15. marraskuuta 2015

Siemennäkkileipä

Aivan mahdottoman hyvänmakuinen ja terveellinen näkkileivän ohje. Olen niin koukussa tähän - ja hyvä niin. Tämä sopii kenelle tahansa, erityisen hyvin retkeilijälle, joka tarvitsee kevyttä ja säilyvää muonaa kannettavaksi maastoon. Helppo valmistaa.

SIEMENNÄKKILEIPÄ
2 dl auringonkukan siemeniä
1 dl kurpitsan siemeniä
1 dl pellavan siemeniä
1 dl seesamin siemeniä
1 tl suolaa
3 dl spelttihiutaleita
4 dl spelttijauhoja
7 dl vettä

Kaikki aineet sekoitetaan. Levitä kahdelle pellille leivinpaperin päälle ohueksi tasaiseksi kerrokseksi. Paista 150 astetta C noin 80 minuuttia. Murretaan palasiksi vähän jäähtyneenä.

Vielä vähän tilannekatsausta Rovaniemen talvesta. Lunta humpsahti sataa reilusti ja minähän tietenkin kaivoin sukset esiin ja hiihtää paarustin kotiovelta ensimmäiset kilometrit tänä talvena. Jihuu! Täysi kymppi - matkan pituutena ja kokemuksena. Minä koen aina suurta helpotuksen tunnetta, kun lumi peittää maan ja valaisee maiseman sielua myöten. Silloin vedän raikasta talvisäätä keuhkot täyteen ja totean: "Nyt tiedän selviäväni tästä kaamoksesta!"

Pian lähden minilomalle Kiilopäälle yhden Kilpisjärven kävijän kanssa. Pakkaamme mukaan sukset ja toivomme, että niille löytyy käyttöä. Mukavaa lähteä pitkästä aikaa Itä-Lappiin, minä kun vietän aikaani enimmäkseen Länsi-Lapissa.

Lukijani, voimia sinne kaamoksen keskelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti