Hiihtoloman riemua Ylläksellä

Eletään hiihtolomien aikaa. Äkäslompolon kylä uinahteli alkuvuoden hiljaiselossa, mutta nyt kaduilla ja laduilla kulkee ihmisiä jonossa. Tai ainakin hetkittäin muodostuu jonon poikasta. Lapland Hotellien lomamestarin ohjelma on sorvattu lapsiperheille sopivaksi. Ja kuinka lasten silmät loistavatkaan, kun he saavat ajaa oikeaa moottorikelkkaa, pientä sellaista. Eikä se haittaa pätkääkään, että siinä on ruohonleikkurin moottori. Ajoreitti rajoittuu lumivallin rajaamalle alueelle ja vaikka lapsi painaisi kaasun pohjaan, vauhti pysyy rauhallisena. Turvallisuus on tärkeä asia. Koko perhe saa vielä paistaa lättyjä omatoimisesti kodassa avotulella. "Moottorikelkkakoulu ja lättykestit" on suosittu ohjelmanumero.

Ensi viikolla saan mieluisia vieraita, kun sisko tulee kahden poikansa kanssa Ylläkselle lomailemaan. Kuulemma iltasadun sijaan pojat ovat viime aikoina halunneet katsoa netistä tulevaa majapaikkaamme. Kahdeksan vuotias Niilo on soittanut tädille jo monta kertaa asiasta ja pohtinut mm. nukkumisjärjestelyitä. Pojat aikovat nukkua vuorotellen minun ja äitinsä vieressä.

Aion viedä Niilon hiihtoretkelle Navettagallerian latukahvilaan ja tarjota hänelle siellä herkkuhetken. Rovaniemellä poika on kavereidensa lumoissa, mutta nyt ehkä onnistun järjestämään kahdenkeskistä laatuaikaa. Neljä vuotias pikkuveli osaa kyllä ottaa osansa, omalla hurmaavalla tavallaan. En tiedä kumpi osapuoli odottaa tapaamista enemmän, pojat vai täti. 

Tässä vielä kuva upeasta lumiveistoksesta Lapland Hotel Ylläskaltion pihassa. Taiteilija on syystäkin ylpeä luomuksestaan. Kissan takana näkyy puumuotit, joiden avulla tiivistetystä pakkaslumesta saadaan aihio lumiveistokselle. Valitettavasti vesisade ja lämmin ilma tuhosivat tämän taideteoksen. Mutta uutta pukkaa, jos vain tekijöitä löytyy.

Valon juhlaa Ylläksellä

Pääsin tänään käymään taivaassa. Ymmärtäisitte, jos olisitte hiihtäneet kanssani Ylläksellä Kukastunturin laelle. Kevättalven keli kukkeimmillaan, pari astetta pakkasta ja se kauan kaivattu aurinko paistoi! Lopultakin, ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella auringon säteet ulottuivat kasvoille asti.

Olin hurmoksessa - ja helpottunut siitä, että pitkä pimeä kausi on taittunut tai ainakin taittumassa. Minulle hiihtoretki oli samalla Valon juhla. Olihan siinä hommaa hiihtää latua ylös huipulle, mutta valon määrän lisääntyminen ja luonnon aina vain kaunistuminen ylös noustessa kiskoi minut mukanaan huipulle. Lumiset puut näyttivät sitä kauniimmilta mitä ylempänä olin. Kukastunturin laella tykkylumisten muumioiden ytimenä olevaa puuta ei näkynyt enää lainkaan lumen alta. Avarat maisemat näkyivät vaikka kuinka kauas.

Kuinka maailma voikaan olla kaunis! Tapailin herkistyneenä tilanteeseen sopivaa laulua, mutta muistin vain kolme sanaa: "Soi kunniaksi Luojan ..." Sitten huomasinkin hyräileväni Suvivirren sävelmää. Mietin, että tällainen huikea luonnon kauneuden kokemus muistuttaa uskonnollista hurmosta. Ainakin kokemus ravisuttaa henkisesti ja ravitsee sielua. Liikuntasuoritus jää ikään kuin toissijaiseksi seikaksi. Vaikka tietenkin mahtava luisto ja loistavassa kunnossa olevat ladut auttoivat asiaa. Tahtoisin niin suoda tämän kokemuksen muillekin. En sitten tiedä voiko tällaista kokemusta jakaa muuten kuin kokemalla sen itse. Tervetuloa Ylläkselle hiihtämään.

Oman mukavuusalueen ulkopuolelle sukelluksia

Kolmenkymmenen asteen pakkasten hellitettyä Ylläksen ilma on tuntunut lähes tulkoon rantakeliltä. Kyllä vain - kävin uimassa. Avannossa, saunasta käsin. Tosin oli aika pikaisia pulahduksia, mutta sitten jäin ihmettelemään ulos yhdeksän pakkasasteen "lämpimyyttä". Ulkomaiset turistit eivät oikein tajua pakkasen eroa, jos sitä on muutama aste tai kolmekymmentä astetta. Ihmettelevät vain, miksi se suomalaisia niin kiinnostaa.

