4. helmikuuta 2014

Valon juhlaa Ylläksellä

Pääsin tänään käymään taivaassa. Ymmärtäisitte, jos olisitte hiihtäneet kanssani Ylläksellä Kukastunturin laelle. Kevättalven keli kukkeimmillaan, pari astetta pakkasta ja se kauan kaivattu aurinko paistoi! Lopultakin, ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella auringon säteet ulottuivat kasvoille asti.

Olin hurmoksessa - ja helpottunut siitä, että pitkä pimeä kausi on taittunut tai ainakin taittumassa. Minulle hiihtoretki oli samalla Valon juhla. Olihan siinä hommaa hiihtää latua ylös huipulle, mutta valon määrän lisääntyminen ja luonnon aina vain kaunistuminen ylös noustessa kiskoi minut mukanaan huipulle. Lumiset puut näyttivät sitä kauniimmilta mitä ylempänä olin. Kukastunturin laella tykkylumisten muumioiden ytimenä olevaa puuta ei näkynyt enää lainkaan lumen alta. Avarat maisemat näkyivät vaikka kuinka kauas.

Kuinka maailma voikaan olla kaunis! Tapailin herkistyneenä tilanteeseen sopivaa laulua, mutta muistin vain kolme sanaa: "Soi kunniaksi Luojan ..." Sitten huomasinkin hyräileväni Suvivirren sävelmää. Mietin, että tällainen huikea luonnon kauneuden kokemus muistuttaa uskonnollista hurmosta. Ainakin kokemus ravisuttaa henkisesti ja ravitsee sielua. Liikuntasuoritus jää ikään kuin toissijaiseksi seikaksi. Vaikka tietenkin mahtava luisto ja loistavassa kunnossa olevat ladut auttoivat asiaa. Tahtoisin niin suoda tämän kokemuksen muillekin. En sitten tiedä voiko tällaista kokemusta jakaa muuten kuin kokemalla sen itse. Tervetuloa Ylläkselle hiihtämään.

15 kommenttia:

  1. Moi, Nyt osuit taas asian ytimeen! Tunturi-Lapissa on niin paljon mahdollisuuksia tällaisiin huimiin kokemuksiin - ja aivan ilmaiseksi! Tarvitaan vain muutama sivuaskel tai hiihtoluikaus pois teiden varsilta/pääreiteiltä ja jo olet osunut elämysten lähteille! Kokemusta on - suosittelen;).
    Varo ettei inflaatio iske;).
    Kevätaurinkoterveisin ja tervetuloa visiitille naapurikylään.
    >krisse

    VastaaPoista
  2. Hei Krisse! Vaikea sanoa siitä inflaatiosta, mutta tänään kyllä tuntui, että tästä yllättävästä ihanuudesta pää leijuu pilvissä. Herkkyydessä on puolensa, tässä tapauksessa se auttoi nauttimaan elämästä. Tietoisesti. Intensiivisesti. Läsnäolevasti.
    Olisi mukava tavata. Kiitos kutsusta, mutta esitän kutsun autollisille toisinpäin. Tervetuloa Äkäslompoloon kahville tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kts kutsusta. Nyt sl, dg 50.21 ja jatkot auki, toisella sesonkia pukkaa - katellaan, jos lompoloon joku pvä.

      Poista
  3. Tuttu tunne, Riitta. Sen hurman olen minäkin kahdesti kokenut, kun olen ponnistellut Kukas-tunturin laelle. Tuskinpa enää tänä keväänä jaksan, kun olen Äkäslompolossa. Siitä upeasta männystä minulla on ihan valokuvaajan ottama postikorttikuva, jota en ole raaskinut kenellekään lähettää. - Helena

    VastaaPoista
  4. Hei Helena! Se Kukaksen laen mänty on aivan upea tänäkin talvena. Paksu kuorrutus tykkylumesta saa puun näyttämään syötävän herkulliselta. En voi sille mitään, että näen lumiset muodot joskus jättiläisen kerma- tai marenkileivoksina. Ja vesi herahtaa kielelle :)

