24. tammikuuta 2015

Sydäntalven pakkasterveiset Ylläkseltä


Pakkanen on kiristellyt hampaitaan Ylläksellä kunnolla, eikä se ole enää lasten leikkiä. Kävin testaamassa 34 asteen pakkasella, millaista on pulahtaa avantoon. Vesihän on silloin paljon lämpimämpää kuin ilma. Kyllä, avantoon oli helpohko mennä, mutta ylös noustua tossuja sai kiskoa kulkuväylältä irti.

Pitkä pimeä aika, kaamos on häviämässä taistelunsa valoa vastaan. Viime päivinä olen nähnyt auringon säteiden yltävän vasta puun latvoihin, mutta eilen osuin hiihtolenkillä asiakkaiden kanssa kohtaan, jossa auringon säteet kirivät kasvoille saakka. Pienen hetken verran koko pitkällä lenkillä. Se oli juhlaa. Oli lausuttava ääneen: "Tervetuloa aurinko! Olen kaivannut sinua." Tunturijärven laavulla pysähdyimme juomaan lämmintä mehua ja tarjotessani lapintiaiselle muruja, se laskeutui kämmenelleni. Pyörähteli siinä aikansa ja lennähti pois myslipatukan palanen nokassaan. Muita lintuhavaintoja Ylläksellä tänä talvena ovat olleet koskikarat Kesänkijoessa, kuukkelit Y1:n lähellä sekä joutsenet Äkäsjoessa.



Olin jo heittämässä lakastuvia amarylliksen kukkia roskiin, kun keksin, kuinka saan niistä iloa koko pakkasjakson ajaksi. Laskin pesuvatiin vettä ja asettelin kukinnot veteen. Annoin pakkasen hoitaa loput työt.
Siskonpoika oli pohtinut tätinsä elämää: "Riitta on kuin Nuuskamuikkunen. Pakkaa aina välillä tavaransa ja matkustaa pois. Sitten se palaa." Voisiko elämäntapaani paremmin kuvailla?
Lomamestari lähettää sydäntalven punaposkisia terveisiä kaikille lukijoille. Jos haluat hiihtämään loistavasti hoidetuille laduille, osaan antaa hyvän vinkin. Tervetuloa Ylläkselle! 




15 kommenttia:

  1. Moi,

    No hyvä, että hengissä pakkasesta huolimatta! Eikö olekin hienoa tuo lumi, mitä on satanut viime päivinä, vaikka pakkasta kolmenkympin hujakoilla? Eikä ilmatieteenlaitos pysy perässä näissä huimissa sää- ja lämpötilavaihteluissa ;) .

    Joko olet umpihankihiihtoa taas kokeillut? Ettei vauhti nouse liikaa? ;)

    Lisää aurinkoa ja kelejä!

    Toiv,

    >krisse

    VastaaPoista
  2. Katselin juuri ihastuksissani kevyen kevyttä lumihöttöä pihassa. Kuin pumpulia. Eilen asiakkaiden kanssa viisi tuntia hiihtäessä kylmä hiipi luihin ja ytimiin, vaikka olin pukeutunut lämpimästi. Vauhti oli minulle niin hidas, että liikunnan tuottamaa lämpöä ei juurikaan tullut kehoon. Ja pakkanen kiri päivän mittaan 16 asteesta 25 asteeseen. Keuhkoissa tuntuu niin kylmältä tänäänkin vielä, ettei ulos tee mieli. Umpihankihiihto olisi lämpöä tuottava laji. Se saa vielä odottaa, kun hanki upottaa pohjia myöten. Onneksi sää on lauhtumaan päin...
    Aurinkoa kohti!

    VastaaPoista
  3. Ei se upota, jos on sukset jalassa... ;) . Just äsken kävin taas kokeilemassa umpparihiihtoa ja sellaiset 10cm uppoaa vain Järvisillä, eli täällä metsässä ainakin pääsee kevyesti eteenpäin. Jalkaisin upposin "vain" haaroihin asti ja se se oli raskasta, mutta myös hauskaa. Koira huijasi ja seurasi miun jälkiä, vaikka se ei uppoa kuin mahaa myöten ;) .

