7. marraskuuta 2022

Tupsahdin talveksi Tromsan tuntureille

Hip hei hurraa! Yksi pitkäaikainen haaveeni on toteutumassa, kun sain talveksi opastöitä Norjasta, Pohjolan Pariisiksi kutsutusta Tromsasta. Pieni, mutta sievä majapaikkani sijaitsee naapurisaarella, Kvalöyassa aivan tunturin juurella, meren rannassa. Marraskuun aurinko suo anteliaasti viimeisiä säteitään ennen kuusi viikkoa kestävän kaamoksen alkamista. Miltä näyttää ja tuntuu pimeä aika koko joulukuun? Kuinka kiihkeästi odotan sitten tammikuun puoliväliä, kun valoa taas pilkahtaa. Paikalliset ihmiset kehuvat maaliskuuta upeaksi ulkoilukuukaudeksi tunturissa. Lumessa ja valossa. Vaikka tämän pitäisi olla tuttua Lapin ihmiselle, tunnen olevani elämässä uudessa kohdassa. Kaikki tuntuu yht´äkkiä tuoreelta.
Kun asuu meren ja tunturin välissä, niin maisemat ovat kohdallaan. Pakkasin reppuun kahvit, kartan sekä kuumaa keittoa ruokatermariin. Alhaalla meren lähellä maa litisee ja lotisee vaelluskengän alla, mutta ylhäällä tunturissa kuiva kylmyys kovettaa maan helppokulkuiseksi. Tiheän tunturikoivikon jälkeen hengästyneelle ja monen tauon tarvinneelle kiipeäjälle avautuu avoin paljakka. Ilmankos pohkeissa polttelee, nousua kertyy noin 450 m! On ihanan tyyntä. Helppo olla. Tarkistan kartasta tunturin nimen ja en ole uskoa silmiäni. Kotitunturini nimi on Finnlandsfjellet! Tunnen oloni kotoisaksi. 
Katselen ympärilleni ja joka puolella siintää sinisiä vuoria tai tuntureita sekä vuonoja. En oikein osaa päättää mihin suuntaan osoittaisin kameralla. Marraskuinen tunturi näyttää ensin aivan elottomalta, sitten huomaan vitivalkoisen kiirunan kipittävän aivan jalkojeni juuressa. Se ei vaivaudu nousemaan lentoon, vaan jatkaa kulkuaan kohteliaasti kauemmaksi. Muutamat näkemäni porot tarkkailevat menoani syödessään tai maassa makaillessaan. Lumilämpäreillä juoksevilla sopuleilla näyttää pitävän sitäkin enemmän kiirettä, ehkä ahnas peto voi napata koska tahansa. 

Paluumatkalla tunturikoivikossa huomaan pikkuparven punatulkkuja lennähtelevän sinne tänne. Päätän seikkailla tiheäksi istutetun kuusikon kautta ja samalla mielessä läikähtää muistot Kilpisjärven pihkalle tuoksuvista istutuskuusikoista. Tunnen oloni onnekkaaksi löytäessäni sammalikosta pieniä suppilovahveroita. Nyt saan lohen kanssa sienikastiketta!

Retkeillessä en voi olla vertaamatta Suomen ja Norjan tapaa järjestää asioita. Ainakin tässä lähellä tunturikoivikossa sijaitsevat laavut näyttävät silmiini jotenkin vaatimattomilta ja kotikutoisilta. Laavuihin on rakennettu sisälle penkit ja pöydät. Puuliiteriä ei löydy. 
T-merkki kertoo tämän laavun rakennuttajan, Den Norske Turistforening. 
Tätä laavua pystyy säätämään sään mukaan vetoketjullisella pressulla. Lämmittääkö pieni kamina sisällä? Laavun katto on peitetty kuntalla, joten se todellakin maastoutuu luontoon.

6 kommenttia:

  1. Moikka Riitta!
    Voi hitsi, aivan upeita kuvia ja nuo maisemat, nyt kyllä käy sua kateeksi, kun sun talvi koti sijaitsee henkeäsalpaavan kauniissa maisemissa. Onneksi on tää blogi ja nää kuvat :) ja varmaankin talven mittaan saamme elää lisää sun mukana lúkien ja katsellen.
    Kun sä oot kiertänyt vähän siellä ja täällä, niin varmaankin oot asiantuntija? Eli ootko löytänyt suppilovahveroita Rovaniemeltä tai Ylläkseltä? Itse en oo syksyisin liikkunut lapissa, joten ei oo tietoa.
    Entäs kanttarelleja? En oo koskaan törmännyt, vaikka yäpäriinsä kesäisiä tuntureita on tullut kierrettyä. En ois siis ikinä uskonut, että esim. suppiksia on noin pohjoisessa.
    Tänä vuonna meillä täällä on ollut todella huono sienivuosi, onneksi suppiksia sentään on jo alkanut tulla.
    Ja hei, missä Kilpparilla on tuo mainitsemasi kuusikko? Itse oon nähnyt vain sen männikön, joka on kun Saanalta lasketaan kohti tullia. Oisko ollut vielä sen vanhan reittilinjauksen mukaan, en oo nyt varma. Ja se yksi kuusi hotellin pihassa on kyllä nähty.
    Millä muutes kuljet, kun koti saaressa vai onko siellä silta?

