Käyrästunturilla Rovaniemellä tunnelmoimassa

Ystäväni pyysivät minua mukaansa retkelle Käyrästunturille. "Minne? Mikä se on?" Rovaniemen ainoa tunturi kuulema, enkä tiennyt. Korkeutta 347 m, hmmm. Sinne siis, kun noin 60 kilometrin automatkakin oli tarjolla.

 Jätimme auton puomin luokse alas ja patikoimme pirteässä 10 asteen pakkassäässä maastotietä 4,5 km tunturin laelle. Ensin näkyi radiomasto ja sen huoltorakennus, vasta lähempänä paljastui pikkuruinen päivätupa. Itse laki on helppokulkuista kalliokangasta.

Mökki on todella pieni, mutta toimiva ja viihtyisä. Kamiinan lämpö levisi nopeasti mökin perällekin.

 Lämmin kiitos Petronellalle ja Jarille marraskuisesta piristyksestä!

Patikointia Rovaniemen lähistöllä, Pohtimolammilta Mäntyvaaraan

Päästäkseni lähtöpaikalle hyppäsin Rovaniemeltä Pelloon menevään bussiin. Jäin pois Pellontiellä, Sinetästä Pellontietä noin 7,3 km. Vasemmalle kääntyvä tie kohdalla on Sinettäharjuntie ja sieltä löytyy reittiopasteet kohti Mäntyvaaraa. Matkalla pääsee tulistelemaan vaikka kolmella laavulla, Kulkkusenvaaralla, Pissinperällä sekä Mellavaaran laavulla. Nuo nimet nostavat hymyn huulille.

Suurimman osan matkasta sain patikoida helpossa maastossa mäntykankaalla. Käännöksissä saa olla tarkkana varsinkin etelään päin kulkiessa, ettei käy niin kuin minulle. Lampsin suoraan leveää polkua, kun olisikin pitänyt kääntyä oikealle kaidalle polulle. Harhauduin - ja palasin kahdesti.

Kulkkusenvaaran laavu sijaitsee kauniilla paikalla Sinettäjärven rannalla. Kannattaa ehdottomasti poiketa, vaikka laavulla vierailu hieman pidentääkin matkaa.

Uusia pitkospuita on rakennettu runsaasti. Sahanpurut olivat vielä todisteena työmiesten ahkeroinnista.

Lirisevää vettä ja mehevää sammalta polun varrella.

Laajojen soiden ylitse pääsi kuivin jaloin vasta uusittuja pitkospuita pitkin. Pistin pitkäkseni levikkeellä.

Ruskan värit ja auringonpaiste antoivat energiaa kulkijalle.

Loppumatkasta kulkija pääsee ihmettelemään haljennutta kiveä.

Oranssipäisillä kepeillä merkitty reitti päättyy Mäntyvaaraan kuntovihkojen kohdalle. Jatkoin siitä kävelyä vielä kotiin, jolloin päivän patikointimatkaksi tuli noin 30 km. Upea päivä takana. Ei kiirettä minnekään, makkaranpaistoa kahdesti, läsnäoloa luonnossa. Pääsin kokeilemaan rajojani, 30 km on pitkä matka.

Ounasvaaran luontopolulla Rovaniemellä

Lähiretkeilyyni on löytynyt uutta kipinää. Tällä kertaa retkeilin ystäväni Marjatan kanssa Ounasvaaran kupeilla mutkittelevalla luontopolulla. Jälleen patikkareissu kotiovelta alkaen, vaikka aika pitkä matka tulikin. Marjatta asuu kätevästi Ounasvaaran juurella ja hän tarjosi retken jälkeen aurinkoisen kolmen ruokalajin lounaan asiaankuuluvine juomineen. Sydämellinen kiitos. Sillä jaksoin kävellä vielä kotiinkin, ja kevyesti.

Niinpä metsään pakkasimme mukaan ainoastaan lämmintä juotavaa ja omenat. Luontopolun lähtöpaikalla on pieni puukatos. Sen jälkeen seurataan käpymerkkejä tolpissa, joko vajaan tai runsaan neljän kilometrin rengasreittiä, oman valinnan mukaan. Suurimmaksi osaksi polku on helppokulkuista, mutta välillä varoimme liukastumista jäisillä kallioilla ja kivikossa. Osittain samaa reittiä on ohjeistettu toinenkin reitti, talvikävelyreitti.

