Kökarin vanhalla kirkkopolulla hyvien ystävien seurassa

Minulla on ollut hieno kesä, puhutaan nyt tämän kesän säistä sitten mitä tahansa. Kökar on lumonnut minut ja saanut aika monta tuttavaani tai ystävääni piipahtamaan - tai viipymään pitempäänkin saarella. Se lämmittää mieltäni, ja sydäntäni. Samalla olen alkanut oivaltaa kuinka arvokas asia ystävyys on elämässä. En olekaan yksin täällä. Lisäksi asiakkaiden kanssa on syntynyt mukavia keskusteluita, yksi rouva totesi eilen sivulauseessa: "kun sinä nyt selvästi olet kaksikielinen...". Se oli hyvä palaute ruotsin kielen taidostani ihmiselle, joka on kuullut ensimmäisen kerran ruotsia vasta peruskoulun yläasteella. Mitenkähän saisin englannin taitoni samalle tasolle?

Halusin viedä ystäviäni patikoimaan Kökarissa vanhaa kirkkopolkua pitkin. Polku kulkee vaihtelevassa maastossa rehevistä tervalepiköistä karuille kallioille.

Rauhassa kulkevien ystävien seurassa saattaa huomata asioita, jotka muuten vilahtaisivat ohi. Tämä kohta luonnossa puhutteli vihreän eri sävyjen ja korkeuksien rytmityksellä. Maata lamoava kataja on intensiivisen vihreää ja elinvoimaista.

Tuulisena päivänä kuohuvan meren kohtaaminen pysäyttää. Niin paljon energiaa minun ulkopuolellani... 
















Tuulen suojassa on suloista, aivan erilaista kuin hetki sitten.

Keltaisena loistava jäkälä antaa väriä kallioille.









Tuntuu ihmeelliseltä, kun paljaiden kallioiden välistä yht´äkkiä putkahtaa esiin mitä kauneimpia kasveja. Seuraavan kuvan kasvi on valeriana eli virmajuuri ja sen alapuolella rantakaaali.

Kuvat: Tiina Keinonen ja Riitta Karhusilta

Källskärin kuvasatoa

Kuinka ollakaan, hyppäsin taas Källskäriin uivan veneen kyytiin.

Kävin pulahtamassa Källskärin hiekkarannalla meriveteen. Vesi tuntui varsin kylmältä, tai siis virkistävältä.

Rannalle ajautuneelle sileälle puulle on joku nostellut kiviä. Asetelma?

Källskärin kannun luona olevaa kalliota tekee mieli silittää, kuin ihoa.

Tove Janssonin suunnittelema yksityiskohta katolla. Löytyykö samanlainen Muumilaaksosta?

 "Älä vie nämä kivet merten taa"

Källskärin villiruusu.

Källskärin kesäparatiisissa

Kauniilla ilmalla vapaapäivänä hyppäsin jälleen Källskärin veneeseen. Tällä kertaa meitä oli mukana vain kourallinen matkustajia, joten läksimme matkaan pienellä puuveneellä. Istuin veneen keulassa, kuuntelin veden ääniä, tunsin auringon lämmön iholla ja tarkkailin ympäristöä. Kotimatkalla kuljettaja ohjasi veneen sileiden kallioiden välisestä kapeasta uomasta, huikean kauniista paikasta! Saarelle päästyämme pulahdin pikaisesti virkistävään meriveteen ja jatkoin opastettua saarikierrosta uudessa kauniissa uimapuvussani. Sain lempinimen "Källskärin lady". Kökarissa vierailleet ystäväni heittivät ilmaan osuvan kysymyksen: "Miksi täällä kaikki kukat näyttävät niin kauniilta ja kirkkailta?" Ne tosiaan näyttävät hehkuvan. Ehkä se johtuu valosta. Aurinko paistaa hyvin usein ja vesi heijastaa valoa. No, olkoon kuinka vain, kuvat puhukoot puolestaan siitä, miksi olen niin ihastunut Källskäriin!

Huikea Källskär

Tänään kävin veneretkellä Kökarin lähellä olevalla  Källskärin saarella. Siellä pohdin, että kotoa kannattaa välillä lähteä kauemmas - kokea jotakin uutta ja ainutlaatuista. Silloin tuntee elävänsä! Källskäriin pääsee tutustumaan opastetusti vuorolaivalla  Kökarista sesonkiaikaan päivittäin. Vuonna 1958 saarelle saapui asumaan vapaaherra Göran Åkerhielm, jota Kökarilaiset kutsuivat Kreiviksi. Hän ihastui oitis saareen ja sai luvan rakentaa yhdelle puolelle saarta. Hän loi uskomattoman keitaan Kökarin asukkaiden avustuksella. Kreivillä oli rahaa ja asukkaat kaipasivat töitä. Niinpä sataman kivet nosteltiin joka vuosi uudelleen paikoilleen työtä säästämättä, kun Kreivi ei halunnut käyttää betonia. Kreivi viipyi saarella vuoteen 1983 saakka. Sen jälkeen Ahvenanmaan maakuntahallitus on hallinnoinut Kreivin entistä omaisuutta sarella. Nykyään taiteilijat voivat tulla inspiroitumaan saarelle ja saada mahdollisuuden asua siellä.

