Kuin vastasyntynyt poron vasa suppilaudalla

Onpa hauskaa opetella aivan uutta taitoa ja vähintään yhtä riemukasta on pölvästellä yrityksen ja erehdyksen kautta. Ihmisellä on oikeus omiin virheisiinsä, yrittää ensin jollakin tavalla ja huomata sitten, että näin se ei vissiin ainakaan toimi. Sen jälkeen on hyvinkin antoisaa katsoa opetusvideoita asiasta ja kokeilla ohjeiden toimivuutta käytännössä. 

Ystäväni Merja tarjosi jo talvella ostettavaksi laadukkaan, vähän käytetyn RedPaddle suppilaudan. Hän kertoi minulle etukäteen seuraavaa: "Hieman kapeampi malli ja terävämpi nokka kuin ihan aloittelijan laudassa. Silloin syö hyvin aaltoja ja sopii hyvin pituudeltaan pienikokoiselle. Lisäherkkuina on äänenvaimennin tyhjennysvaiheessa (on kova ääni muutoin). Takuuta viidestä vuodesta on käytettävissä vielä kolme vuotta. Tämä lauta on autollisella kätevä, kun se kulkee omassa kantorepussa, jota voi myös vetää perässä kuin matkalaukkua. Repussa kaikki tarvittava pumppuineen yms. Ei toki vedä vertoja kajakille jos siitä tykkää enemmän, mutta tämä kulkisi kaikkialla mukana autossa."

Mietin asiaa talvikuukausina paukkupakkasten Lapissa aina nukkumaan mennessä. Laatu maksaa, onko tämä liian kallis minulle vai onko tämä huipputilaisuus hankkia käytettynä helmi? Ajatukset karkailivat kesäiseen Kökariin ja hahmottelin jo paikkoja, joista voisin lähteä vesille. Näin mielessäni ilta-auringon kultaamia silokallioita, joita voisin ihastella suppilaudalta. 

Tavatessamme Merjan kanssa kesän alussa emmin vielä asiaa, mutta niin vain kaupat lyötiin lukkoon. Lisäksi hankin kevyen hiilikuitumelan, kelluntaliivit, vesitiiviin pussin tavaroille ja kännykälle sekä  kattotelineen autoon. On todella kätevää säilyttää suppilautaa valmiiksi täytettynä ja sitoa se kiinni auton katolle pikkumatkoille Kökarissa. Laudan pumppaaminen täyteen tai tyhjentäminen ja rullaaminen laukkuun voi tuntua helteellä turhan hikiseltä hommalta. 

Odottelin kärsimättömänä meriveden lämpenemistä. Turvallisuus on kuitenkin tärkein asia!  Annoin suppilaudalle nimeksi Meri, koska se on siirtynyt Merjalta Riitalle ja koska lautaa on käytetty ja tullaan seuraavaksi käyttämään merellä. Juhannusviikolla päätin kokeilla tuleeko hommasta yhtään mitään. Olin niin jännittynyt, että kaikki saamani tekniikkaohjeet haihtuivat taivaan tuuliin.

Opettelin suppilaudan kiinnitystä auton katolle. Ristiin sitominen ja liinojen reipas kiristäminen osoittautuivat toimivaksi keinoksi. Ja toki Kökarin lyhyillä siirtymillä voi ajella hissukseen. 

Evän kiinnitystä oli myös harjoiteltava. Pikkutarkkaa näpräämistä. Ensimmäisellä kerralla asensin sen väärinpäin, kuinkas muuten.

Karkuremmi jalassa turvaa suppilaudan pysymisen lähellä yllättävissä sukelluksissa. Niitä tapahtui ensimmäisillä kerroilla. 

Meloin aluksi polvillaan aika pitkään, koska silloin tasapaino löytyy helposti. Ehdin jo ajatella, että uskallankohan koskaan nousta pystyyn. Sitten muistin, että pienet lapsethan konttaavat juuri niin pitkään kuin tarvitsevat ja nousevat sitten aikanaan ylös. Mikäs kiire mulla on?

Yritin ensin nousta pystyyn hankalista asennoista. Liian huteraa, apua! Sitten otin tukea laiturista.

Kokeilin seisoa sivuttain laudalla. Kääk miten kiikkerää menoa!

Aloittelijan haparoivat otteet ovat ensiaskeleita oppimisen tiellä. Noustessani pystyyn oloni oli yhtä hutera kuin vastasyntyneellä poron vasalla. Jalat tutisivat ja teki mieli laskeutua takaisin turvaan. Miksi en ostanut aloittelijalle tarkoitettua suppilautaa? Opinko ja uskallanko retkeillä tällä laudalla?

Kiitokset Elisalle kuvista!