Ylläs yllätti lumoavalla lumisuudellaan

Nyt on aika vaihtaa maisemaa ja elämäntyyliä! Rovaniemeltä Ylläkselle hurauttaa autolla muutamassa tunnissa, mutta minulla jäi siinä samalla taakse koti, elämä kotikaupungissa sekä työttömyys yli viideksi kuukaudeksi. Minua on vastassa Ylläksen huolella hoidetut ladut, niin ja ne hommat tosiaan. Ensin suihkin joulutontun asussa brittiperheiden apuna mm. poro- ja koiravaljakkoajelulla, Lainion lumikylään tutustumassa sekä joulusadun kohokohtana Joulupukkia tapaamassa. Tammikuusta alkaen on aika ilahduttaa hotellien asukkaita lomamestarina. Ja kevät huipentuu Kilpisjärven hangilla opastamiini hiihtoretkiin. Minulle on helpotus, että ymmärsin tällä kertaa vuokrata Rovaniemen kotini. Vanha koirakin oppii näköjään uusia temppuja, vaikka välillä muuta pelkään. Matkan aikana Rovaniemen harmaa sää vaihtui moneen kertaan, kunnes Ylläs lumosi pastellinsävyisellä taivaalla, 15 cm:n lumikerroksella ja huolletuilla laduilla. Minun talveni alkoi tänään, ensimmäisestä hiihtoretkestä.
 

Ylläksen maisematie hurmasi lumisilla puilla ja punertavalla taivaalla. Parempaa vastaanottoa en osaa kuvitella.

Keksin keinon miten saan kassit (9 kpl!) purettua tehokkaasti. Palkkioksi työstä pääsin ensimmäistä kertaa tänä talvena hiihtämään. Kuulin, että lumi on tullut Ylläkselle vasta äskettäin, mutta nyt huollettuja latuja on saatu auki jo 33 km. Suurimmaksi osaksi ladut ovat jo ihan kelpo kunnossa tavallisen hiihtäjän näkökulmasta katsottuna.

Suolla latupohja kiilteli pelottavan jäisenä. Varsinkin alamäessä pidin kielen keskellä suuta ja toivoin pysyväni pystyssä.

Kiipesin vaativan Isomettän mäen ylös kaikessa rauhassa. Katselin samalla laskijoita ja tarkkailin ladun kuntoa. Hyvältä näytti, kunhan hillitsee vauhdin laskussa. Sydämessä läikähti, kun näin kynttiläkuuset! Olen kiitollinen siitä, että saan taas olla osana tätä maisemaa ja elämää.

Kellokkaan pihassa maisema oli kuin postikortista. Huurrepintainen kelopuu, pyöreä tunturi ja kauniin värinen taivas. Sinisyys. Juttelin yhden paikallisen ihmisen kanssa ja hän kertoi, ettei osaa ihastella maisemia täällä, kun ne ovat aina tässä olleet. Ymmärsin, että välillä on hyvä lähteä pois ja saada perspektiiviä.

Käyrästunturilla Rovaniemellä tunnelmoimassa

Ystäväni pyysivät minua mukaansa retkelle Käyrästunturille. "Minne? Mikä se on?" Rovaniemen ainoa tunturi kuulema, enkä tiennyt. Korkeutta 347 m, hmmm. Sinne siis, kun noin 60 kilometrin automatkakin oli tarjolla.

 Jätimme auton puomin luokse alas ja patikoimme pirteässä 10 asteen pakkassäässä maastotietä 4,5 km tunturin laelle. Ensin näkyi radiomasto ja sen huoltorakennus, vasta lähempänä paljastui pikkuruinen päivätupa. Itse laki on helppokulkuista kalliokangasta.

Mökki on todella pieni, mutta toimiva ja viihtyisä. Kamiinan lämpö levisi nopeasti mökin perällekin.

 Lämmin kiitos Petronellalle ja Jarille marraskuisesta piristyksestä!

Marraskuun valoa Luostolla ja Pyhällä

Marraskuu on näyttänyt tänään harmaan, väsyttävän puolensa Rovaniemellä. Voisin vetäytyä peitteen alle ja kyllähän minä sen suonkin itselleni ajoittain, kun se on tällä hetkellä mahdollista. Odotan valon tuojaa, armollista lumivaippaa. Se tulee aikanaan. Tämä aika vuodesta vähän pelottaa juuri väsymyksen vuoksi. Jos se vaikka sieppaa mukaansa, eikä päästä otteestaan?

Pääsin käväisemään Pyhä-Luostolla virkistäytymässä. Ensimmäisessä kuvassa aurinko heittää viimeisiä säteitään Rykimäkurun reitillä. Pian sen jälkeen kuusen oksien lomasta pilkisti kirkkaana mollottava täysikuu ja sen jälkeen tähtitaivas tuikki meille otsalampun valossa kulkijoille. Ohut lumi- tai huurrekerros kirpeässä pakkassäässä heijasti valoa. Pimeässä patikoinnissa on oma viehätyksensä, kun vain pitää hermonsa kurissa ja luo tilaa nauttimiselle!

Nuotiotuli ja päivän viimeinen valoisa hetki kosketti minua Pyhälammen laavulla. Hieno hetki elää tässä ja nyt. Upotin makkaran tikkuun ja seurasin sen kypsymistä tulen loisteessa. Haistelin savua, makkaran tuoksua, pakkasen raikkautta. Kuuntelin hiljaisuutta, tulen räiskettä, kaverin jutustelua. Maistoin kuumaa mehua, veden kielelle nostattavaa makkaraa. Tunsin nuotiosta heijastuvan lämmön, pakkasen kylmyyden ja tiesin, että olen pukenut riittävästi. Mitäs sitä ihminen muuta enää kaipaisi?

Toisena päivänä piipahdimme Luontokeskus Naavassa Pyhällä, käymisen arvoinen paikka, ja saimme kuulla varoituksen sanoja suunnittelemallemme retkelle. "Liukasta, hidaskulkuista, pimeää, ei tähän vuodenaikaan sopivaa..." Siti - tai juuri sen vuoksi suuntasimme askeleemme kohti Noitatunturin vaativaa maastoa. Kulkeminen oli välillä tosiaan aika hidasta Noitatunturin louhikossa ja muutaman liukastelun jälkeen opimme varomaan lumihytön peittämää jäätä polulla. Tunturin laelta avautuva avara maisema palkitsi vaivannäön. Karhunjuomalammella minulla oli jo huutava nälkä tulta viritellessä tuvan kamiinaan. Vaikuttavaan Isokuruun laskeuduimme hämärän hetken kanssa samoihin aikoihin. Pyhänkasteenputous lirisi jossakin jään alla. Isokuruun haluan palata uudestaan ja kokea sen pyhyyden tai miksi sitä tunnetta nyt nimittäisi, ajan kanssa. Tällä kertaa kiiruhdimme eteenpäin lyhyen valoisan ajan vuoksi. Pyhä-Luoston seutu kutsuu minua uudestaan.