heidät kotaan vihkitilaisuuteen. Silloin huomasin, että vihkimisajankohdassa oli tapahtunut virhe. Olimme puolitoista tuntia etuajassa. Asiasta olisi ilmoitettava hääväelle. Kuinka tekisin sen hienotunteisesti? Pakkasin mukaani kuohuviiniä ja lapsille sopivaa juotavaa. Kerroin tilanteen ja pahoittelin asiaa moneen kertaan. Sain vielä toimistolta luvan hyvitellä tapahtunutta lupaamalla hääruokailuun alennusta. Hääpari tuntui ymmärtäväiseltä, naureskelivat vain.

Sovittuna ajankohtana hain sulhasen ja lapset huoneestaan viileään kotaan, toki tulet loimusivat. Onneksi olin päättänyt noutaa morsiamen vasta vihkijän tultua paikalle, jotta morsian ei palelisi hääpuvussaan turhaan. Vihkijää ei kuulunut. Juttelin sulhasen kanssa niitä näitä, jutut alkoivat jo hyytyä, mutta vihkijää ei näkynyt. Päätin mennä katsomaan, mitä morsiamelle kuuluu. Hän hyppeli hermostuneena hotellin käytävällä ja ihmetteli missä olin viipynyt. Kerrottuani että vihkijä ei ollut vielä saapunut, enkä saanut häneen yhteyttä, morsian sai hermoromahduksen. Oli aika tuliset paikat ja monta puhelua soiteltiin. Lopulta vihkijä ilmestyi paikalle, rauhoittelin morsianta parhaani mukaan ja häät saatiin vietettyä. Ikimuistoiset häät, niin vihkiparille kuin minulle häätonttuna! Onneksi sain käydä tapahtuneen läpi toimistolla ja myöhemmin kuulin, että hääpari oli tyytyväinen kaikesta huolimatta.

Ehkä antoisin kokemus puolestaan oli, kun sain ilahduttaa Levillä tonttuna pelkästään yhtä brittiperhettä kolmen päivän ajan. Perheen 7-vuotias poika oli varsinainen pohtija ja hän pommitti minua jouluaiheisilla kysymyksillä. Vanhemmat jo varoittelivat etukäteen, että kannattaa harkita vastaukset tarkkaan, sillä jatkokysymyksiä viriää varmasti. Poika uskoi joulusatuun, mutta pystyi myös loogiseen ajatteluun ja kyseenalaistamaan asioita. Viimeisenä oljenkortena minulla Tonttuna oli kuitenkin selitys joulun taiasta. Ihminenhän ei voi ymmärtää järjellä kaikkea jouluun liittyvää. Kuinka porot pystyvät lentämään? Kuinka vanha Joulupukki on? Mitä kaikkea tontut tekevät? Ja sitä rataa...

Perheen isällä oli joulun alla toimiva keino saada lapset käyttäytymään hyvin. "Joulupukki vaihtaa yhden lahjan perunaan, jos käyttäydyt huonosti." Kuka nyt haluasi perunoita lahjaksi? Lapset nauttivat erityisesti peuhata kanssani mökin pihalla olevassa lumikasassa. Laskea pulkalla ja leikkiä lumisotaa. Ihanan yksinkertaista ja aitoa! Kuljetin perhettä eri aktiviteetteihin ja elin mukana aamusta iltaan kaikessa. Mukavaa, mutta myös voimille ottavaa. Vanhemmat naureskelivat tiiviille ohjelmalle: "Tämän jälkeen tarvitaan toinen loma toipumiseen, aivan kuin Disney Landin vierailun jälkeen.

On tärkeää, että tontut viettävät myös omaa joulua. Vastasin tonttujoukon omasta 25 hengen jouluruokailusta. Tämä Muumimamman ja Joulumuorin yhdistelmä oli varsin kiitollinen tehtävä, sillä ulkotöissä vipeltävät tontut osaavat taatusti arvostaa valmista jouluateriaa. Tässä sekoittelen jälkiruokaa, luumurahkaa.

Hiihtämään ehdin - ja jaksoin harvemmin kuin edellisinä vuosina. Hiihto hiljaisessa ja valkoisessa, lumisen pehmeässä metsässä rentouttaa mieltä ja virkistää kehoa. Näillä lumilla olen sivakoinut noin 200 km.