Pian köpsöttelimme pitkospuita pitkin paikkaan, jota Marjatta kutsuu Peikkometsäksi.
Kaatuneita puita sikin sokin juuret peikkomaisesti törröttäen. Opastaulun mukaan Mauri-myrsky on tehnyt alueella tuhojaan 22.9.1982. Enpä olisi halunnut olla silloin paikalla.

Tämänkin luontopolun varrella on kaksi lähdettä, niin kuin Korkalovaarassa. Ensimmäisestä lähteestä ei tee mieli juoda. Niin paljon luonnon roskaa, neulasia ym. veden pinnalla kelluu. Lähteen lähellä kasvaa mehevä sammalikko, josta olin innoissani. Mielestäni rahkasammalesta olisi voinut olla infotaulu. Tietoa siitä, kuinka rahkasammal imee itseensä paljon vettä ja kuinka sitä voi
antiseptisten ominaisuuksiensa ansiosta hyödyntää retkeilyssä. Siis
haavan puhdistamisessa, nyrjähtäneen nilkan viilentämisessä, vessapaperin tilalla jne. Helsingin orkideanäyttelyssä joidenkin kukkien juurelle oli aseteltu rahkasammalta somisteeksi ja hyvältä näytti.

Toinen lähde on pieni, mutta puhdasvetinen. Olin moittinut matkan varrella opastaulujen tylsää ilmettä, liian pientä tekstiä ja liioiteltua asiatietoon uppoutumista. Tämän opastaulun tekstistä kuitenkin innostuin.

Ihmeellisiä vesiä ovat Lapin kaltiot, pienet kuohuvat hetteet ja lähteet tunturien ja tievojen juurilla. Niissä on kirkas ja hohtava saivovesi, joka iänkaiken, kuin aina uudesti syntyneenä, iloisesti pulpahtelee maanalaisista pimennoista ylös kirkkaaseen päivään...
Saivovesi imee itseensä maan salaisia voimia, niin että kaltioiden saivovesi on kaikkia muita maan vesiä merkillisempää ja voimallisempaa.
Samuli Paulaharju 1922


Laavun näkeminen oli pieni pettymys. Vaatimaton tulistelupaikka oli roskainen ja sottainen. Laavulle oli jätetty mm. tyhjiä oluttölkkejä. Otin käyttöön itsekasvatusohjelmani, jossa tilanteen voivottelun lisäksi teen jonkin pienen konkreettisen teon asian korjaamiseksi. Pakkasin tyhjät tölkit reppuuni. Onneksi emme aikoneetkaan tulistella täällä. Pääsin taas aiheeseen helposti saavutettavista kohteista...

Reitin kaunein näköala avautuu kalliolta, josta voi ihailla avaraa maisemaa kahdelle joelle, Ounas- ja Kemijoelle. Tärkeitä jokia silloin kun puhutaan Rovaniemen ympäristöstä. Tällaista siis Oukulla, niin kuin Ounasvaara täällä lyhennetään.
 



Kuvat: Marjatta Byckling

Kuvia Korkalovaaran luontopolulta

Vanhat, ajan patinoimat kyltit ovat tunnelmallisia, pala historiaa. Ainoana huonona puolena ne maastoutuvat vähän turhankin huomaamattomiksi metsän syliin. 







Hellyyttävä kylttipari. Luontopolkua voi kävellä kumpaan suuntaan vain. Edestakaisin on mentävä.

"Joskus veden purkautuminen on niin voimakasta, että lähteestä alkaa puro tai noro, kuten tässä lähteessä on. Lähde muodostuu sellaiseen paikkaan, jossa pohjavesi purkautuu avoimesti maanpintaan." 
Teksti opastetaulusta.




  




Hiekkapohjainen lähde on kuin suoraan sadusta. Siitä kelpaa ottaa juomavettä.








Pitkospuulenkin risteyskohdasta löytyy puupenkki, opastetaulu ketusta ja kartta sijainnista.




  Ylitetäänkö siltaa pitkin puro vai noro?
"Puro on kapea ja mutkitteleva virtaavan veden uoma, jossa kalan liikkuminen on mahdollista. Noro on puroa kapeampi vedenjuoksu-uoma, jossa viratus on vähäistä. Noroissa vedenjuoksu-uoma voi olla paikoin katkonainen ja näkymätön, jolloin vesi virtaa salapurona maan sisällä. Tällaisissa salapuroissa veden lorina kuuluu, mutta veden virtausta ei näy."





