Lofootit on monien unelmana. Niin oli minunkin. Enpä arvannut muutama vuosi sitten omalla telttaretkellä siellä haltioituneena ollessani, että pääsisin vielä sinne opastamaan bussiryhmiä! Erikoisten yhteensattumusten, tai jonkin salaperäisen tähtipölyn ansiosta tässä on auennut uudenlaisia kuvioita.
Viime kevättalvesta lähtien polvi on kipuillut niin, että liikkuminen on ratkaisevasti vaikeutunut. Ainoina urheilulajeina olen voinut vesijuosta ja pyöräillä, sekä yinjoogata. Rakastamani lumikenkä- ja maastohiihto-opastukset eivät enää onnistu. Mikä avuksi? Polvivammojen hoito on hidasta ja hankalaa, vaikka vielä työiässä olenkin. Onneksi matkailualan opinnot suorastaan edellyttävät kykyä olla paikallaan, ainakin teoriatuntien aikana. Pysyy ns. pylly penkissä helpommin, kun jalat eivät kanna.
Vapaa-ajalla autoretket houkuttelivat. Vaihdoin auton automaattivaihteiseen, niin kipeä polvi voi suosiolla pysyä työttömänä. Teltan kokoaminen polvivaivan kanssa ei houkutellut. Järjestin farmarimallisen auton takaosaan viihtyisän nukkumapaikan ja ompelin kauniit, persoonalliset verhot ikkunoihin. Retkipöytä, -tuoli ja -keitin kruunasivat omatoimimatkailijan elämän. Tässä karhun pesässä viihdyin ja pääsin luonnonhelmaan Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa.
Viime kesän tein mieluista työtä kauniilla, upealla Rovaniemen Kotiseutumuseolla. Tehtäväni oli toimia ns. palveluvastaavana. Otin vastaan asiakkaita, pyöritin mm. kahvilapalvelua ja ohjasin kesäsetelinuoria. Tämä nuorten ohjaaminen osoittautui erityisen antoisaksi tehtäväksi. Olihan se minulle uutta, ja olin saanut tehtävään erinomaista koulutusta opinnoissani. Työpaikalla sain mentoriksi kokeneen ja avarakatseisen henkilön, Hansun. Se oli arvokas asia minulle. Toivoisin mentoritoiminnan, kokeneen ja viisaan ihmisen tuen käytön lisääntyvän työelämässä.
Jalkani oli kovin kipeä koko kesän. Niin kauan kuin saatoin pyytää nuoria tekemään museon hoitoon liittyviä arkiaskareita, homma toimi hyvin. He ymmärsivät tarpeellisuutensa ja minä arvostin heidän panostaan. Nuorten lähdettyä ansaitulle kesäloman lopulleen huomasin, etten selviä kipeän polveni kanssa työstä. Siinä olikin yllättävän paljon jalkeilla oloa ja liikkumista. Ei auttanut muu kuin jäädä sairauslomalle ja hakeutua erikoislääkärin vastaanotolle.
Alkusyksystä sain työtarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Bussiryhmän opastus Suomesta Lofooteille ja takaisin Suomeen. Tai Lohvooteille, niin kuin minua valmentava savolaistaustainen Lauri lausuu saariryhmän nimen. No, kun itselläkin juuret on Savossa ja vielä asiakasryhmäkin tulee Savosta, niin Lohvooteillehan sitä matkataan. Voep olla! Tässä työssä pittää jaksaa istua paljon paikoillaan ja suun pittää louskuttaa. Just sopiva mulle, kun jalat eivät kanna!
Voi kuinka paljon opeteltavaa minulle tulikaan! On ihan eria asia ajella sinne tänne omin päin, kuin luotsata bussiryhmää monen päivän retkellä. Northern Guiding Service LAURI neuvoi minua voimiaan säästelemättä, milloin sähköpostitse, milloin puhelimitse. Olen kiitollinen hänen kannustavasta ohjaustyylistään. Tunnen saaneeni elämältä odottamattoman lahjan. Sanotaan, että on parempi opettaa toinen kalastamaan, kuin pyydystää hänelle kala.
Oli jännittävää opastaa ensimmäistä ryhmää. Onneksi matka meni riittävän hyvin, että uskallan jatkossakin ottaa vastaavia tehtäviä vastaan. Onneksi mukaan sattui myös yksi kriittinen henkilö, jonka ansiosta haluan tutustua Lofootteihin perusteellisemmin ennen seuraavaa työkeikkaa. Haluan jatkossa ajella opastettavat reitit etukäteen omalla autolla, siis taustatietojen hankinnan lisäksi.
Esittelen seuraavana kuvien avulla joitakin upeita vierailupaikkoja Lohvooteilla. Ihan vain vinkiksi. Nämä minun retkethän ovat eläkeläisten bussiretkiä, jossa liikutaan jalkaisin hyvin vähän. Nämä kohteet sijoittuvat Etelä-Lofooteille, Moskenesistä päin ajettaessa pohjoisen suuntaan.
Lofooteilta löytyy lasinpuhaltamo Vikten Glasshytta, joka on alunperin hakenut inspiraatiota ja teknistä osaamista Suomesta. Pääsin seuraamaan toisen polven yrittäjän, Anders Tangrandin työskentelyä.