Loppiaisen jälkeen olen saanut ylennyksen tontusta mestariksi. Lomamestariksi. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Ylläs yllätti lumoavalla lumisuudellaan

Nyt on aika vaihtaa maisemaa ja elämäntyyliä! Rovaniemeltä Ylläkselle hurauttaa autolla muutamassa tunnissa, mutta minulla jäi siinä samalla taakse koti, elämä kotikaupungissa sekä työttömyys yli viideksi kuukaudeksi. Minua on vastassa Ylläksen huolella hoidetut ladut, niin ja ne hommat tosiaan. Ensin suihkin joulutontun asussa brittiperheiden apuna mm. poro- ja koiravaljakkoajelulla, Lainion lumikylään tutustumassa sekä joulusadun kohokohtana Joulupukkia tapaamassa. Tammikuusta alkaen on aika ilahduttaa hotellien asukkaita lomamestarina. Ja kevät huipentuu Kilpisjärven hangilla opastamiini hiihtoretkiin. Minulle on helpotus, että ymmärsin tällä kertaa vuokrata Rovaniemen kotini. Vanha koirakin oppii näköjään uusia temppuja, vaikka välillä muuta pelkään. Matkan aikana Rovaniemen harmaa sää vaihtui moneen kertaan, kunnes Ylläs lumosi pastellinsävyisellä taivaalla, 15 cm:n lumikerroksella ja huolletuilla laduilla. Minun talveni alkoi tänään, ensimmäisestä hiihtoretkestä.
 

Ylläksen maisematie hurmasi lumisilla puilla ja punertavalla taivaalla. Parempaa vastaanottoa en osaa kuvitella.

Keksin keinon miten saan kassit (9 kpl!) purettua tehokkaasti. Palkkioksi työstä pääsin ensimmäistä kertaa tänä talvena hiihtämään. Kuulin, että lumi on tullut Ylläkselle vasta äskettäin, mutta nyt huollettuja latuja on saatu auki jo 33 km. Suurimmaksi osaksi ladut ovat jo ihan kelpo kunnossa tavallisen hiihtäjän näkökulmasta katsottuna.

Suolla latupohja kiilteli pelottavan jäisenä. Varsinkin alamäessä pidin kielen keskellä suuta ja toivoin pysyväni pystyssä.

Kiipesin vaativan Isomettän mäen ylös kaikessa rauhassa. Katselin samalla laskijoita ja tarkkailin ladun kuntoa. Hyvältä näytti, kunhan hillitsee vauhdin laskussa. Sydämessä läikähti, kun näin kynttiläkuuset! Olen kiitollinen siitä, että saan taas olla osana tätä maisemaa ja elämää.

Kellokkaan pihassa maisema oli kuin postikortista. Huurrepintainen kelopuu, pyöreä tunturi ja kauniin värinen taivas. Sinisyys. Juttelin yhden paikallisen ihmisen kanssa ja hän kertoi, ettei osaa ihastella maisemia täällä, kun ne ovat aina tässä olleet. Ymmärsin, että välillä on hyvä lähteä pois ja saada perspektiiviä.

Kuohuviiniä suksimisesta

Istun kuohuviinilasin äärellä. On aika juhlistaa 1000 km:n täyttymistä ladulla tälle talvelle. Halusin tehdä tästä juhlaretkestä vähän erikoisen. Olin kuullut juttuja Kesänkitunturin laelle kapuamisesta Pirunkurun kautta. Siinä on kuulemma jotakin, mutta en oikein tiennyt mitä. Sain kuulla, että jokainen itseään kunnioittava Ylläksen hiihtäjä kiipeää ainakin kerran Pirunkurua ylös.

Valitsin teräskanttiset tunturisukset alleni, koska niillä on helpompi laskea tunturia alas ja aioin myös hiihdellä Kesänkitunturin laella aikani. Valinta osui nappiin, sillä ylhäällä lumen pinta oli enimmäkseen jäistä ja välillä eteen osui lumiaallokkoa. Oli ilo laskea vakailla suksilla alas.

Katselin Pirunkurun kourumaista nousua jo Kesänkijärven jäällä hiihdellessäni. Näytti aika jyrkältä. En saanut selvää niin kaukaa, kantoivatko nousijat suksia vai kapusivatko sukset jalassa. Paikan päälle päästyäni katsoin parhaaksi nostaa sukset olalle ja asettaa jalkani entisiin jalan jälkiin. Näin pystyin etenemään nopeammin kuin tellusuksilla karvoineen nousevat tai tavallisilla latusuksilla haarakäyntiä tai poikittain nousevat. Kaikki joutuivat kantamaan suksia osan matkaa. Hiki valui nenän päästä. Aurinko porotti tuulen suojassa kurussa. Kaikkeen sitä ryhtyykin.