Äkäslompolon koululaisilla pakkasraja ulkoiluun on -20 astetta, kun etelässä se on -15 astetta. Kuiva Lapin ilma on miellyttävämpää. Kävin yhtenä päivänä 65 oppilaan koulun pihalla matkailijoiden kanssa ja oli kiva katsella nutukkaat jalassa leikkiviä oppilaita. Kunnon varusteet, kaikilla pipot tai karvahatut ja rukkaset käytössä. Tietysti.

Tänään on juhlapäivä. 500 km hiihtoa ylittyi tälle talvelle! Juuri sopivasti kämppiksen kanssa leivottu hillatuorejuustokakku on hyytymässä. Kirjoitan tätä vesi kielellä. Juhlahiihtolenkin tauolla yllätyin, kun lapintiainen laskeutui päälaelle. Olin juuri pysähtynyt ja säikähdin, kun lintu lensi suoraan kohti. Ensin väistin hätäännyksissäni, mutta sitten annoin tiaisen laskeutua pipon laelle. Lintukruunu!

Nyt uskon, että myös britti voi hallita maastohiihdon. Ja hyvin. Lomamestarin "rauhalliselle koko päivän hiihtoretkelle" ilmoittautui lihaksikas mies. Hän kertoi kuuluvansa Lontoon maastohiihtoklubiin ja hiihtävänsä säännöllisesti rullasuksilla puistossa. Lisäksi porukka tekee yhteisiä hiihtomatkoja Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Tällä kertaa hän matkusti yksin. Sätkin menemään neljä tuntia minkä kintuista irti sain, jotta en olisi ollut pahasti hidasteena. Uusi lumi jäätyi vähän suksen pohjaan, suksi nuljusi ladulla ja vatsassa poltteli. Ajattelin, että jos tästä vain jotenkin selviän... Loppujen lopuksi kovan päivän jälkeen kehossa tuntui euforisen hyvältä. Olin ylittänyt oman mukavuusalueeni  - ja todellakin pistänyt parastani.

Nyt toivon, että minulla olisi kuva seuraavaan tarinaan. Se kertoisi enemmän kuin tuhat sanaa. Yritän nyt kuitenkin. Olimme jälleen lumikenkäretkellä Kellostapulin laelle. Oli pilvistä tai sumuista, eipä siis toivoa maisemien näkemisestä. Mutta sitten aivan huipulle päästyämme kiljuimme riemusta. Pallaksen suuntaan tunturiketju näkyi auringon paisteessa kuin kohdevalaistuna vaikka muualla kaikki oli pilven peitossa! Uskomaton näky! Mystistä, salaperäistä, lumoavaa!

Työkaverini Sanna sai houkuteltua minut Ylläksen huipulle laskettelusukset jalassa. Maisemia katsomaan, vaikka niitä tällä kertaa ei näkynytkään. Teki hyvää voittaa pelkoni ja harmistukseni siitä, että en osaa lasketella. Jälleen virkistävä kokemus oman mukavuusalueen ulkopuolella käväisemisestä.

Muurahaispesän sohaisua ja muuta

Kurkista Blogiarkistoon 2008-2013! Nyt pääset lukemaan Uusi Rovaniemi - lehteen kirjoittamiani kolumneja. Nehän on julkaistu 2011-12, mutta aiheeni ovat enimmäkseen ajattomia. Luonnon tarkkailua ja pienten ilojen löytämistä elämässä. Mutta on muutakin!

Jotkut kolumnit herättivät keskustelua lehdessä tai saivat aikaan muita reaktioita. Peruskoulun opettajan sijaisena toimimisesta kertovan kolumnin "Vedätyksen korkeakoulu" jälkeen minua ei enää pyydetty sijaiseksi siihen kouluun. Muutamat opettajat kiittivät kuitenkin minua rehellisestä arjen kuvauksesta koulumaailmassa.

Kolumni "Joulutonttukin tarvitsee vessatauon" kirvoitti kommentteja lehteen niin sesonkityöntekijän kuin työnantajankin näkökulmasta. Sohaisin kai muurahaispesää... Kolumni "Siistit japanilaiset, sottaiset britit" julkaisun jälkeen seuraavaan lehteen tuli hyvin kohtelias oikaisu koskien japanilaisten hengityssuojaimia. Syynä hengityssuojien käyttöön onkin kohteliaisuus muita ihmisiä kohtaan, ettei flunssa vaan tarttuisi toisiin.