    VastaaPoista
  2. Hei Sari!
    En taida olla asiantuntija, mutta tiedän yhden ystäväni löytäneen aikamoisia määriä suppilovahveroita Rovaniemen lähistöltä. Minä en ole onnistunut löytämään. Ylläksellä olen käynyt vain lumen aikaan, joten en osaa sanoa onko siellä suppiksia. Suppisten löytäminen Tromsan korkeudelta yllätti minut, mutta onhan täällä Golfvirran lämmittävä vaikutus. Kanttarelleista ei ole tietoa.

    Kilpisjärven istutetut kuusikot sijoittuvat koivikon sisälle Saanan ja Kilpisjärventien väliin, kylältä vähän Retkun suuntaan. Siellä on useita kuusikkoalueita eri korkeuksilla. Joissakin on tavallista kuusta, joissakin pihtakuusta. Olen hiihdellyt siellä silloin kun hanki kantaa koivikossa ja oppinut nauttimaan kuusen tuoksusta ja tumman vihreästä väristä vaihteluna valoisaan koivikkoon.

    Tromsan saarelta lähtee kaksi siltaa. Ennestään minulle tuttu oli kilometrin pituinen Tromsansilta, jota pitkin tullaan esim. Kilpisjärveltä Tromsaan. Toinen silta sijaitsee saaren takana lentokentän lähellä ja sitä pitkin pääsee Kvalöyaan, jossa siis nyt asun.

    VastaaPoista
  3. Moikka!
    Aika jännä, ettei ole tullut noita kuusia nähtyä, vaikka on tullut vuodesta 1993 alkaen lähes joka toinen kesä ja vuodesta 2008 alkaen joka kevät (paitsi 2020) Kilpprilla käytyä. Luulis, että näkyy tielle edes talvella, mut ei sit ilmeisesti näy.
    Mun täytyy sanoa, etten ole vartavasten autolla koskaan Norjassa käynyt, vain Suomen puolelta maaston kautta muiden reissujen yhteydessä piipahtanut. Eikä ole tullut karttaakaan sillee varsinaisesti katsottua tai sit kartta on ollut niin pieni, jottei ole erottanut, mikä on mannerta ja mikä saaria. Toki tiedän että Tromssa on siinä Kilpparin "yläpuolella ja lähellä", mutta nyt just äsken katsoin tarkemmin, missä sun talvi koti nyt on. Täytyy häpeäkseni tunnustaa, että en edes ajatellut, että jo Tromssan kaupunkikin on saarella. Ajattelin sun asuvan jollain pikku saarella siinä mantereen kupeessa, jossain pienessä mökissä, ajattelin jopa että onkohan sielä montakin mökkiä. Ehkä sun kuvailema pieni sievä majapaikka hämäsi mua. Siksi kyselin, että millä kuljet mantereen puolelle, ajattelin siltaa tai venettä. Heh, ei varmaankaan ois enemmän voinut pieleen mennä vai mitä sanot? Huomasin nääs, että sun saari onkin se isompi, ehkä vielä katson tuon sun kotitunturinkin, sen kuvittelin siloin manteren puolelle. Ois varmaankin pitänyt silloin heti googlata... aina oppii uutta, heh.. ;)

    VastaaPoista
  4. Hei Sari!
    Älä välitä siitä, että sinä opit tässä paljon uutta, niin minäkin teen joka päivä. Tietämykseni asioista on varsin ohutta, mutta sitähän voi pieni pala kerrallaan lisätä. Kilpisjärven kuusikot näkyvät talvella hyvin tielle, jos vain malttaa pitää katseensa Saanan puoleisessa rinteessä. Ja se on mahdoton tehtävä! Myönnän, että minullakin meni monen monta vuotta ennen kuin tajusin nämä kuusikot. Katse tiellä ajaessa osuu aivan muualle luonnostaan. Siinäpä sinulle Sari haaste seuraavalle kerralle, ettet katso Parasta, Mallaa tai Tuipalia, vaan juurrutat katseesi tunturikoivikkoon tien ja Saanan välissä. Kuusikot ovat koivikon sisällä eri korkeuksilla, mutta samassa linjassa.

