Mokoma pelleily naavaviiksillä toimii mainiosti myös ryhmän kanssa. Kerran tapahtui tilanne, jossa taistelin pokan pitämisen kanssa. Selitettyäni naavan olevan arvokasta talviravintoa poroille, japanilaiset nyökkäilivät hymyillen ja alkoivat mutustella naavaa. Epäilen heidän kielitaitoaan... Kai sitä voi ihminenkin syödä, mutta ainakin ranskalaiset asiakkaani ovat kertoneet arvostavansa kotimaassaan hieman erilaista kulinarismia...
Puhutaan naavasta ja luposta, jotka ovat puussa kasvavia jäkäliä. En pidä mitenkään tarpeellisena selittää ulkomaalaisille, kuinka erottaa naavan luposta. Mutta halutessaan asian voi selvittää venyttämällä jäkälää sormien välissä. Naava venyy ennen katkeamistaan, luppo napsahtaa nopsaan poikki. Tätä partamaista jäkälää on kahta eri väriä, tummaa ja vihertävää. Olen törmännyt Ylläksen seudulla enemmän tummaan luppoon ja ehkä siksi lumouduin löytäessäni satumaisen vihreän naavametsikön.
Nämä kauniit, joskus pitkinäkin riippuvat jäkälät ovat herkkiä ilmansaasteille. Lapissa on Euroopan puhtainta ilmaa - niinpä naavat ja lupot kukoistavat. Joskus katselen kuinka porot ovat syöneet jäkälän alaoksilta, mutta ylhäällä porojen tavoittamattomissa kasvaa tätä herkkua vielä.
Löytämäni naavametsikkö viehättää minua. Olen käynyt siellä useamman kerran - kuunnellut tuulen huminaa kuusen latvoissa, katsellut naavapartojen keinumista tuulessa, tuntenut naavan karheuden poskilla. Sujautin reppuuni naavatupsun ja nyt se ilahduttaa luontoasetelmassani kotona.
Moikka!
VastaaPoistaOlen aina luullut, että naava on nuorena vaaleaa ja vanhempana tummaa. Aina oppii uutta.
Toin itse muutama vuosi sitten Sevettijärven suunnalta muutaman kelopuun oksan pätkän ja maasta löysin oksan, jossa oli tuota tummaa luppoa. Tein sitten kotona muutamia tonttuja tuosta kelopuusta ja tontuille luposta parrat. On sitten persoonallisia joulukoristeita :)