Pääsin huipulle hikeä valuvana, sydän jyskytti ja huohotin. Viileä tuuli helpotti oloa. Mahtavaa. Vilkaisin gps:ä kuinka paljon matkaa oli taittunut ja ensin luulin koneen menneen rikki. Sitten tajusin, että tietenkin noustessa matkaa eteenpäin taittuu vain vähän. Puin kaikki vaatteet päälleni ja hiihtelin hissukseen laella pitkään ennen kuin raskin lähteä pitkiin loiviin laskuihin. Viistoon vasemmalle ja oikealle pitkiä laskuja.

Istahdin Tahkokurun laavulle makkaran paistajien seuraan juomaan lämmintä mehua ja syömään ruisleipää. He kyselivät, minkä tunturin laelle aikoisin seuraavaksi. Kerroin nostavani seuraavaksi maljan ja pitäväni muutamia vapaapäiviä hiihdosta. Mielestäni on arvokkaampaa hiihtää itseään kuunnellen kuin kilometrejä laskien. Mutta kun nyt kuitenkin olen alkanut laskea kilometrejä, sortuen välillä ahnehtimiseenkin, olen ylpeä saavutuksestani.

Kevättalvi on paras vuodenaika

Aurinkoinen kevättalvi on nyt parhaimmillaan Ylläksellä. Tämä on mielestäni paras vuodenaika ja Lappi juuri se oikea paikka nauttia elämästä! Yöllä pakkanen kirii pariinkymmeneen asteeseen, päivällä aurinko lämmittää ilman ihanteellisesti viiden pakkasasteen paikkeille. Hanki kantaa aika hyvin missä vain, joten enää ei tarvitse välttämättä olla latujen vanki.

330 km:n huolletulta latuverkostolta löytyy kyllä hiljaisiakin osuuksia, kun vain lähtee vähän kauemmas. Sellaistakin tuli kokeiltua ja hiihdettyä puolivahingossa viisikymmentä kilometriä. Törmäsin vuosikymmenten jälkeen lapsuuden ystävään ja kuinka ollakaan selvisi, että hän on suksien huippuvoitelija. Annen laittamilla suksilla innostuin sitten hiihtämään Äkäslompolosta Villen kämpälle, Haavepaloon, Tammituvalle ja Karhunkodalle. Hiihto sujui hyvin, mutta palutuminen vei sen verran aikaa, että yritän jatkossa hillitä hiihtomatkojani. Toisaalta tonnin täyttyminen häämöttää... Minun "pelastukseni" ovat huonot ilmat, silloin maltan pitää tuiki tärkeitä lepopäiviä. Maata vain reporankana ja enintään lukea kirjaa, jos jaksan sitäkään.

Siskon poikien tapaaminen pitkästä aikaa oli todella mukavaa. Pojat pöristelivät innoissaan lasten moottorikelkalla, kävimme laskettelemassa ja hiihtämässä. Onneksi olin juuri ottanut rinteessä alkeistunteja, niin selvisin poikien kanssa laskemisesta. Pojat pitivät yötä päivää tarkkaa lukua siitä, kuinka paljon saivat viettää kanssani kahdenkeskistä aikaa. Kotiin lähdön koittaessa neljä vuotias Aaapo ilmoitti, että hän ei sitten aio lähteä kotiin, vaan jää luokseni. Suloista. Mutta arvatkaa oliko täti väsynyt vieraiden lähdettyä.

Lomamestarin työhön kuuluu monenlaista ohjelmaa, kuten hiihto-, lumikenkä- ja potkukelkkaretkiä. Aluksi minulle aiheutti päänvaivaa ja sydämen tykytystä monotansseihin osallistuminen. Ohjelmassa lukee, että lomamestari antaa tanssitauolla vinkkejä tanssimiseen. Kuinka minä siitä selviän, kun hädin tuskin osaan tanssia ravintolatansseja? Sitten keksin järjestää tietokilpailun ja sehän toimii vallan mainiosti.

Pikku hiljaa olen voittanut jännitykseni ja arkuuteni tanssimiseen. Sehän on hauskaa! Naureskelenkin tanssikavereilleni, että mitäs tykkäät työstäni. Saan tanssia ja hiihtää työajalla. Joku totesikin, että ei kai siitä sentään paljoa makseta. No ei sentään, ei kaikkia hyviä puolia voi mahduttaa yhteen työhön. Yksi työhön liittyvä mukava puoli on mahdollisuus mennä katsomaan bändejä. Olen käynyt fanittamassa etuvin tyttönä Juha Tapiota, Suvi Teräsniskaa ja Laura Närhiä.

