Hiihdon mallailua ja kehonhuoltoa

Tänään auringon paiste kiskaisi minut ulos. Ehdin sentään naksauttaa sukset jalkaan ja siinä sitten paarustin 17 km pikkupakkasessa. Tiedän, että lunta ei ole riittävästi hiihtämiseen, mutta minkäs teet! Lunta oli täällä Rovaniemellä aiemmin jo mukiin menevästi, mutta sitten lämmin sää pehmitti ja sulatti osan valkoisesta unelmasta. Suurin osa reitistäni kotiovelta Mäntyvaaran ohi oli jäistä ja rosoista ulkoilureittiä. Koiran ulkoiluttajia kierteli ja kaarteli uralla, mutta olihan siellä sentään joku toinenkin hörhöilemässä sukset jalassa.

Aukeilla paikoilla on tasainen lumikerros, jos alueella ei ole kävelty tai aurattu. Sellaisen löysin Mäntyvaaran raviradan jalkapallokentältä, viiden kilometrin päästä kotoa. Matalat auringon säteet tavoittivat kasvoni - ja sain arvostamaani valohoitoa, luomuna. Marraskuun aurinko on harvinaista herkkua.

Hiihdän tässä vaiheessa huonoilla suksillani, jotka olen nimittänyt katusuksiksi erotuksena parempiin latusuksiin. Katu- eli raasusuksia ei tarvitse säästellä, vaan niillä voi vaikkapa ylittää hiekoitettuja teitä surutta. Eiväthän ne tietenkään luista kovin hyvin naarmujen vuoksi, mutta mitä siitä. Minulla on aikaa edetä hitaasti.

Tämä vuodenaika on minulle perinteisesti väsyttävää aikaa. Tarvitsen selvitymiskeinoja jaksaakseni arjessa. Harmaina päivinä en oikein saa mitää aikaiseksi, mutta lumi tuo helpotusta. Hiihtäminen on minulle paitsi mieluisa harrastus ja luontainen tapa liikkua, lisäksi ilmainen keino selviytyä työttömän arjesta. Kunto ja mieliala paranevat. Päivä rytmittyy luonnollisesti, kun ulkoilen valoisaan aikaan. Luonnon tarkkailu herättelee elämään vahvasti tätä hetkeä, olemaan tietoisesti läsnä. Hiihtäessä saa vetää keuhkot täyteen raikasta ulkoilmaa. Ja saa liikkua omaan tahtiin, itseä kuunnellen. Tai saisi, jos älyäisi kääntyä ajoissa takaisin, eikä hiihtäisi ensin yhteen suuntaan niin kauan kuin jaksaa.

Tänä syksynä olen panostanut kehonhuoltoon ohjatusti kaksi kertaa viikossa. Tiistaisin olen käynyt Urheiluopiston kehonhuoltotunnilla venyttelemässä lihaksia tunnin verran - ja keho kiittää hyvällä ololla. Monikäyttöinen nystyräpallo ja nauha ovat olleet ahkerassa käytössä. Torstaisin olen tutustunut minulle aivan uuteen tapaan hoitaa kehoa kansalaisopiston Feldenkrais-kurssilla. Käytännössä makaamme tunnin verran alustalla ja teemme helponoloisia rauhallisia liikkeitä, aina välillä leväten. Ohjaaja tiputtelee sanallisia ohjeitaan verkkaiseen tahtiin tuolilla istuen. Koko ajan keskitytään kehon tuntemuksiin, vertaillaan oloa ennen ja jälkeen pikkuharjoituksia. Tunnin jälkeen on helpompi hengittää ja kehossa vapautuneempi olo. Aluksi koko homma tuntui vähän hassulta, mutta nyt kun olen saanut juonesta kiinni, Feldenkrais tuntuu omalta lajilta.