Helsingin herkkuja orkideanäyttelyssä, Talvipuutarhassa ja Sipoonkorvessa

Helsingin vierailustani muodostui luontopainotteinen, kuinka ollakaan. Siksiköhän minulla on niin onnellinen olo viikon reissusta, toinen syy tyytyväisyyteen löytynee ystävien tapaamisesta. Tapaan pitkäaikaisia ystäviäni liian harvoin, vain muutamia kertoja vuodessa. Tapaamiset ovatkin sitten henkistä ilotulitusta.

Tulin juuri orkideanäyttelystä harmaan ja sateisen Helsingin keskustasta. Kuinka voi olla jotakin niin kaunista? Niin paljon värejä, muotoja, elämänhalua ja raikkautta! Hyviä tuoksuja. Kaikki se jäi minuun, ainakin vähäksi aikaa. Ihana kokemus, jota haluan vaalia. Helsinki on mahdollisuuksien kaupunki, jossa on tehtävä valintoja löytääkseen itselle sopivia asioita ja suojattava itseään taas toisilta asioilta.

Yhtenä päivänä minulla oli tapaaminen Itäkeskuksessa. Siellä koin oloni  turvattomaksi tai ainakin varuillaan olevaksi monenlaisen kulkijan keskellä, vaikka minkäänlaista vaaratilannetta ei ollutkaan. Monet ihmiset ovat ihmetelleet kuinka uskallan retkeillä yksin. Eikö pelota? Ei minua luonnon keskellä pelota, mutta sen sijaan Helsingissä joissakin paikoissa jännittää.

Asun Rovaniemellä kerrostalossa. Kaupungin työntekijät hoitavat olohuoneen ikkunan alta avautuvaa puistoa kukkapenkkeineen ja huoltomiehet hoitavat pihaa. Yhtenä aamuna heräsin kotona lehtipuhaltimien pörinään ja olin jo ärsyyntymäisilläni melusta. Sitten oivalsin kuinka huolettomasti kaikki hoitui minun kannaltani. Tällä reissulla Helsingissä laitoin yöpaikkani kauniin puutarhan talvikuntoon. Leikkasin pensaita, haravoin, säkitin nuutuneita kukkavarsia ja puista irronneita lehtiä. Ei minun tarvinnut tehdä näitä hommia, mutta halusin. Siinä näkee kättensä jäljen ja saa luoda kauneutta ympärilleen. Siinä sivussa vielä yksi vanhus tuli syvästi onnelliseksi. Sain nähdä kuinka vanhuus pakottaa luopumaan paljosta voimien vähetessä ja kuinka arvostettua apu voi silloin olla.

Vierailin yhdessä Helsingin ilmaisista helmistä, Talvipuutarhassa Töölönlahden päässä. Erityisesti lokakuun harmaudessa on helpotus pujahtaa ylellisen kasvihuoneen vihreyteen, asettua johonkin istumaan eksoottisten kasvien keskelle. Syödä eväitä ja katsella. Kyselin kuinka lasikaapissa kasvavilla lihansyöjäkasveilla riittää ravintoa. Pitääkö hyönteisiä kasvattaa tai pyydystää erikseen? Meillähän olisi niitä Lapissa yli oman tarpeen räkkäaikaan! Luonto kuulema hoitaa asian heilläkin. Nyt kasvit olivat lepotilassa, kesällä raatomainen haju houkuttelee hyönteisiä.

Sipoonkorven kansallispuisto on perustettu vasta muutama vuosi sitten, 2011. Teimme ystäväni Marjan kanssa sinne päiväretken Fiskträsk-järven ympäri. Merkittyjä polkuja on niukasti, on suunnistettava kartan avulla omatoimisesti. Helppoahan minulla oli, kun kävelin oppaan perässä. Retki oli vain pieni pintaraapaisu Sipoonkorvesta, joten en tässä vaiheessa osaa kummempia kirjoitella. Kohokohta oli, kun löysimme jäätyneitä suppilovahveroita, ensin muutamia ja lopulta sammaleiselta kalliorinteeltä vaikka kuinka paljon. No, Karhusilta oli taas onnensa kukkuloilla! Nyt minulla on pussillinen kuivattuja suppiksia talven iloksi.