Mukavia lukuhetkiä! Tietysti voit lukea myös vanhoja blogitekstejäni. Se käy näppärästi Aihehakemiston kautta, jolloin pääset suoraan juuri sinua kiinnostaviin juttuihin. Kuten Kilpisjärven hangille, hiihtoon tai vaikkapa lasten kanssa touhuiluun. Arkistoon ei voi jättää kommentteja, mutta nehän voi rustata tähän elävän blogin puolelle! Kiitokset Jyväskylään Sepolle ahkeroinnista arkiston parissa, yksin en olisi saanut sitä tehtyä.

Voimistumista lumikenkäretkellä

Musertava väsymys on hellittänyt - ja milläs muulla konstilla kuin vanhalla kunnon levolla. Taisin innostua hiihdosta enemmän kuin lääkäri määrää, sillä tälle talvelle on kertynyt jo 450 km sivakointia! Nyt olen kuitenkin malttanut lepäillä kunnolla. Ei kai se lumi katoa mihinkään vielä moneen kuukauteen, kun Lapissa talvi kestää puoli vuotta.

Voimia on varmasti koetellut myös elämänmuutos. Päätös jäädä Ylläkselle useaksi kuukaudeksi ja tieto siitä, että olen erossa siskon pojista koko kevään. Välillä ikävä vihloo. Lapset ovat pieniä ja tätiään tarvitsevia niin lyhyen aikaa, että silloin kannattaa olla paikalla. Ja sisko on kertonut apuni olevan hänelle kovin arvokasta.

Uuteen kotiin asettuminen vaatii sopeutumista ja opettelua. Nyt asun vaatimattomasti varustetussa yksiössä vuorotyötä tekevän työkaverin kanssa. Samaan aikaan maksan vuokraa myös kauniista Rovaniemen kodistani. Ehkä vielä koittaa päivä, jolloin ymmärrän vuokrata kotiani eteenpäin ja saan jotakin säästöönkin.

Tänään opastin ensimmäisen lumikenkäretkeni Ylläksellä. Se oli aivan ihanaa - niin minun kuin kahden brittiasiakkaani mielestä. Kiristimme lumikengät jalkaan Yllästunturin juurella Y1:llä ja laskeuduimme sieltä  pehmeän lumiseen metsään kohti Varkaankurun laavua.

Opettelimme lukemaan luontoa kuin sanomalehteä. Lumen pyöristämät muodot ja lumiset puut ovat suunnattoman kauniita, mutta painava lumi myös vahingoittaa puita. Tunnistimme eläinten jälkiä ja juttelimme niiden talvisista selviytymiskeinoista. Kuten siitä, että riekko sukeltaa nukkumaan lumen sisään. Samalla kerroin omista kokemuksistani lumiluolassa nukkumisesta.

Laavulla lapintiainen hypähteli edestakaisin, iloissaan - tai ehkä kuitenkin nälissään. Lämmin mehu maistui. Sitten kiipesimme kohti Kellostapulin huippua seuraten puuston ja lumen muuttumista ylös noustessa. Myös taivaan valo muuttui hiljalleen, vaaleanpunainen kohta taivaasta voimistui ja kirkastui. Ylhäällä puut pienenivät ja peittyivät yhä tiiviimmin lumen sisään. Tunturin laella tykkylumi oli muovaillut taideteoksia, joiden ydintä ei voinut enää nähdä. Tuuli oli pieksänyt lumen kantavaksi. Maisemia emme päässeet kunnolla ihailemaan, sillä pilviharso peitti muut tunturit vaikka Kellostapulilla olikin selkeää.

Jos olikin kova työ noustessa, alas laskeutuminen oli sitäkin hauskempaa pehmeässä lumessa luiskahdellen. Kävelimme Kellokkaaseen saakka ja voi miten vesi herahti kielelle lämmintä poropaninia puraistessa!

Hiihtoa japanilaisittain

Loppumatkasta minä oli ainoa, jolla oli vielä sukset jalassa. Sen lisäksi kannoin olalla uupuneen hiihtäjän suksia ja kainalossa sauvakasaa. Japanilaiset naiset raahustivat ladulla jalkaisin, vaikka latu-uralla ei saisi kävellä. Mutta minkäs teet, kun hiihto sujuu hitaammin ja työläämmin kuin kävely. Kokeilepa kävellä sukset jalassa pienen pienillä askelilla suksia nostellen. Eikä auta vaikka näytin moneen kertaan liu'uttamisen idean. Tai vaikka kuinka tehtiin ensin potkuharjoituksia yhdellä ja kahdella suksella ilman sauvoja. Jos suksi sattui luistamaan vaikkapa alamäessä, seurauksena oli kaatuminen. Joka kerta.

