10. marraskuuta 2014

Marraskuun valoa Luostolla ja Pyhällä


Marraskuu on näyttänyt tänään harmaan, väsyttävän puolensa Rovaniemellä. Voisin vetäytyä peitteen alle ja kyllähän minä sen suonkin itselleni ajoittain, kun se on tällä hetkellä mahdollista. Odotan valon tuojaa, armollista lumivaippaa. Se tulee aikanaan. Tämä aika vuodesta vähän pelottaa juuri väsymyksen vuoksi. Jos se vaikka sieppaa mukaansa, eikä päästä otteestaan?

Pääsin käväisemään Pyhä-Luostolla virkistäytymässä. Ensimmäisessä kuvassa aurinko heittää viimeisiä säteitään Rykimäkurun reitillä. Pian sen jälkeen kuusen oksien lomasta pilkisti kirkkaana mollottava täysikuu ja sen jälkeen tähtitaivas tuikki meille otsalampun valossa kulkijoille. Ohut lumi- tai huurrekerros kirpeässä pakkassäässä heijasti valoa. Pimeässä patikoinnissa on oma viehätyksensä, kun vain pitää hermonsa kurissa ja luo tilaa nauttimiselle!


Nuotiotuli ja päivän viimeinen valoisa hetki kosketti minua Pyhälammen laavulla. Hieno hetki elää tässä ja nyt. Upotin makkaran tikkuun ja seurasin sen kypsymistä tulen loisteessa. Haistelin savua, makkaran tuoksua, pakkasen raikkautta. Kuuntelin hiljaisuutta, tulen räiskettä, kaverin jutustelua. Maistoin kuumaa mehua, veden kielelle nostattavaa makkaraa. Tunsin nuotiosta heijastuvan lämmön, pakkasen kylmyyden ja tiesin, että olen pukenut riittävästi. Mitäs sitä ihminen muuta enää kaipaisi?

Toisena päivänä piipahdimme Luontokeskus Naavassa Pyhällä, käymisen arvoinen paikka, ja saimme kuulla varoituksen sanoja suunnittelemallemme retkelle. "Liukasta, hidaskulkuista, pimeää, ei tähän vuodenaikaan sopivaa..." Siti - tai juuri sen vuoksi suuntasimme askeleemme kohti Noitatunturin vaativaa maastoa. Kulkeminen oli välillä tosiaan aika hidasta Noitatunturin louhikossa ja muutaman liukastelun jälkeen opimme varomaan lumihytön peittämää jäätä polulla. Tunturin laelta avautuva avara maisema palkitsi vaivannäön. Karhunjuomalammella minulla oli jo huutava nälkä tulta viritellessä tuvan kamiinaan. Vaikuttavaan Isokuruun laskeuduimme hämärän hetken kanssa samoihin aikoihin. Pyhänkasteenputous lirisi jossakin jään alla. Isokuruun haluan palata uudestaan ja kokea sen pyhyyden tai miksi sitä tunnetta nyt nimittäisi, ajan kanssa. Tällä kertaa kiiruhdimme eteenpäin lyhyen valoisan ajan vuoksi. Pyhä-Luoston seutu kutsuu minua uudestaan.


2 kommenttia:

  1. Moikka!
    Sinä se jaksat, aina uusia retkiä :) Paikkoja taitaa riittää melko lähelläkin, vaikka viikonloppujen käyntikohteiksi, siis jos viikot töissä? Hyvinkin erilaisia kohteita. Jotenkin avotunturi houkuttaa mua eniten, se avaruus. Metsälapissa taas voi istua vaikka ikuisuuden ja tuijottaa nuotiota, toinen jota voisi katsella vaikka kuinka kauan on vesi, purojen solina ja veden liike. Voi kun tulisi jo kesä ja pääsis taas tunturiin...
    Yövyittekö laavulla kuutamossa, tähtien loisteessa ja tuvan lämmössä vai oliko ohjelmassa vain päiväretkiä? Sai varmaankin olla aika rauhassa, tähän aikaan ei kairassa taida pahemmin olla muita "häiritsemässä"? Voisi olla upeaa, kunhan vain muut eivät samaan aikaan ajattelisi samoin...

    VastaaPoista
  2. Aika lailla rauhassa sai olla tähän aikaan vuodesta. Jopa Ametistikylpylässä arki-iltana sai polskutella kuin yksityisvuorolla! Nukuimme valkoisten lakanoiden välissä lämpimässä mökissä, kömmimme valmiille aamupalalle ja sitten läksimme retkelle. Valoisa aika tuntui loppuvan kesken, kun jo kolmen jälkeen alkoi hämärtää.

    VastaaPoista