Hiihtoloman riemua Ylläksellä

Eletään hiihtolomien aikaa. Äkäslompolon kylä uinahteli alkuvuoden hiljaiselossa, mutta nyt kaduilla ja laduilla kulkee ihmisiä jonossa. Tai ainakin hetkittäin muodostuu jonon poikasta. Lapland Hotellien lomamestarin ohjelma on sorvattu lapsiperheille sopivaksi. Ja kuinka lasten silmät loistavatkaan, kun he saavat ajaa oikeaa moottorikelkkaa, pientä sellaista. Eikä se haittaa pätkääkään, että siinä on ruohonleikkurin moottori. Ajoreitti rajoittuu lumivallin rajaamalle alueelle ja vaikka lapsi painaisi kaasun pohjaan, vauhti pysyy rauhallisena. Turvallisuus on tärkeä asia. Koko perhe saa vielä paistaa lättyjä omatoimisesti kodassa avotulella. "Moottorikelkkakoulu ja lättykestit" on suosittu ohjelmanumero.

Ensi viikolla saan mieluisia vieraita, kun sisko tulee kahden poikansa kanssa Ylläkselle lomailemaan. Kuulemma iltasadun sijaan pojat ovat viime aikoina halunneet katsoa netistä tulevaa majapaikkaamme. Kahdeksan vuotias Niilo on soittanut tädille jo monta kertaa asiasta ja pohtinut mm. nukkumisjärjestelyitä. Pojat aikovat nukkua vuorotellen minun ja äitinsä vieressä.

Aion viedä Niilon hiihtoretkelle Navettagallerian latukahvilaan ja tarjota hänelle siellä herkkuhetken. Rovaniemellä poika on kavereidensa lumoissa, mutta nyt ehkä onnistun järjestämään kahdenkeskistä laatuaikaa. Neljä vuotias pikkuveli osaa kyllä ottaa osansa, omalla hurmaavalla tavallaan. En tiedä kumpi osapuoli odottaa tapaamista enemmän, pojat vai täti. 

Tässä vielä kuva upeasta lumiveistoksesta Lapland Hotel Ylläskaltion pihassa. Taiteilija on syystäkin ylpeä luomuksestaan. Kissan takana näkyy puumuotit, joiden avulla tiivistetystä pakkaslumesta saadaan aihio lumiveistokselle. Valitettavasti vesisade ja lämmin ilma tuhosivat tämän taideteoksen. Mutta uutta pukkaa, jos vain tekijöitä löytyy.

Valon juhlaa Ylläksellä

Pääsin tänään käymään taivaassa. Ymmärtäisitte, jos olisitte hiihtäneet kanssani Ylläksellä Kukastunturin laelle. Kevättalven keli kukkeimmillaan, pari astetta pakkasta ja se kauan kaivattu aurinko paistoi! Lopultakin, ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella auringon säteet ulottuivat kasvoille asti.

Olin hurmoksessa - ja helpottunut siitä, että pitkä pimeä kausi on taittunut tai ainakin taittumassa. Minulle hiihtoretki oli samalla Valon juhla. Olihan siinä hommaa hiihtää latua ylös huipulle, mutta valon määrän lisääntyminen ja luonnon aina vain kaunistuminen ylös noustessa kiskoi minut mukanaan huipulle. Lumiset puut näyttivät sitä kauniimmilta mitä ylempänä olin. Kukastunturin laella tykkylumisten muumioiden ytimenä olevaa puuta ei näkynyt enää lainkaan lumen alta. Avarat maisemat näkyivät vaikka kuinka kauas.

Kuinka maailma voikaan olla kaunis! Tapailin herkistyneenä tilanteeseen sopivaa laulua, mutta muistin vain kolme sanaa: "Soi kunniaksi Luojan ..." Sitten huomasinkin hyräileväni Suvivirren sävelmää. Mietin, että tällainen huikea luonnon kauneuden kokemus muistuttaa uskonnollista hurmosta. Ainakin kokemus ravisuttaa henkisesti ja ravitsee sielua. Liikuntasuoritus jää ikään kuin toissijaiseksi seikaksi. Vaikka tietenkin mahtava luisto ja loistavassa kunnossa olevat ladut auttoivat asiaa. Tahtoisin niin suoda tämän kokemuksen muillekin. En sitten tiedä voiko tällaista kokemusta jakaa muuten kuin kokemalla sen itse. Tervetuloa Ylläkselle hiihtämään.