Minä en osaa japania, eivätkä he englantia tai suomea. Japanin opas ei lähtenyt retkelle mukaan. Välillä asiakkaat puhuivat minulle japaniksi hitaasti ja selkeästi. Hyvältä kuulosti. Olisin voinut tietysti vastata summittaisesti suomeksi - hitaasti ja selkeästi.

Mietin, että mitenkähän päiväkodissa opetetaan hiihtämistä. Ei kai siinä niin suurta eroa ole, onko ensimmäisellä hiihtoretkellään suomalainen lapsi tai ulkomaalainen aikuinen. Aikuinen vain kaatuu paljon korkeammalta ja isommalla massalla. Joskus asiakkaat kysyvät, miten minä olen oppinut hiihtämään. "Niin kuin monet suomalaiset. Olen syntynyt sukset jalassa!"

Nämä japanilaiset halusivat ehdottomasti neljän tunnin hiihtoretken. Suosittelin paria tuntia, koska laji on heille uusi. "Ei, vaan haluamme neljä tuntia." Kuinka pitkän hiihtolenkin teimme sitten? Yhteensä viisi kilometriä helpossa maastossa. Puolessa välissä kahvitauko sisätiloissa. Olin pukeutunut lämpimästi, paksulla pitkällä toppatakilla. Varpaita paleli, joten kävin äsken ostamassa lämpösuojat monojen päälle tulevia hiihto-seisoskeluretkiä varten.

Lomamestarin alkutunnelmia

Revontuliretki ilman revontulia, potkukelkkaretki pehmeässä lumessa ja hiihdon alkeita aloittelijalle. Siinä ensimmäisiä toteutuneita retkiä uudessa työssäni kahden hotellin yhteisenä lomamestarina.

Aluksi olin innoissani työsuhdepotkukelkasta! Potkuttelin kahden hotellin väliä edestakaisin, mutta sitten huomasin olevani hikinen potkutellessani lumisilla jalkakäytävillä. Niinpä kaivoin esille katusukseni. Toimivat paremmin näissä olosuhteissa.

Pukeudun lomamestarina siihen häätontun asuun, josta blogissa on kuva joulukuun puolella. Asusta on tullut paljon kiitosta. Sopii kuulema Äkäslompolon henkeen ja herättää kiinnostusta. Tosin pitkä hame päällä urheilu ei oikein onnistu, mutta voinhan pitää ainakin lappihenkistä tunikaa ja päähinettä. Ehkä nykyaikaiset tekniset vaatteet korostavat turhankin paljon suorittamista ja tehokkuutta, en tiedä. Jospa lomalta odotetaan jotakin muuta, kuten tunnelmointia. Mielikuvat ovat tärkeitä.

Näin alkuun olen paneutunut mainostaulujen ja -kansioiden väsäämiseen. Aamuisin päivystän hotelleilla saadakseni asiakkaita, mutta se on aika tehoton tapa tavata ihmisiä. Jatkossa aion mennä juttelemaan ihmisten kanssa aamupalan yhteydessä ja kertoa siinä lomamestarin tarjoamasta ohjelmasta. Kilpisjärven opastyössä on mukavaa, kun opastetut retket kuuluvat hotellihuoneen hintaan. Ylläksellä on toisin. Kaikki retket ovat maksullisia, mutta kohtuuhintaisia. Ja lomamestarin työhön kuuluu retkien markkinointi.

Japanilaisia on liikkeellä aika paljon. He ovat tulleet Lappiin nähdäkseen revontulia, mutta valitettavasti se revontulien sytytysnappi ei ole vielä löytynyt! Hotelli on viisaasti palkannut japanin- ja suomenkielen taitoisen työntekijän. Tulkkausapua tarvitaan, sillä aika harva japsi osaa englantia. Sain houkuteltua pari japanilaista mukaani tutustumaan Äkäslompolon kylään potkukelkoilla. Tarkoitus oli potkutella itse, mutta lähes yhdeksänkymppinen mies lysähti istumaan potkukelkan kyytiin. Eikä liikahtanut mihinkään. Aikuinen tytär potkutteli toki itse, ensimmäistä kertaa elämässään, erikoisesti mutkitellen. Niinpä minä sitten työnsin pappaa huonosti auratulla jalkakäytävällä hiki päässä. Onneksi tytär osasi englantia, niin pystyin kertomaan mm. Pyhän Laurin kappelista ja Äkäslompolon koulusta.

Revontuliretkellä Äkäslompolon jäällä vedin perässäni jalaksilla kulkevaa nuotioalustaa, jossa on hyvä tila polttopuille sekä makkaralle ja kuumalle mehulle. Tällä kertaa taivas oli pilvinen ja lunta sateli, joten oli keksittävä muuta. Onneksi jäällä käveli poroja. Ne kiinnostivat kovasti ja niistä osaankin nyt kertoilla juttuja, kun olen porotilalla joulukuisilla retkillä viisastunut.