Lumen painava kauneus

Sain uuden idean ottaa kuvia luontoretkiltäni Ylläksellä ja kirjoittaa lyhyitä tarinoita - "pörösiä", lastuja tai miksi niitä nyt haluaakaan nimittää. Teen tästä pienen sarjan yhteiseksi iloksi ja ehkäpä lohduksi vaikkapa niille ihmisille, joiden Lapin loma nyt peruuntui. Tai ihan kenelle tahansa. Samalla hoidan itseäni ja luontosuhdettani.

Olen saanut koko talven seurata, kuinka puut ovat välillä kannatelleet raskasta lumikuormaa ja kuinka sitten tuuli on tupsautellut lumet alas ilman lauhtuessa. Lumen pehmentämät muodot, varsinkin tykkylumiset kynttiläkuuset näyttävät mielikuvituksellisen kauniilta, samoin huurteiset oksat. Ehkä eniten olen haukkonut ihastuksesta henkeä, kun olen lumikenkäillyt kuun valossa  kipakassa pakkasessa ja huomannut puun oksilla kimaltelevia lumihiutaleita. Silloin olen päässyt sukeltamaan sellaiseen taianomaiseen maailmaan, joka harvoin avautuu.

Nyt eletään jo maaliskuun lämpöä, jolloin lumipeitteisiä puita on harvassa. Moni keskieurooppalainen lomailija ja miksei vaikka eteläsuomalainenkin on kertonut talven mittaan, kuinka kotimaisemissa vettä on jaksanut sataa, aina vaan. Jos se kaikki olisi tullut lumena... Samalla kun Lapissa on ihastuttu ja vihastuttu jatkuvaan lumentuloon.

Kuvassa kovan onnen kuusikaverukset ovat samassa jamassa. Toisella on vielä lumihuppu silmillään, toinen jatkaa jo elämäänsä latva katkenneena.

Kerran lumikenkäilin japanilaisryhmän kanssa Talven ihmemaassa eli suomalaisessa tavallisessa metsässä. Kerroin, kuinka lumi voi rasittaa puita, jopa katkoa oksia tai latvan painollaan. Tämän jälkeen nämä huomaavaiset matkailijat katsoivat asiakseen kopsutella reitille osuneet puut vapaiksi lumesta!

Lumen ympäröimät puut saavat välillä katsojan näkemään siinä vaikka minkälaisia otuksia tai olioita. Minä näen toisinaan, varsinkin nälkäisenä, lumiset muodot kermaleivoksina. Voi kun saisi nuolaista!