Voimistumista lumikenkäretkellä

Musertava väsymys on hellittänyt - ja milläs muulla konstilla kuin vanhalla kunnon levolla. Taisin innostua hiihdosta enemmän kuin lääkäri määrää, sillä tälle talvelle on kertynyt jo 450 km sivakointia! Nyt olen kuitenkin malttanut lepäillä kunnolla. Ei kai se lumi katoa mihinkään vielä moneen kuukauteen, kun Lapissa talvi kestää puoli vuotta.

Voimia on varmasti koetellut myös elämänmuutos. Päätös jäädä Ylläkselle useaksi kuukaudeksi ja tieto siitä, että olen erossa siskon pojista koko kevään. Välillä ikävä vihloo. Lapset ovat pieniä ja tätiään tarvitsevia niin lyhyen aikaa, että silloin kannattaa olla paikalla. Ja sisko on kertonut apuni olevan hänelle kovin arvokasta.

Uuteen kotiin asettuminen vaatii sopeutumista ja opettelua. Nyt asun vaatimattomasti varustetussa yksiössä vuorotyötä tekevän työkaverin kanssa. Samaan aikaan maksan vuokraa myös kauniista Rovaniemen kodistani. Ehkä vielä koittaa päivä, jolloin ymmärrän vuokrata kotiani eteenpäin ja saan jotakin säästöönkin.

Tänään opastin ensimmäisen lumikenkäretkeni Ylläksellä. Se oli aivan ihanaa - niin minun kuin kahden brittiasiakkaani mielestä. Kiristimme lumikengät jalkaan Yllästunturin juurella Y1:llä ja laskeuduimme sieltä  pehmeän lumiseen metsään kohti Varkaankurun laavua.

Opettelimme lukemaan luontoa kuin sanomalehteä. Lumen pyöristämät muodot ja lumiset puut ovat suunnattoman kauniita, mutta painava lumi myös vahingoittaa puita. Tunnistimme eläinten jälkiä ja juttelimme niiden talvisista selviytymiskeinoista. Kuten siitä, että riekko sukeltaa nukkumaan lumen sisään. Samalla kerroin omista kokemuksistani lumiluolassa nukkumisesta.

Laavulla lapintiainen hypähteli edestakaisin, iloissaan - tai ehkä kuitenkin nälissään. Lämmin mehu maistui. Sitten kiipesimme kohti Kellostapulin huippua seuraten puuston ja lumen muuttumista ylös noustessa. Myös taivaan valo muuttui hiljalleen, vaaleanpunainen kohta taivaasta voimistui ja kirkastui. Ylhäällä puut pienenivät ja peittyivät yhä tiiviimmin lumen sisään. Tunturin laella tykkylumi oli muovaillut taideteoksia, joiden ydintä ei voinut enää nähdä. Tuuli oli pieksänyt lumen kantavaksi. Maisemia emme päässeet kunnolla ihailemaan, sillä pilviharso peitti muut tunturit vaikka Kellostapulilla olikin selkeää.

Jos olikin kova työ noustessa, alas laskeutuminen oli sitäkin hauskempaa pehmeässä lumessa luiskahdellen. Kävelimme Kellokkaaseen saakka ja voi miten vesi herahti kielelle lämmintä poropaninia puraistessa!

Lomamestarin alkutunnelmia

Revontuliretki ilman revontulia, potkukelkkaretki pehmeässä lumessa ja hiihdon alkeita aloittelijalle. Siinä ensimmäisiä toteutuneita retkiä uudessa työssäni kahden hotellin yhteisenä lomamestarina.

Aluksi olin innoissani työsuhdepotkukelkasta! Potkuttelin kahden hotellin väliä edestakaisin, mutta sitten huomasin olevani hikinen potkutellessani lumisilla jalkakäytävillä. Niinpä kaivoin esille katusukseni. Toimivat paremmin näissä olosuhteissa.

Pukeudun lomamestarina siihen häätontun asuun, josta blogissa on kuva joulukuun puolella. Asusta on tullut paljon kiitosta. Sopii kuulema Äkäslompolon henkeen ja herättää kiinnostusta. Tosin pitkä hame päällä urheilu ei oikein onnistu, mutta voinhan pitää ainakin lappihenkistä tunikaa ja päähinettä. Ehkä nykyaikaiset tekniset vaatteet korostavat turhankin paljon suorittamista ja tehokkuutta, en tiedä. Jospa lomalta odotetaan jotakin muuta, kuten tunnelmointia. Mielikuvat ovat tärkeitä.

Näin alkuun olen paneutunut mainostaulujen ja -kansioiden väsäämiseen. Aamuisin päivystän hotelleilla saadakseni asiakkaita, mutta se on aika tehoton tapa tavata ihmisiä. Jatkossa aion mennä juttelemaan ihmisten kanssa aamupalan yhteydessä ja kertoa siinä lomamestarin tarjoamasta ohjelmasta. Kilpisjärven opastyössä on mukavaa, kun opastetut retket kuuluvat hotellihuoneen hintaan. Ylläksellä on toisin. Kaikki retket ovat maksullisia, mutta kohtuuhintaisia. Ja lomamestarin työhön kuuluu retkien markkinointi.

Japanilaisia on liikkeellä aika paljon. He ovat tulleet Lappiin nähdäkseen revontulia, mutta valitettavasti se revontulien sytytysnappi ei ole vielä löytynyt! Hotelli on viisaasti palkannut japanin- ja suomenkielen taitoisen työntekijän. Tulkkausapua tarvitaan, sillä aika harva japsi osaa englantia. Sain houkuteltua pari japanilaista mukaani tutustumaan Äkäslompolon kylään potkukelkoilla. Tarkoitus oli potkutella itse, mutta lähes yhdeksänkymppinen mies lysähti istumaan potkukelkan kyytiin. Eikä liikahtanut mihinkään. Aikuinen tytär potkutteli toki itse, ensimmäistä kertaa elämässään, erikoisesti mutkitellen. Niinpä minä sitten työnsin pappaa huonosti auratulla jalkakäytävällä hiki päässä. Onneksi tytär osasi englantia, niin pystyin kertomaan mm. Pyhän Laurin kappelista ja Äkäslompolon koulusta.

Revontuliretkellä Äkäslompolon jäällä vedin perässäni jalaksilla kulkevaa nuotioalustaa, jossa on hyvä tila polttopuille sekä makkaralle ja kuumalle mehulle. Tällä kertaa taivas oli pilvinen ja lunta sateli, joten oli keksittävä muuta. Onneksi jäällä käveli poroja. Ne kiinnostivat kovasti ja niistä osaankin nyt kertoilla juttuja, kun olen porotilalla joulukuisilla retkillä viisastunut.

Parantavaa lepoa

Lepäämisen taito on arvokas asia. Eikä suinkaan itsestään selvä. Viime aikoina olen opetellut uudestaan oman itsen kuuntelua, omien voimavarojen mukaan elämistä. Tunsin oloni rasittuneeksi tonttutoimien loppuessa. Töitä on riittänyt paremmin kuin aiempina vuosina. Pienoinen ristiriitatilanne nousi yhä uudestaan mieleen, karheuttaen pahan mielen pintaan. Väsymys painoi mieltä. Yleensä niin hyvin voiva kasvojen iho alkoi kukkia.

Siinä ei auttanut enää pelkkä "hiihtoterapia". Kokovartalohieronta, hyväksyvä kosketus koko keholle auttoi rentoutumaan. Sen jälkeen olenkin nukkunut paremmin, monien makoisten päiväunien kera. Lepo - mikä lääke!

Matkustin mielikuvissani miellyttäviin muistoihin. Kävelin mielessäni Fuerteventuran autioilla hiekkadyyneillä avojaloin auringon lämmittäessä paljasta ihoa. Siitä on monta vuotta, mutta tunnemuisto on ja pysyy. Palasin mielessäni siihen tunteeseen, kun kapusin Paraksen tai Haltin huipulle. Voittajan fiilis!

Kävin toki hiihtämässäkin, upeasti huolletuilla suksillani, mutta vain maltillisia lenkkejä. Ajatus karkasi välillä, mutta sitten kiinnitin huomioni luontoon, lumeen, hengitykseen, kehoon. Elämä on kadottamista ja löytämistä.

Tänään hiihdin Navettagallerian latukahvilaan. Siellä on ainutlaatuinen tunnelma. Itse leivottua ja käsintehtyä. Salaperäinen tunnelma nukkeineen ja tarinoineen maahisista ja metsänväestä. Katsottuani päivän leipomukset tokaisin: "Sorrun suklaakakkuun." Sitten korjasin: "Kuulostaapa negatiiviselta sortua johonkin. Sittenkin aion nauttia suklaakakkupalasta kahvin kanssa!" Maistui hyvältä. Vanha nojatuoli kirjahyllyn vieressä näytti niin houkuttelevalta. Olin ainoa asiakas. Uppouduin nojatuolin syliin, vedin lämpimän viltin korviin asti ja annoin Mari Boinen saamelaismusiikin viedä. Selailin ihastuksissani kirjahyllystä löytämääni lasten kuvakirjaa. Putosin ihanaan rentoutumisen ja mielihyvän kehrään.