    On mukava kuulla, että olet katsellut kartasta näitä minulle tutuksi tulevia paikkoja. Tunnen oloni vähän yksinäiseksi täällä ja siihen oloon tällainen yhteydenpito on erityisen arvokasta.

    Olen jo osallistunut Tromsassa aktiivisesti toimivan suomalaisen yhteisön tapaamisiin. Eilen kävin Punaisen Ristin järjestämällä norjankielen kurssilla. Puhun aika hyvin ruotsia ja sitä norskit ymmärtävät, mutta minun on vaikea saada norjalaisten puheesta selvää. Norjan kieli on lähellä tanskaa ja kaikkihan tietävät, että tanskasta ei saa mitään selvää. Kirjoitettua norjalaista tekstiä ymmärrän melko hyvin, kun käytän siihen aikaa. Tämä kaikki tekee aivoille hyvää!

    VastaaPoista
  5. Moikka Riitta!
    Tuosta oppimisesta vielä, tuntuu että kaikki muuttuu ja kehittyy niin kovin nopeasti, ettei tahdo perässä pysyä tai pitäisikö sanoa, että pysyy nimenomaan perässä, eikä siinä ajan hermolla. Kaikki tietotekninen osaamiseni on ns. itse opittua, koulussa vain opeteltiin hiiren käyttöä (pasianssia pelaamalla) ja jonkin verran tekstinkäsittelyä. Edellisessä työpaikassa sitten tuli esim. tietokoneella laskujen teko, netti ja sähköposti opeteltavaksi.
    Helpottivat toki paljon.
    Kun tätä ikää kuitenkin on jo jonkin verran ja olin pitkään edellisessä työpaikassa (jonka korona vei mennessään), niin on ollut todella vaikeaa löytää uutta työtä, kaikki on muuttunut niin paljon. Lisäksi kaikki haastattelut tuntuvat nykyään olevan ryhmähaastatteluja esim. teamsin välityksellä. Ja ne kysymykset ovat todella haastavia vastattaviksi, miksi sitä ja tätä. Jännitän kovasti jo päiviä ja tunteja etukäteen, huh... Ja koko ajan pitää etsiä uusia paikkoja ja täyttää te-toimiston vaatimia juttuja siinä samalla. Opittavaa riittää.
    Kotona tuntuu kyllä olevan miljoona tehtävää juttua, joten aika ei varsinaisesti ole käynyt pitkäksi, mutta näin loppusyksystä tekeminen vähenee ja tuo sinun kuvailemasi yksinäisyys tuntuu jollain lailla tutulta.
    Saan itsekin paljon, kun luen sun juttuja ja tavallaan katselen uusia paikkoja sun mukana ja ikään kuin elän hengessä mukana :) eli taidat saada musta seuraa kommentoinnin merkeissä.
    Tulipa tuossa vielä mieleeni, että eihän me olla taidettukaan koskaan ajaa talvella autolla hotellia pidemmälle, auto ollut luontotalon luona Haltin reitin p-paikalla tai hotellin pihalla. Suksilla sitten menty jäätä pitkin tai Saanan lehtoalueen kautta Retkun suuntaan. Ja jos olisikin, niin oikeassa olet, että aina se katse taitaa kesäisinkin kääntyä toiseen suuntaan :)

    VastaaPoista
  6. Hei Sari!
    On todella hauskaa, että kommentoit ahkerasti ja aina niin innostavalla tavalla. Mietin tässä koko ajan hyppäisinkö vielä koulun penkille päästäkseni ns. ajan hermolle. Ja sama juttu kuin sinulla, erityisesti tietotekniikkataidot vaativat päivitystä, mutta varmasti moni muukin asia.

    Ryhmähaastattelu on varmaan vaativa, huh. Ja sellainen päiviä kestävä jännitys ottaa voimille. Tromsan työpaikkaan netin kautta tapahtuneessa haastattelussa oli mukana kaksi työpaikan edustajaa ja minä toisessa päässä. Haastattelutilanne meni ihmeen mukavasti. Tunsin oloni positiiviseksi, rentoutuneeksi ja innostuneeksi - ja sain työpaikan.

    Nyt työt ovat alkaneet perehdytyksellä. Kaikki odottavat lunta malttamattomasti, jotta lumikenkä- ja hiihtosafarit onnistuisivat. Lämpötila on sahannut nollan molemmin puolin. Voit varmaan kuvitella kuinka liukasta silloin on! Eilen hypätessäni bussista ulos liukastuin rähmälleni sohjoon, hups. Sitten kaivoin repusta kenkiin liukuesteet päästäkseni turvallisesti kotiin.

    Voi hyvin!


    VastaaPoista