On mukavaa tehdä eräoppaan töitä, kun on kokemusta takana ja toisaalta intoa kohdata asiakkaat tuoreesti. Siitä tulee usein varsin mehukas yhdistelmä. Lähes kaikki asiakkaat ovat ulkomaalaisia, joten teen töitä enimmäkseen englanniksi. Ranskan kielen taitoa tarvitaan entistä useammin, mutta valitettavasti osaan vain alkeita, toistaiseksi. Toki safariyrityksellä on erikseen liuta ranskankielisiä oppaita.
Yksi haasteellisimmista retkistä vetää on revontuliretki Äkäslompolon jäälle, koska minulla ei ole vielä kertaakaan osunut revontulia juuri siihen aikaan! Kutsunkin ohjelmaa mielessäni revontuliretkeksi ilman revontulia. Olen alkanut kehitellä ohjelmaa tilanteen mukaan niin, että asiakkaat kokisivat saavansa hyvän retken vaikkei revontulia näkyisikään. Kerran osui talven liukkaimmat kelit ja silloin hoksasin houkutella asiakkaat potkukelkkailemaan. Kuinka hauskaa olikaan viilettää jäisellä jalkakäytävällä kevyesti potkien. Kerroin, että näin hyvät olosuhteet ovat vain muutaman kerran vuodessa. Seuraavana päivänä hiekoituksen vuoksi homma ei olisikaan enää onnistunut. Minulle itselle muistui mieleen jotkut lapsuuden potkukelkkaretket, kun luisto oli kohdillaan ja mahanpohjassa tuntui kihelmöivä jännitys. Retken hintaan kuuluva makkaranpaisto ei saanut sillä kertaa suosiota, sillä osa asiakkaista oli kasvissyöjiä ja loput eivät muuten vain halunneet paistaa makkaraa.
Usein revontuliretkellä ilman revontulia vien asiakkaat katsomaan avantoa ja kerron kuinka olen vain paria tuntia aiemmin uinut siellä ja saunonut kuumassa puulämmitteisessä saunassa työkavereiden kanssa. Se tuntuu aika hurjalta sillä hetkellä, kun katselee hyistä vettä lämpimissä talvivaatteissa. Äkäslompolojärven jäällä tepastelee usein poroja, joista aina voi kertoa monta tarinaa. Viimeksi retkellä mukana oli lapsia ja silloin retken pelasti mukana ollut koiranpentu! Koiranpentu oli isäntänsä mukana töissä pubissa ja tarvitsi sopivasti ulkoilutusta.
Huskysafari on varsin suosittu ohjelmanumero. Kerran jouduin odottelemaan koiravaljakkoajelun jälkeen asiakkaiden kanssa bussia noin tunnin verran. Mietin kuinka aika saadaan kulumaan. Sitten muistin Lapin kasteen, jota olen tehnyt brittiperheille. Toimisikohan se aikuisille? Näin kuinka ihmisten silmät syttyivät pikku hiljaa loistamaan kuin tähdet. Enää ei ollutkaan ikävää odotusta, vaan jotakin ainutlaatuista ohjelmaa. Haluan kertoa tämän pienen tarinan lyhennettynä. "Kerran Joulupukki käveli metsässä ja tapasi siellä kolme eläintä - jäniksen, ketun ja karhun. Oli niin kylmä, että eläimet aivan värisivät kylmästä. Niinpä Joulupukki keksi järjestää kilpailun, jossa eläimet juoksivat tunturin laelle. Kettu oli nopein ja sai palkinnokseen oveluuden. Jänis tuli toiseksi. Palkintona oli kyky vaihtaa väriä vuodenajan mukaan. Karhu jäi viimeiseksi, koska se on niin iso ja kömpelö. Joulupukin kävi sääliksi karhun häviötä ja niinpä Joulupukki päätti antaa sille parhaan palkinnon. Karhu sai mustan nenän, jonka ansiosta se nukkuu makeasti koko pitkän talven. Ja nyt - mustaan noella teidän jokaisen nenän, jotta lomasta tulisi rentouttava." On hauska katsella, kuinka ihmiset "uppoavat" tarinaan ja nauttivat tästä pienestä seremoniasta.
Oppaan työssä ei aina pääse syömään säännöllisesti. Silloin on tärkeää pitää taskussa jotakin pientä purtavaa verensokerin nostamiseksi sopivalle tasolle. Itse kutsun terveyspatukoitani "pelastajapatukoiksi". Yksi työkaveri puhuu "kiukkutoffeesta". Pakkasella sujautan vesipullon sukkaan tai lapaseen, jotta se pysyy sulana. Joskus esittelen tällaista vesipulloa asiakkaille ja yleensä he nauravat makeasti ja sitten toteavat idean hyväksi. Parhaimmillaan eräoppaan työssä saa vielä illalla nukkumaan mennessä muistella hyvän olon hyrinöitä asiakkaiden kanssa.