Vielä jaksaa vai jaksaako?

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kuten joulu. Onhan tässä saanutkin viettää joulua kokonaisen kuukauden brittiperheiden kanssa. Kävin juuri hakemassa Kittilän lentoasemalta bussillisen uusia lomalaisia. Se on sitten viimeinen ryhmä ja myönnän olevani helpottunut. Väsymyksen poikasta on ilmassa ja jotenkin vaan joulun jälkeen tonttuilun hohto hiipuu hiljalleen. Silti tämä Uuden vuoden ryhmä tapaa Joulupukin niin kuin muutkin, onhan se yksi loman kohokohdista.

Hiipumisen tunteeseen vaikuttanee myös sää. Vesisade ei vaan kuulu suomalaiseen talveen. Ei varsinkaan lappilaiseen, missä hämärää valoa on vain muutamia tunteja päivässä. Onneksi lumi on pysynyt sentään maassa. Joulunpyhien ajan Ylläksellä ihailtiin lumisia puita, mutta nyt puut nököttävät paljaina. Jalkakäytävät, pihat ja tiet ovat märkiä ja jäisiä. Olen aiemmin ylistänyt Äkäslompolon mahdollisuutta potkukelkkailla ja hiihtää kaduilla, mutta nyt on jouduttu hiekoittamaan runsaalla kädellä.

Kaikki aktiviteetit perustuvat lumeen. Mtäs sitten tapahtuisikaan, jos moottorikelkkailua, poro- tai huskyajelua jouduttaisiin toteuttamaan mustalla maalla? Lumi on upea materiaali monella tapaa, mutta herkkä myös.

Eilen opetin maastohiihdon alkeita singaporelaisille. Sitkeimmät heistä jaksoivat hiihtää kaksi kilometriä kahden tunnin aikana. Näin se usein menee aloittelijoilla. Sain paistatella heidän ihailussaan, kun kerroin hiihtäneeni tänä talvena yli 300 km. "Olet vahva nainen." Joskus aiemmin pari brittiä hiihti seitsemän kilometriä alkeistunnilla. Kehuin heitä ja kerroin sen olevan ennätys. Nuori mies tokaisi: "Sanotko noin kaikille?"

Tulevan lomamestarin työni kunniaksi vein sukset perusteelliseen huoltoon ensimmäisen kerran eläissäni. Äkäslompolon Sportia hioo suksien pohjat koneellisesti ja pohjustaa sukset lämpökäsittelyssä. On jännittävää nähdä tulos. Onko se kuin saisi uudet sukset? Nyt vannon kautta kiven ja kannon, että suojelen näitä suksia naarmuilta. Ihan kihelmöi kehossa ajatus nautinnollisista hiihtolenkeistä. Edessä on pikkupakkasia ja liukkaita latuja.

Tontun joulutervehdys

Ylläksen luminen maisemareitti on kuin suoraan postikortista. Lumen pyöristämät muodot, lumella kuorrutetut kynttiläkuuset, vankat männyt ja lumesta notkuvat koivujen oksat saavat kulkijan huokaisemaan ihastuksesta. Joku kutsuisi sitä lapsuuden Joulumaisemaksi. Joku toinen Talven Ihmemaaksi. Tai Satumaaksi.

Ei ehkä tarvitse mainita erikseen, mutta sanon nyt kuitenkin, että tunnen  olevani oikeassa paikassa. Olen saanut ystäviltäni viestejä muun maan synkästä lumitilanteesta. Mukaellen vanhaa sanontaa: Joulu kaikilla, lumi yksillä (tai Ylläksellä ja muualla Lapissa). Lunta on sadellut mukavasti, noin puolisen metriä tähän mennessä.

Lähes kaikilla tontuilla nenä vuotaa ja köhinä kuuluu. Mutta älkää olko huolissanne, työt hoidetaan. Tulette saamaan lahjanne ajoissa entisten vuosien malliin.

Haluan toivottaa lukijoilleni mukavaa Joulua! Herkkuja, rauhaa, välittämistä, tuoksuja, lepoa ja tunnelmointia. Niistä Tontunkin joulu muodostuu. Iloitsen jokaisesta saamastani joulukortista ja onpa toimistolle ilmestynyt salaperäisesti joku pakettikin. Jännittävää! Saan avata ekan paketin jo aamulla, kun Tontulla sattuu synttärit aattopäivään. Sitten on aika vetää hiihtotunti japanilaisille ja aloittaa jouluaterian valmistelu koko tonttujoukolle yhdessä muiden kanssa.