    Kuulema Karreillakin pysyi hyvin pinnalla umpisilla (siis Oac:n Kar 147cm) . Ei ku kokeilemaan vaan - voit yllättyä ;) !

    >krisse

    VastaaPoista
  4. Ai jaa. Mulla on mukana tunturisukset, kokeilisinko? Lumikengillä upotti pohjia myöten. Niihin Karreihin olisi aika tutustua :)

    VastaaPoista
  5. Moikka Riitta!
    Huitsin kylmää ollut siellä, täällä on ollut aika vaihtelevaa suunnasta toiseen, välillä "paljon" pakkasta ja seuraavana päivänä suojaa. Mutta joo, ei täällä voi kovasta pakkasesta puhua, kun sinne vertaa. Eipä täälläkään ole aurinkoa juurikaan näkynyt, aika harmaata on ollut. Tulisipa jo kevät, valo ja lämpö.
    Sulla siellä hyvät hiihtomestat, kun vain ei pakkanen kiusaisi. Täälläkin pääsi pari viikkoa sitten parina päivänä ladulle, ekalla kerralla oli oikein mukavaa. Pari päivää myöhemmin meni jo vesihiihdoksi ja maata alkoi olla liikaa näkyvissä...
    Onkos Kilpparilla tänä keväänä se "hörhöviikko" vai mikä se olikaan? Ihmettelin vain kun maaliskuun loppupuolella näyttää hotellin tilanne aika täydeltä, ei ole huoneita vapaana. Oma ajankohta vielä avoinna, suunnitteilla kylläkin, kun vain sais kaikki palaset loksahtamaan kohdalleen, niin työn kuin lomankin suhteen. Sulla kai jo ajankohta selvillä? Onko tuttu majoituspaikka vielä käytössä?
    Mukavaa talven jatkoa ja kevään odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari!
      Maaliskuussa Kilpisjärvi kutsuu. Tietoa tarkasta ajankohdasta odotan vielä, joko puolessa välissä tai viimeisellä viikolla. Majoituskin on vielä kysymättä. Tänä viikonloppuna Ylläksellä on viskettä, Ylläs Jazz Blues luo Äkäslompoloon vilskettä. Kova lumipyry on tuiskuttanut lunta joka paikkaan, nyt sitä on 70 cm! Mukavaa talvea sinnekin, etelään!

      Poista
  6. Sateiset terveiset Nuuskamuikkuselle muumikaupungista Naantalista! - Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Naantalissahan tosiaan muumit tunnetaan :)

      Poista
  7. Moikka!
    Mitäs lomamestarille kuuluu? On ilmeisesti jo ollut lauhempaa?
    Onko asiakkaita riittänyt?
    Meillä alkoi räntälumisade viime viikonloppuna ja jatkui pitkään. Märkää lunta tuli lykittyä aika lailla, tiistai iltana vihdoin sai huokaistam helpotuksesta. No, nyt on sitten tarpeeksi lunta latuja varten, onhan siinä se hyvä puoli.
    Maanantain ja tiistain välisenä yönä oli satanut märkää nuoskalunta, joka oli kuorruttanut kaikki puut, oli kuin olisi herännyt keskelle satumaailmaan. Maisema on vieläkin todella upea, kun vain aurinko vielä paistaisi ja antaisi oman valonsa upeuden keskelle. Onhan tuossa lumipaljoudessa puiden oksilla huonokin puoli, monin paikoin on koivut kaarella ja männyistä katkennut oksia ja latvoja eli luonto on kärsinyt aika lailla.
    Eilen illalla kävimme hiihtämässä otsalamppujen valossa, satumaailman keskellä. Vistelimme ladun päälle kaartuvia puita ja katkenneita oksia, luonto tuli lähelle. Pakkasta vain kolmisen astetta, hyvä ja liukas latu. Upeaa!

