3. helmikuuta 2023

Vihdoinkin!

Kaamosaika Tromsassa on tuntunut pitkältä ja myönnän kyllä, raskaaltakin. Viimeksi tunsin auringon kasvoillani marraskuussa ja nyt sitten helmikuun alussa. Ensimmäiset kunnolliset auringonsäteet maistuivat ainutlaatuiselta kuin mehukkaimmat pohjoisen korpihillat! Siinä virisi monenlaisia mietteitä valon tärkeydestä ... kuinka valo ylläpitää elämää, kuinka valon kautta voi havainnoida ympäristöä, kuinka valon avulla syntyy erilaisia tunnelmia luonnossa tai ihmisen järjestämissä näytöksissä. Mietiskelin myös luonnonvalon häikäisevää vaikutusta mielialaan. 

Läksin siis vapaapäivänä hiihtelemään hiljalleen uusilla tunturisuksillani Norjassa Kvalöyan saarella rinnettä ylös. Maitomaisessa usvassa näin aluksi vain lähimmät tunturikoivut ja samettisen hangen pinnan. Seurailin jonkun toisen vanhoja jälkiä, jotta osaisin kulkea. Päässäni pyörittelin: "Eihän se haittaa vaikka maisemat eivät näykään. Hiihtelen tässä hetken ja palaan kotiin, kun sille tuntuu." Onneksi jatkoin kuitenkin sitkeästi. Pilvet liikahtelivat niin, että osa maisemasta hahmottui yhtenä hetkenä sieltä, toisena hetkenä täältä. Sitten huomasin olevani pilvien yläpuolella. 

Miten Luonnon valomestari olikaan järjestänyt niin, että noustessani ylös Skjegghaugenille auringon säteet kietoivat minut onnen tunteeseen. Vihdoinkin! Aurinko, kuinka olenkaan kaivannut sinua! Pakkaspoika yritti puraista sormenpäitä, mutta suojasin ne repusta kaivamillani varakäsineillä. Nyt lämmintä päälle, niin että voin tarttua hetkeen kaikilla aisteillani! Kohotin kuuman mehun kohti aurinkoa tervehdykseksi ja kiitokseksi. Mietin, että taivas alkaa suoraan olkapäideni yläpuolelta. 
Hangen pinnan nukkaisuus, puiden huurre, alapuolella liikkuvat pilvet sekä matalalta paistava aurinko - puhdasta kauneutta. 
Sitten hieraisin silmiäni. Heijastuuko alapuolellani olevaan pilvimassaan sateenkaaren väreissä renkaita? Ja mitä sen keskellä on, kuin ihmisen varjo? Heiluteltuani käsiäni ymmärsin, että se on oma varjokuvani. Siinä tuli mieleen hengelliset aiheet ja taiteilijoiden maalausten alkuperät. Ja se kuinka meissä jokaisessa on pyhää - ja kuinka onnekas olin, kun sain siitä näin muistutuksen. 
Muistin, että blogini nimi on "Tunturin kosketus - hienoja luontokokemuksia ja henkistä kasvua". Sopii tähän retkeen erityisen hyvin. Piti ihan tarkistaa netistä talvinen haloilmiö, siitä kai tässä on kysymys. "Halot syntyvät, kun Auringon tai Kuun valo taittuu tai heijastuu ilmassa leijuvista jääkiteistä."  Yksi työkaverini kertoi, että hän on nähnyt vastaavan haloilmiön omalla varjolla vain kerran,  Alaskassa hiihtäessään. Silloinkin aurinko oli paistanut matalalta alapuolella olevaan pilvimassaan ja kollegani oli seissyt vuoren huipulla. 
Huurretta muodostui kaikkiin pintoihin - hankeen, tunturikoivun oksiin ja pitkiin hiuksiinikin. Mietin mitä hiukset mahtavat pitää moisesta käsittelystä. Kotona ne kiittivät kihartumalla kauniisti. 
Tänään oli helppo tuntea kiitollisuutta!