Jäätymisen luomaa taidetta siinä purossa tai norossa.








Tulistelupaikalla on kaksi laavua vastakkain.







Retken kohokohta. Tuli räiskyy nuotiossa ja nokipannukahvi tuoksuu.








 Pakkasukko huurrutti puut ja varvut hopeisiksi - vai valkoisiksi?

Kotimatkalla kiipesimme Lapinrinteen mäen päälle katsomaan avointa maisemaa.




Kuvat: Petronella Kauhanen

Korkalovaaran luontopolulla Rovaniemellä

Tänään aurinko paistoi pitkästä aikaa. Päätin, että monen päivän vätystely eli vädersjuk-olo saa nyt luvan olla ohi. Onneksi vielä ystäväni Petronella ehdotti yhteistä ulkoilua. Niinpä pakkasimme reppuun vähän evästä ja läksimme tallustelemaan suoraan kotiovelta lähiretkelle Korkalovaaran luontopolulle. Petronella ei ollut siellä koskaan käynyt, joten minä sain kunnian neuvoa reitin. Ja kun minä saan opastaa kotini lähellä, silloin seikkaillaan pieniä metsäpolkuja pitkin aina kuin mahdollista. Pienet polut ovat niin suloisia, kaikkine mutkineen, kivineen ja juurineen.

Ilma oli muutaman asteen pakkasen puolella, kirpeä ja raikas. Maassa oli paikoitellen ohut kerros jalan alla kuuluvasti narskuvaa lunta, paikoitellen oli kuljettava kieli keskellä suuta jäisyyden takia. Varsinkin liukkailla pitkospuilla! Varsinainen luontopolku on vain muutaman kilometrin mittainen, mutta kotoa käsin kaikkine mutkineen matkaa kertyi kymmenisen kilometriä. En tiedä matkaa tarkkaan, seuraavalla kerralla otan mukaani gps:n, ihan uteliaisuudesta.

Korkalovaarassa on ylhäällä Karinrakassa valoisaa mäntymetsää, mutta alhaalla pohjoisrinteessä luontopolulla kuusivaltaista metsää. Valitettavasti sinne pohjoisrinteeseen aurinko ei paista, muutoin reitti on viehättävä. Mielestäni huippukohta on kaunis hiekkapohjainen lähde, joka pulppuaa monesta kohtaa. Veden pinta on kuitenkin tyyni. Hihkaisin Petronellalle: "Tule katsomaan tänne lähemmäs, täällä on vaikka kuinka monta pulputinta." Joskus olen ajatellut, että lähteestä olisi mukava viedä kotiin tuliaisia. Vähän matkan päässä on toinenkin lähde, mutta siinä ei erotu pulputusta.

Ja kun luontopolulla ollaan, matkan varrella on opastetauluja alueen luonnosta, eläimistä ja kasvistosta. Oli viehättävää lukea lähteistä ja mukavan kuuloisista termeistä puro ja noro. Sen sijaan vaikkapa marjoista ja ketusta en jaksa enää innostua lukemaan.

Luontopolun varrella olevassa laavussa on tavallaan kaksi laavua vastakkain, joiden väliin sytytetään nuotio. Muuten hyvä, mutta oleskelupaikka jää aika pimeäksi, vaikka aurinko yritti heittää säteitään suon laidalta. Pilkoimme syttyjä puukon avulla, kirvestä ei liiteristä löytynyt - ja niin Petronella sai pian tulet roihuamaan. Hän oli kantanut mukanaan nokipannun ja kahvinporoja! Kuumaa vahvaa kahvia, lämmintä mustikkakeittoa ja paistettua makkaraa, ai jai. Sitten tulikin kiire kotiin, sillä olin luvannut hakea siskon pojan päiväkodista. Johdattelin nyt eri reittiä, puuskutimme Lapinrinnettä ylös ja ihailimme ylhäältä avautuvaa maisemaa.

Sain ajatuksen, että voisihan sitä kirjoittaa lähiretkeilystäkin, Rovaniemen ympäristöstä. Virallisilla sivuilla on aika niukasti tietoa näistä retkikohteista. Voi kuinka monta paikkaa minulla onkaan käymättä, ihan kotinurkilla!