    VastaaPoista
  8. Hei!
    Kovimmat pakkaset ovat hellittäneet. Tällä viikolla lämpötila on pysytellyt - 15 asteen paikkeilla, lisäksi tuuli on kylmentänyt oloa. On ollut pilvistä, mutta nyt pitäisi alkaa auringon paistaa. Asiakkaita on ollut jonkin verran, enemmänkin voisi olla. Työnkuvani on laajentunut lumitöihin. Nyt tiedän mistä puhut, kun valittelet lumitöiden raskaudesta :) Hienoa, että olet saanut nauttia talven satumaailmasta suksilla. Se on parasta!

    VastaaPoista
  9. Moikka!
    Mitäs Ylläkselle kuuluu? Hiihtolomat vauhdissa ja väkeä piisaa, onko Lomamestarilla kiire? Onko etupäässä kotimaisia vai ulkomaisia asiakkaita, jotka retkiä varaavat?
    Oletko itse ladulle ennättänyt? Täällä on ollut aika lauhaa, lumet hupenevat kovaa vaihtia ja ladut muuttuvat "likaisiksi".
    Nyt on oma loma varattu, eiköhän me taas reilun kuukauden päästä nähdä :). Nyt on mitä odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylläksellä on nyt vilskettä, kun hiihtolomalaisia suihkaa joka kulmassa. Hyvä niin. Retkiä on toteutunut jonkin verran, lähinnä ulkomaalaisille, mutta minulla on ollut myös muuta tekemistä. Hiljaisena aikana olen jopa tarttunut lumilapion varteen, nyt sitten vedän mm. suosittua bingoa ja lapsille moottorikelkkakoulua minikelkalla. Lisäksi olen tehnyt keikkaa tarvittaessa yhteistyökumppanillemme safariyritykselle. Hiihtämässä olen käynyt harvakseltaan ja aika lyhyitä lenkkejä, noin 400 km tähän mennessä. Nyt on kyllä kelit kohdallaan ja ladut hyvässä kunnossa, mutta intoa ja voimia kaipaan lisää. Hienoa, että olet tulossa Kilpikselle. Nähdään siellä!

      Poista
  10. Hei, Riitta! Terveisiä Naantalin terveyskeskuksesta! Miksi ihmeessä sellaisia sinulle lähetän? No, kun viereeni istui vanhempi herra, jolla oli vallan hieno turkistakki. Silitin sitä myötäkarvaan. Herra ilahtui, etten silittänyt vastakarvaan. Hän oli ostanut norjalaisten tekemän karvatakin Kilpisjärveltä. Siitäpä sukeutuikin hauska keskustelu Kilpisjärven kiehtovasta lumosta. Heti iski ikävä sinne. Jospa vuoden kuluttua, kun täytän 70; kävin nimittäin piccolo-kuohuviinin kanssa Rajapyykillä juhlistamassa kuusikymppisiäni. Iloisin mielin Helena

    VastaaPoista
  11. Hei Helena! Toivottavasti voit hyvin, kiitos terveisistä. Niin se Kilpisjärvi löytää itsensä luoksesi jossakin muodossa vaikka sitten Naantalin terveyskeskuksessa. Ja mitäs muuta se voisi tarkoittaa kuin halua päästä Kilpisjärvelle. Minulla on ehdotus: mennään vuoden kuluttua yhdessä Rajapyykille ja juhlistetaan yhteensä 120-vuotisjuhlia! Minä olen hieman ihmeissäni tulevista viisikymppisistä, kun en ole ennen sellaista täyttänyt :) Eikä ole paljoa kokemusta synttäreiden juhlimisesta muutenkaan, kun ne ovat aina jääneet joulun jalkoihin. Nyt kuitenkin haluan juhlistaa olemassaoloani monin pienin tavoin, monessa eri seurassa.

    VastaaPoista