    VastaaPoista
  5. Moikka Riitta!
    Oikein mukavaa Ystävänpäivää !!! :)
    Olen kyllä käynyt kirjoituksiasi lukemassa ja olut hengessä mukana, mutta en ole saanut kirjoitettua...
    Täällä etelässä on satanut räntää, loskaa riittää ja sää on tosi harmaa, aurinkoa odotellaan. Hiihtokilometrejä puhdas nolla, taitaa tänä talvena aloitus siirtyä Saanan rinteille. No, pitää trenata muuten, jotta jaksaa kiivetä tai ainakin kova yritys jaksaa...
    Koskas sinä aloitat Kilpparilla tänä keväänä? Me tullaan huhtikuun alkupuolella, perinteisesti ensin maastoon ja sitten lopussa vähän lomailua...

    VastaaPoista
  6. Hei Sari!
    Kiitos uskollinen blogiystäväni! Ja hyvää ystävänpäivää sinulle myös :) Etelän harmaus ja lumettomuus kuulostaa pelottavalta, ahdistavalta ja masentavalta. Minun silmissäni jokainen noissa olosuhteissa elävä on sankari. Tunnen tehneeni oikeita valintoja elämässäni, kun saan nyt elää täällä lumen maailmassa ja voida hyvin. Se tuntuu suorastaan ihmeeltä. Kiitollinen olo.
    Siirryn Kilpisjärvelle 4.4. ja opastetut retket alkavat sunnuntaina 6.4. Siis tiedossa lyhyt kausi Kilpiksellä. Toivottavasti ehditään hotellilla istua yhdessä alas ja jutella! Mihin päin aiotte vaeltaa?

    VastaaPoista
  7. Hei Riitta,
    Kiitos siitä, että jaat noita ihania luontokokemuksia meille "sankareille" jotka täällä etelässä kärvistelemme. Minun on niin ikävä lunta, että vatsassa vääntää, mutta eipä taida lumi meitä ilahduttaa tänä talvena. Harmaata, harmaata, loskaa ja liukasta.
    Mutta onneksi minäkin pääsen huhtikuussa pariksi viikoksi "toiseen kotiimme" Pyhätunturille. Sen ajatuksen voimalla jaksan kuntouttaa polveani, jonka rikoin vuoden vaihteessa.
    Mutta iloitse sinä ja nauti minunkin puolestani ja välitä meille lukijoille ihania mielikuvia sieltä talven ihmemaasta!
    Voi hyvin!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Katariina! Ylläkselläkin ihmiset valittavat harmaata säätä. Pilvet roikkuvat alhaalla ja lunta sataa. On ollut tuulisia päiviä, mutta pakkasta vain pari astetta. Ei ehkä kuitenkaan hullumpaa, kun vertaa etelän harmauteen.
    Iloitsen etelän lomalaisten saapumisesta - lomamestarinkin elämä vilkastuu. Toivottavasti saat kuntoutettua polvesi, palkinto Pyhällä odottaa! Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  9. Tervehdys!
    Täällä satunnainen lukija, olen seurannut blogiasi taustalla jo jonkin aikaa. Mielenkiintoisia retkiä Sinulla.
    Itsekin vuosien varrella aika paljon aikaa Yliperän maastoissa viettäneenä seurasin kiinnostuneena Käsivarren suurtuntureiden kansallispuistokeskustelua, kannatin puistoa, petyin, kun ei tullut.
    Nyt tiedotusvälineissä kerrottu kunnanjohtajan suunnitelmista perustaa erämaahan hotelli. Oletko sinä seurannut näitä keskusteluja? Toivottavsti päättäjät vielä muuttavat mielipiteitä ja saamme kansallispuiston Suomen upeimmalle alueelle. Erämaahotelleja sen sijaan en kannata.