Tonttu nähty hiippailemassa hangessa

Joulutonttuja kurkkii milloin mistäkin. Tässä yksi tonttu ilmestyy puun takaa. Sillä näyttää roikkuvan kuksa ja puulusikka vyöllä. Toivoo kai, että joku älyäisi tarjota kuumaa mehua tai riisipuuroa. Molemmat ovat tonttujen herkkua. Piparit kuulema alkavat jo pursuta korvista ulos...

Jokainen tonttu on erilainen. Tämä tässä, Tonttu vielä nimeltäänkin karkaa aina ladulle kun silmä välttää. Poloiselta taisi unohtua tällä kertaa sukset kotiin, mutta kävipähän hehkuttamassa ladun alkupäässä.













Latukahviloihin Tonttu astelee kuksa ojossa kuuman mehun toivossa. Kyllä kelpaa hiihdellä kahvilasta toiseen.

Tonttu sitoo pauloilla nutukkaat jalkaansa joka aamu. Brittivieraat kuuntelevat uteliaina tarinoita erikoisista karvakengistä. Ja miksi kärki on kippurassa? Vastaus liittyy Tontun lempiharrastukseen. Silloin vanhoina aikoina tontun nuoruudessa sukset pysyivät hyvin jalassa kippuran ansiosta.
Kuvat: Marja Isomäki

Hiihdon hurmaa ja poroajelua

Täällä Ylläksellä ollaan taas aivan onnessaan. Kaksisataa kilometriä hiihtoa takana tälle talvelle! Lentokeli, pakkasta neljä astetta. Ladut kimaltelevat. Hiihdin Äkäslompolosta Velhonkodan kautta Tunturijärvelle ja siitä Lämpöladun ja Isomettän laskun kautta takaisin Äkäslompoloon. Paljon ylämäkeä, mutta päivä alkoi jo hämärtää lähtiessä ja halusin jättää valaistun ladun loppuosuudelle. Ihan näin onnessani en ollut vähän aikaa sitten, kun keho tuntui olevan jumissa äkkinäisestä hiihtohulluudesta. Hieronta, venyttely ja lepo auttoivat. Tänään ladulla olin tunnistavinani, kuinka kunto on päässyt kohoamaan levossa (ja lihakset syödessä).

Lämpötila on vaihdellut rajusti viime päivinä, sillä eilen aamulla pakkasta oli kolmekymmentä astetta! Olimme juuri saaneet ensimmäiset brittiperheet vieraaksemme ja tällainen kylmyys vastassa! Jotkut lapset itkivät kylmyyttä, jotkut perheet jättivät ulko-ohjelman väliin. Suurin osa kuitenkin osallistui lainahaalareissaan ns. "taster-" eli maistiaispäivään. Siellä sai kokeilla moottorikelkka- ja huskyajelua, jotta sen jälkeen löytyisi ostohalukkuutta pidemmille retkille.

Onneksi sää lauhtui illaksi, kun vein bussilastillisen perheitä porotilalle. Pidän poro-ohjelmasta hyvin paljon, koska siitä huokuu aitous ja alkuperäisyys. Normaalisti meluisat britit osasivat käyttäytyä hiljaisesti ja rauhallisesti, kun heille selitettiin, että porot pelkäävät kovia ääniä ja nopeita liikkeitä. Tunnelma oli suorastaan harras. Poroajelu metsässä tehdään ilman lisävaloa. Britit istuvat pareittain reessä pimeässä parin kilometrin lenkin. Lapin miehet taluttavat koulutettuja vetoporoja. Saavat aika hyvää liikuntaa, siis miehet, kun tarpovat siinä lumessa. Silmä tottuu pian hämärään, lumi tuo valoisuutta ja jossakin kohtaa lenkkiä Ylläksen valoisat rinteet näkyvät.

Britit kuuntelivat kiinnostuneina saamelaisasuisen poronaisen kertomusta porojen elämästä. Kysymyksiäkin esitettiin, kuten" miten porovauva pääsee äitinsä mahasta ulos". Lopuksi britit ohjattiin poroaitaukseen, jossa he saivat syöttää jäkälää ahnaille poroille. "Brilliant!" ja muita ylistäviä kommentteja kelpasi kuunnella kotimatkalla. Kerroin omista iltasuunnitelmistani, avannosta ja saunasta. Avantotouhu naurattaa brittejä ja ehkä kiehtookin. Aika moni kysyi minulta seuraavana päivänä kuinka uintini sujui.