3. helmikuuta 2023

Vihdoinkin!

Kaamosaika Tromsassa on tuntunut pitkältä ja myönnän kyllä, raskaaltakin. Viimeksi tunsin auringon kasvoillani marraskuussa ja nyt sitten helmikuun alussa. Ensimmäiset kunnolliset auringonsäteet maistuivat ainutlaatuiselta kuin mehukkaimmat pohjoisen korpihillat! Siinä virisi monenlaisia mietteitä valon tärkeydestä ... kuinka valo ylläpitää elämää, kuinka valon kautta voi havainnoida ympäristöä, kuinka valon avulla syntyy erilaisia tunnelmia luonnossa tai ihmisen järjestämissä näytöksissä. Mietiskelin myös luonnonvalon häikäisevää vaikutusta mielialaan. 

Läksin siis vapaapäivänä hiihtelemään hiljalleen uusilla tunturisuksillani Norjassa Kvalöyan saarella rinnettä ylös. Maitomaisessa usvassa näin aluksi vain lähimmät tunturikoivut ja samettisen hangen pinnan. Seurailin jonkun toisen vanhoja jälkiä, jotta osaisin kulkea. Päässäni pyörittelin: "Eihän se haittaa vaikka maisemat eivät näykään. Hiihtelen tässä hetken ja palaan kotiin, kun sille tuntuu." Onneksi jatkoin kuitenkin sitkeästi. Pilvet liikahtelivat niin, että osa maisemasta hahmottui yhtenä hetkenä sieltä, toisena hetkenä täältä. Sitten huomasin olevani pilvien yläpuolella. 

Miten Luonnon valomestari olikaan järjestänyt niin, että noustessani ylös Skjegghaugenille auringon säteet kietoivat minut onnen tunteeseen. Vihdoinkin! Aurinko, kuinka olenkaan kaivannut sinua! Pakkaspoika yritti puraista sormenpäitä, mutta suojasin ne repusta kaivamillani varakäsineillä. Nyt lämmintä päälle, niin että voin tarttua hetkeen kaikilla aisteillani! Kohotin kuuman mehun kohti aurinkoa tervehdykseksi ja kiitokseksi. Mietin, että taivas alkaa suoraan olkapäideni yläpuolelta. 
Hangen pinnan nukkaisuus, puiden huurre, alapuolella liikkuvat pilvet sekä matalalta paistava aurinko - puhdasta kauneutta. 
Sitten hieraisin silmiäni. Heijastuuko alapuolellani olevaan pilvimassaan sateenkaaren väreissä renkaita? Ja mitä sen keskellä on, kuin ihmisen varjo? Heiluteltuani käsiäni ymmärsin, että se on oma varjokuvani. Siinä tuli mieleen hengelliset aiheet ja taiteilijoiden maalausten alkuperät. Ja se kuinka meissä jokaisessa on pyhää - ja kuinka onnekas olin, kun sain siitä näin muistutuksen. 
Muistin, että blogini nimi on "Tunturin kosketus - hienoja luontokokemuksia ja henkistä kasvua". Sopii tähän retkeen erityisen hyvin. Piti ihan tarkistaa netistä talvinen haloilmiö, siitä kai tässä on kysymys. "Halot syntyvät, kun Auringon tai Kuun valo taittuu tai heijastuu ilmassa leijuvista jääkiteistä."  Yksi työkaverini kertoi, että hän on nähnyt vastaavan haloilmiön omalla varjolla vain kerran,  Alaskassa hiihtäessään. Silloinkin aurinko oli paistanut matalalta alapuolella olevaan pilvimassaan ja kollegani oli seissyt vuoren huipulla. 
Huurretta muodostui kaikkiin pintoihin - hankeen, tunturikoivun oksiin ja pitkiin hiuksiinikin. Mietin mitä hiukset mahtavat pitää moisesta käsittelystä. Kotona ne kiittivät kihartumalla kauniisti. 
Tänään oli helppo tuntea kiitollisuutta!

8 kommenttia:

  1. Moikka Riitta!
    Mukava kuulla, että aurinko tuli vihdoin näkyviin ja sait siitä nauttia oikein tunturin huipulla :)
    Itse olen pyrkinyt talven aikana ulkoilemaan mahdollisimman paljon, jotta saisi piristystä päivään. Sisältä katsottuna näkee vain valkoista lunta ja tummia puita. Valoahan täällä tietysti riittää pohjoista enemmän, mutta eipä aurinkoa paljoa ole näkynyt. Kevättä ja kesää kovasti odotan. Ja lämpöä, jonka vain aurinko saa aikaan.
    Meillä oli tammikuussa muutamana päivänä tosi jännä ilmiö, kun tuntui että lumiköntille, oksille ja lähes minne vain kasvoi "karvat", niin lehdessä kuvailtiin, virallinen nimi oli härmistyminen. Harmi, että silloin oli sumuista ja pilvistä (ilmeisesti sai ilmiön aikaan), auringossa olisi ollut upean näköistä.
    Siellä taisi olla tällä viikolla kova myrsky, näin uutissa kuvia. Vaikuttiko sillä asuinalueella, jossa sinä asut tai työskentelet?
    Tällä viikolla oli myös saamelaisten kansallispäivä. Näkyykö ja kuuluuko saamelaisuus siellä? Itse en ole koskaan paikan päällä kuullut saamea puhuttavan, telkussa kylläkin.
    Nuo sun hiukset ovat aika hauskat :)