    VastaaPoista
  10. Hei!
    Seuraan kaikkia Kilpisjärven seutua koskevia uutisia. Haluan pysyä ajantasalla tapahtumista, mutta itse en ole osannut muodostaa vahvaa kantaa kansallispuistokysymyksestä. Toivon, että Norjalaisten kelkkailu kylän tuntumassa saadaan kuriin. Saavat toki kelkkailla, mutta turvallisella ja toiset huomioon ottavalla tavalla. Pidän hyvänä asiana paikallisten matkailuyrittäjien hallittua safaritoimintaa. Näin jokaisella on mahdollisuus halutessaan päästä vaikkapa Suomen korkeimmalle kohdalle Haltille turvallisesti ja kohtuuhintaisesti. Kelkkatoiminta lisää myös hiihtäjien turvallisuutta puhelimien saavuttamattomilla tunturialueilla.
    Erämaahotellista en tiedä. Onhan meillä Urtashotelli :) Oletko käynyt siellä?

    VastaaPoista
  11. Moikka!
    Samoihin aikoihin suunnilleen siis Kilpparille menemme. Meillä ei vielä ole ihan tarkkaa reittisuunnitelmaa, jos nyt ihan tarkkaa koskaan laatia edes voi. Olemme seurailleet säätiedotuksia eli lähinnä sitä, että olisiko siellä jossain vaiheessa suojaa ja tulisi hankikantoa, mutta toistaiseksi on tainnut olla pelkkää pakkasta, saas nähdä...
    Koko Suomessa on tainnut viime aikoina olla sama harmaa sää? Täällä satanut räntää tai vesitihkua lähes päivittäin. Saisi aurinko jo tulla. Ihanan lämmintä ulkona on ollut, siis mukava kävellä töihin tai lenkkeillä. Onhan tää aika erikoinen talvi ollut, mutta en valita lumen vähyyttä, sitähän olen muutamat viime talvet toivonut :)
    Mua nauratti se sun sankariksi kutsuminen, eiköhän pohjoisessa asuvat ole niitä sankareita, kylmää ja kaamosta riittää. Kyllä täällä etelässä siinä suhteessa on aika helppoa, heh..

    VastaaPoista
  12. Eikös avotunturissa tuuli piiskaa hangen kantavaksi? Tietysti kylän lähellä koivikossa tarvitaan suojasäätä ennen kuin voidaan kiitää hangella.
    Mulla tässä on ollut helppoa omasta mielestäni. Lumi on valaissut kaamoksen keskellä ja olen saanut hiihtää kyllikseni. (Tai enhän minä koskaan hiihdä kyllikseni, kun keho väsyy ja on levättävä. Mieli vetää ladulle silloinkin.) Nyt koko ajan lisääntyvä valo herättelee ihmisen kevääseen ja uuteen eloon. Ehkä olemme kaikki sankareita, joka ikinen, kun oikein katsotaan :)

    VastaaPoista
  13. Moikka!
    Eilen se näkyi, aurinko nimittäin! Linnut laulavat, ulkona lämmintä, nurmikot jo näkyvissä, taitaa olla kevättä ilmassa!
    Juu, kyllähän se tuuli aika kattavasti taitaa hanget kantaviksi piiskata, mutta joinakin vuosina on paikoitellen upottanut ja meillä tarkoitus mennä kelkkaurien ulkopuolelle, joten haluaisi vain varmistaa, jottei upottaisi. Ei oo kiva kilsa tolkulla upottavassa hangessa taivaltaa, voisi olla vitsit vähissä...
    Tänä vuonna vihdoinkin näen ne vanhat diakuvat Kilpisjärven alueelta, monena vuonna ei ole päivä osunut kohdalle, mutta nyt näyttää viikko-ohjelman mukaan olevan ohjelmassa perjantaina :) Oletko sinä kuvia esittämässä?

    VastaaPoista
  14. Moi Sari!
    Nythän Kilpikselläkin sää on plussan puolella...
    Kyllä vain, olen näyttämässä kuvia perjantaisin. Joka kevät ohjelmaan tulee jotakin uutta vanhojen diakuvien lisäksi.
    Tänä aamuna Ylläksellä satoi silkkaa vettä! Ajattelin siinä apeana kävellessäni, että tämmöinen talviko siellä etelässä on ollut. Nyt kuitenkin aurinko paistaa ja lämmintä on +5 astetta. Onneksi ennusteen mukaan pikkupakkaset palaavat pian ja sitten on loistava ulkoilukeli hangilla.

    VastaaPoista