Yksi saaren kiehtovimmista nähtävyyksistä on sileäpintainen kivimuodostelma, Källskärin kannu. Tässä voi kyllä nähdä paljonkin symboliikkaa, jos haluaa. Näin sileät kivet ovat harvinaisia poikkeuksia tällä alueella. Oppaamme kertoi, että aikoinaan tässä kohdassa on virrannut vesiputous, joka on siloittanut kallion.

Upealla paikalla ylhäällä kallion päällä maskuliininen Hermes-patsas kurottaa kohti avaraa taivasta. Hermestä pidettiin kreikkalaisessa mytologiassa jumalten sanansaattaja, kaupan, tieteen ja lääkäreiden jumalana sekä matkustajien suojelijana.

Kreivi loihti muuten karulle saarelle paratiisimaisen puutarhan kallioiden väliin suojaisaan paikkaan. Reima Pietilän suunnittelemaan asuinrakennukseen pääsee vapaasti tutustumaan. Tove Jansson kuului Kreivin ystäväpiiriin. Talossa onkin kunniapaikalla Janssonin maalaama Muumi-aiheinen taulu.

Kökarin kesässä

Kökarissa ensimmäiset työpäivät ja vapaapäivät ovat takana. Työ vaihtuikin viime hetkellä aika upean rantaravintolan tarjoilijaksi. Siinä minulla on paljon opittavaa ja muistettavaa - ja jalkojen tulee olla vikkelät. Samalla tämä on paluu muistoihin noin neljännesvuosisata sitten, kun nuorena ja nättinä tyttönä tarjoilin Maarianhaminassa useana kesänä. Uusi työ ja ympäristö tuntuu mahassa jännityksenä, mutta ruotsin kieli tuntuu olevan hallussa aika hyvin. Suomeakin olen päässyt puhumaan yllättävän monen asiakkaan kanssa, samoin englanti on käytössä työkielenä. Jos vain on aikaa, haluan "praatata" työn lomassa mahdollisimman paljon asiakkaiden kanssa. Siinä voi ilo pulpahdella pintaan, molemmin puolin.

Kökarin saari on juuri sopivan kokoinen pyörällä liikkumiseen ja autoliikennettä on aika vähän verrattuna Ahvenanmaan pääsaareen. Ensimmäiseksi pyöräilin etsimään niitä kuuluisia kallioita ja tutustumaan nähtävyyksiin. Kallioita kyllä löytyy, mutta hyvät uimapaikat ovat vähissä. Kalliot ovat hankalakulkuisia ja veden alla kasvillisuudesta liukkaita, saaren ainoa hiekkaranta löytyy Sandvikin leirintäalueelta. Tämä kuva on Kökarin sisäjärvestä, Oppsjönistä, josta otetaan paikallinen juomavesi. Niinpä uinti ei ole siellä sallittua.

Veneily, venevajat ja -satamat ovat olennainen osa Kökaria. Paikalliset ovat ylpeitä siitä, että Kökar on Skandinavian aurinkovarmin paikka. Pääsin tänään kokemaan ihan omakohtaisesti, että aurinko polttaa herkästi ihoa, jos unohtaa suojakertoimet. Koska minä viisastun? Lämpötila on pysytellyt noin 15 asteen paikkeilla ja lähes aina tuulee. Ruoaksi on joka paikassa tarjolla kalaa ja Ahvenanmaalaista pannukakkua.

Ahvenanmaalainen juhannussalko koristeltiin puiden lehdillä, mikä näprääminen, ja nostettiin pystyyn näkyvälle paikalle kalliolla. Valitettavasti en päässyt itse paikalle juhlahetkeen. Ylhäällä liehuu Ahvenanmaan lipun lisäksi Suomen lippu. Hieno perinne!

Upea, vahvan värinen verikurjenpolvi kukkii juuri nyt runsaana. Se on Kökarin nimikkokukka ja pistää todella silmään tienvarsilla.

Suomenruotsalainen ystävällisyys ja sosiaalisuus tuntuvat hyvältä. Yksi vanha konkari, pappa tuli halaamaan toista kertaa nähdessämme. Hän totesi: "Muista Riitta, hellyyttä ei ole elämässä koskaan liikaa." Matkailijoiden suhteen ollaan vielä odottavalla kannalla. Ehkä hyvä niin, että saan harjoitella rauhassa.