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle sinne pohjoiseen! :)
    Teillä oli siellä porokisat, olitko katsomassa?
    Viime aikoina on Tromssa ollut usein esillä uutisissa, ehkä Oddasatissa, jota tulee usein katsottua.
    Jokos siellä on paljon lunta? Eilen telkussa sanottiin, että Kilpparilla ylitettiin jo metrin raja. Eli kevään hiihtoja ajatellen lunta riittää, jospa vielä tulisi kantoakin, onhan tässä vielä aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan!
      Kiitos ja hyvää ystävänpäivää sinullekin. Kyllä vain, Tromssassa oli porokisat. Minä olin silloin töissä, mutta näin että keskustassa vilisi mukavasti väkeä tapahtuman aikaan.
      Täällä vesisade ja lumisade ovat vuorotelleet. Lunta tuprahtaa yleensä kerralla kunnolla, mutta sitten veden lotkotus painaa hanget alas. Kunpa lämpötila painuisi miinukselle ja saisimme uutta lunta maahan!

      Poista
  3. Hei Sari!
    Voi tuota tämän talven säätä Tromsassa. Missä se aurinko taas luuraa? Vettä vaan lotkottaa ja tuulee, vedä siinä sitten hiihto- ja lumikenkäretkiä! Kaikki ohjelmat on kuitenkin toteutettu niin hyvin kuin mahdollista. Asiakkaat ovat näyttäneet ihmeen tyytyväisiltä. Sanonta "Joka sää on hyvä ulkoilusää" pistää välillä mietteliääksi.

    Asuinpaikkani Kvalöyan saarella on sikäli hankala, että Tromssaan menevä silta joudutaan välillä sulkemaan huonolla säällä. Meitä oppaita asuu täällä useita. Muutaman kerran retkiä on jouduttu siirtämään myöhemmäksi, kun opas on jäänyt jumiin sillan taakse.

    Kovimpana myrskypäivänä satuin olemaan Kilpisjärvellä ja näin vältyin pahimmalta. Työkaveri kertoi, että hän oli joutunut odottelemaan kotiinpääsyä sillan ollessa kiinni.

    Täällä oli saamelaisviikko ohjelmineen koko viime viikon ajan. Vesisade pilasi osan ohjelmasta. Lopulta porokisa saatiin toteutettua Tromssan keskustan pääkadulla, kun siihen saatiin raavittua jostakin sen verran loskaista lunta.

    Parhaat kelit pitäisi olla kaiken järjen mukaan vasta tulossa. Toivottavasti, sillä enää ei uskalla luottaa säähän aikaisempien talvien mukaan.

    Sellainen kuvaamasi "karvainen" lumi on kyllä huikean kaunista. Kunpa pian sää suosisi meitä ulkoilmaa rakastavia!

    Voi hyvin!

    VastaaPoista
  4. Moikka Riitta!
    Meillä oli leudompaa, mutta viime viikonloppuna tuprutti (taas kerran) kunnolla lunta ja sen myötä tulivat pakkaset. Toivottavasti pakkaset eivät jatku kovin kauan, on tuo sähkön hinta niin hurja, ettei oikein haluaisi pakkasia ja sen myötä isoja laskuja maksella.
    Mutta minkäs teet...
    Ihme, että teidän oppaiden työnantaja järjestää teille oppaille majoitusta tuon kertomasi sillan "väärältä puolelta", luulisi paikallisten tietävän, ettei sillasta voi aina kulkea ja niin ollen haittaa teidän oppaiden työntekoa, jos asutte siellä "väärällä puolella" siltaa. Vaikka muuten varmasti onkin mukava paikka asua ja maisemista puhumattakaan.
    Tulipa tuossa mieleen, oletko sinä koskaan nähnyt naalia luonnossa? Jos niin missä? Itse en ole ainakaan vielä ollut niin onnekas, toivottavasti tulevaisuudessa osuisi onni kohdalle.
    Kevättä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari!
      Valon lisääntyminen päivä päivältä tuntuu tosi mukavalta! Ehkä tänään on se suuri päivä, kun pääsen käyttämään aurinkolaseja ensimmäisen kerran tänä vuonna.
      Työnantaja ei ole auttanut meitä asuntojemme vuokraamisessa, vaan kukin on saanut järjestää itse asiansa parhaalla mahdollisella tavalla. Ainakin minä asun Kvalöyan saarella siksi, että täältä löytyy parempi hintalaatusuhde majoittumiselle kuin Tromssan saarella. Tiedän, että esim. sairaanhoitajille norjalainen työnantaja yleensä järjestää majoituksen.

      Naalia en ole päässyt näkemään. Olisihan se hienoa nähdä joskus vaikka talvella valkoisessa turkissaan.
      Mukavaa kevättalvea auringon säteineen!

      Poista
  5. Entä nyt, Riitta, odottaako Kökar vai kenties jokin uusi elämys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt en ole menossa Kökariin vaan jään kotimaisemiin kesäksi.

      Poista