28. tammikuuta 2014

Oman mukavuusalueen ulkopuolelle sukelluksia

Kolmenkymmenen asteen pakkasten hellitettyä Ylläksen ilma on tuntunut lähes tulkoon rantakeliltä. Kyllä vain - kävin uimassa. Avannossa, saunasta käsin. Tosin oli aika pikaisia pulahduksia, mutta sitten jäin ihmettelemään ulos yhdeksän pakkasasteen "lämpimyyttä". Ulkomaiset turistit eivät oikein tajua pakkasen eroa, jos sitä on muutama aste tai kolmekymmentä astetta. Ihmettelevät vain, miksi se suomalaisia niin kiinnostaa.

Äkäslompolon koululaisilla pakkasraja ulkoiluun on -20 astetta, kun etelässä se on -15 astetta. Kuiva Lapin ilma on miellyttävämpää. Kävin yhtenä päivänä 65 oppilaan koulun pihalla matkailijoiden kanssa ja oli kiva katsella nutukkaat jalassa leikkiviä oppilaita. Kunnon varusteet, kaikilla pipot tai karvahatut ja rukkaset käytössä. Tietysti.

Tänään on juhlapäivä. 500 km hiihtoa ylittyi tälle talvelle! Juuri sopivasti kämppiksen kanssa leivottu hillatuorejuustokakku on hyytymässä. Kirjoitan tätä vesi kielellä. Juhlahiihtolenkin tauolla yllätyin, kun lapintiainen laskeutui päälaelle. Olin juuri pysähtynyt ja säikähdin, kun lintu lensi suoraan kohti. Ensin väistin hätäännyksissäni, mutta sitten annoin tiaisen laskeutua pipon laelle. Lintukruunu!

Nyt uskon, että myös britti voi hallita maastohiihdon. Ja hyvin. Lomamestarin "rauhalliselle koko päivän hiihtoretkelle" ilmoittautui lihaksikas mies. Hän kertoi kuuluvansa Lontoon maastohiihtoklubiin ja hiihtävänsä säännöllisesti rullasuksilla puistossa. Lisäksi porukka tekee yhteisiä hiihtomatkoja Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Tällä kertaa hän matkusti yksin. Sätkin menemään neljä tuntia minkä kintuista irti sain, jotta en olisi ollut pahasti hidasteena. Uusi lumi jäätyi vähän suksen pohjaan, suksi nuljusi ladulla ja vatsassa poltteli. Ajattelin, että jos tästä vain jotenkin selviän... Loppujen lopuksi kovan päivän jälkeen kehossa tuntui euforisen hyvältä. Olin ylittänyt oman mukavuusalueeni  - ja todellakin pistänyt parastani.

Nyt toivon, että minulla olisi kuva seuraavaan tarinaan. Se kertoisi enemmän kuin tuhat sanaa. Yritän nyt kuitenkin. Olimme jälleen lumikenkäretkellä Kellostapulin laelle. Oli pilvistä tai sumuista, eipä siis toivoa maisemien näkemisestä. Mutta sitten aivan huipulle päästyämme kiljuimme riemusta. Pallaksen suuntaan tunturiketju näkyi auringon paisteessa kuin kohdevalaistuna vaikka muualla kaikki oli pilven peitossa! Uskomaton näky! Mystistä, salaperäistä, lumoavaa!

Työkaverini Sanna sai houkuteltua minut Ylläksen huipulle laskettelusukset jalassa. Maisemia katsomaan, vaikka niitä tällä kertaa ei näkynytkään. Teki hyvää voittaa pelkoni ja harmistukseni siitä, että en osaa lasketella. Jälleen virkistävä kokemus oman mukavuusalueen ulkopuolella käväisemisestä.

2 kommenttia: