30. lokakuuta 2015

Henkisen kasvun tiellä - prosessissa

Tämän blogin alaotsikossa lukee "Hienoja luontokokemuksia ja henkistä kasvua", nyt seuraa tekstiä siitä jälkimmäisestä.

Elämässä tarvitsee välillä pysähtyä pohtimaan asioita - tai ainakin minä tarvitsen. Tarvitsen kuoria turhaa kuonaa, raaputtaa elämäni historiaa pintaa syvemmältä. Olen pohtinut, voinko kirjoittaa blogissa, että käytän pohdinnassa apuna psykoterapiaa. Nyt tajuan, että paitsi että voin kirjoittaa, saatan tehdä "paljastuksella" palveluksen jollekin lukijalle. Samassa veneessähän tässä lopun perin ollaan. Moni muukin kantaa näkymättömiä taakkoja, jotka nakertavat salaa voimia.

Vaikka luonto parantaa ja rauhoittaa, vaikeita asioita on purettava sanallisesti turvallisessa ympäristössä. Psykoterapiaan lähteminen vaatii rohkeutta, sillä siellä katsotaan silmiin oman elämän kipupisteitä. Ja se sattuu! Mutta niinhän sattuu myös hammaslääkärillä käynti tai leikkaus. Suostun epävarmaan ja raastavaan oloon, kun tiedän kokemuksesta kuinka paljon se aukaisee ovia pitemmän päälle.

Joskus keho kantaa sairauksina asioita, joita ei kykene pohtimaan mielen tasolla. Itseään ei pääse pakoon. Minulla on ollut vatsaongelmia jo pitkään ja nyt kun olo alkaa olla aika voimaton, koetan etsiä vaivaan apua. Juuri nyt en jaksa mennä uimaan joen kylmään veteen tai hypähdellä vesijumpassa muiden mukana, mistä olen nauttinut aiemmin. Olen kuin eksyksissä ruokavalion kanssa. Välillä vaivun epätoivoon, mutta onneksi minulla on kannustavia ja kannattelevia "enkeleitä", joita kutsutaan tavallisesti ystäviksi.

Palaan vielä syntymäpäiväjuhlaani. Siellä pyysin ystäviäni kertomaan kaikkien kuullen jonkin ystävyyteemme liittyvän hetken. Kierroksesta tuli hyvin hoitava, avoin ja rehellinen. Kerron yhden esimerkin: "Hätä yhdistää lujemmin kuin hyvinvointi." Illalla saunoimme vihdantuoksuisessa hämärässä rantasaunassa ja vilvoittelimme järvivedessä. Tajuntaani jäi voimakkaasti hetki, jonka merkitystä en silloin heti tajunnut. Seisoin yhden ystäväni kanssa kylmässä rantavedessä varpaat hiekassa. Järven pinta oli peilityyni. Hän alkoi puhella: "Miten sinulle Riitta onkin osunut tiellesi noin monta enkeliystävää?" Myöhemmin rauhoittuessani levolle tajusin onnekkuuteni tässä asiassa. Kiitollisuus on hyvä peitto unelle.

2 kommenttia:

  1. Moikka!
    Olet rohkea ja vahva, voimia sinulle, Riitta! Elämän pienistä hyvistä asioista ja ystävistä saa voimaa ja tukea. Turhan usein vain itse kukin jää yksin ikävien asioiden pariin ja pohtii niitä omassa yksinäisyydessään, oma energia kuluu siihen. Keskustelu auttaa ja tuo uusia näkökulmia. Ja välillä on lupa ihan vain levätä ja käpertyä vaikka sohvannurkkaan villahuovan sisään, kynttilöiden valo lämmittää ja valaisee :)

    VastaaPoista