Alkukesän elämää Rovaniemellä

Siskon kanssa innostuttiin keräämään ja säilömään ravitsevaa nokkosta. Ensin poimin lehtiä hansikkaat kädessä, sitten ryöppäsin niitä suolavedessä minuutin tai pari ja sitten puristelin vedet pois. Tässä vaiheessa ihastelin vahvaa väriä ja nokkosmassan muovailtavuutta. Kokeilin "nokkoslumipalloja" ja sitten kuvassa näkyvää "nokkosjalkapallokenttää". No, lopulta pussitin pilkottua nokkosmassaa pieniin muovipusseihin pakastettavaksi. Tuttujen nokkoslettujen lisäksi kokeilin yksinkertaista kastiketta, jossa paistinpannulle laitetaan nokkosen lisäksi vain fetajuustoa. Todella hyvää paistetun lohen päällä uusien perunoiden kanssa! Niin, ja kai myös ravintoarvo on kohdallaan.

Lapissa mustikka kukkii tällä hetkellä ennätysmäisen runsaana. Saapas nähdä kuinka muut asiat (kuten pölytys) loksahtavat kohdalleen, saadaanko vielä poimia mustikoita pakastimet täyteen. Minä poimin kesän ensimmäisen luonnonkukkakimppuni lähimetsästä mustikanvarvuista. Mielestäni kukkiva mustikkakimppu on herkän kaunis heleänvihreine lehtineen ja vaatimattomine kukkineen.

Vähän myöhemmin poimin kotini läheltä muutaman kulleron pariksi keittiön kulleroverholle. Katkoin kulleroita kovin säästeliäästi, jotta näistä Lapin kukista olisi muillekin mahdollisimman paljon iloa. Parin päivän kuluttua koko kulleropaikka oli kuitenkin tuhoutunut työmaan alle.



Pian matkustan Lapista Kökariin Ahvenanmaalle. Kirjoittelen sitten seuraavaksi sieltä kuulumisia.

Kesäsuunnitelmia Kökarin saarelle

Kevät on jo koittanut Rovaniemellekin. Olohuoneen ikkunan takana riippakoivun oksiin on lopultakin avautunut pieniä heleän vihreitä lehtiä. On tuullut kylmästi ja usein satanut vettä. Joinakin päivinä olen niin "vädersjuk", että vain lepäilen, mutta toisinaan taas puen sadevaatteet päälleni ja lähden 5-vuotiaan siskonpojan kanssa ulkoilemaan. Siinä on seikkailun makua ja jotakin jännää, kun porskutetaan menemään kuin sankarit. Vaikka sataa kuin saavista ja kylmyys pyrkii luihin ja ytimiin. Jos se ulkoilu on sittenkin varustekysymys - ja asennekysymys! Lapsen tavasta kokea elämää voi oppia paljon ja testailla omia näkemyksiään.

Eräänä kauniina ja lämpimänä päivänä tein luontoretken pyöräillen ja patikoiden lähiympäristöön. Minua kovasti kutkuttaisi lähteä kävelemään tuttua 30 km:n reittiä Pohtimolammelta Korkalovaaraan, mutta nyt tyydyin tunnustelemaan reitin loppuosaa. Kevät tulvahti vastaan eläväisenä. Hengitin syvään märän suon mehevää hajua, voi luoja kuinka se tuoksuikaan ja kuinka aurinko paistoi! Mellavaaran laavulla sytytin nuotion, paistoin makkaraa ja luin kirjaa. Eikä mitä tahansa kirjaa vaan sellaista kirjaa, jonka maailmaan olen menossa kesäksi. Siitä lisää myöhemmin. Toisella suolla äkkäsin sammakon kutua, monessa paikkaa. Liu'uttelin sitä limaista, pakenevaa massaa sormien välissä ja totesin, etten ole moista tehnyt vuosiin. Istahdin solisevan puron varteen aistimaan kevättä: lämpöä iholla ja veden kurlutusta. Parin sääsken ilmaannuttua olisin tahtonut huutaa niille: "Ei vielä!"

Mutta nyt kesäsuunnitelmiin. Lähden kesätöihin Ahvenanmaalle Kökarin saarelle vierasvenesatamaan. Olen nuorena tyttönä viettänyt useita kesiä Maarianhaminassa ja käynyt kerran vierailulla Kökarissa. Odotan sileitä kallioita, suurta merta ja karua luontoa. Punkkirokotteiden ottaminen on aloitettu ja punkkipihdit hankittu! Olen lukenut jo aiemmin Kökarilta kotoisin olevan kirjailijan Ulla-Lena Lundbergin teoksia: Kuninkaan Anna, Kökarin Anna sekä Finlandia-palkitun teoksen Jää. Nyt olen herkuttelemassa Anni Blomqvistin Myrskyluoto-sarjalla. Ajat ovat muuttuneet 1800-luvun saaristolaiselämästä, mutta olen aivan varma, että jotakin näiden kirjojen maailmasta on vielä tallella. Ainakin luonto. Kesällä pääsen puhumaan ruotsia ja hyvä onkin, että saan kerrata kieltä, ettei se pääse vallan ruostumaan. Veneilymaailma on minulle aika vierasta, mutta tarvittavat satamarutiinit kuulema oppii nopeasti.